Astu tarinoiden maailmaan
4.3
Elämäkerrat
Ukrainan sodan raaka todellisuus suomalaissilmin.
”Joukkuetoverit ottavat minusta myöhemmin valokuvan muistoksi. Kuvasta katsoo siloposkinen perheenisä, jonka silmissä on kylmä katse mutta jonka kasvoilta näkyy jotain peruuttamatonta. Vaikka en sitä siinä hetkessä vielä ymmärräkään, jotain on mennyt lopullisesti rikki. Kuukausia myöhemmin kuolleiden miesten kasvot vainoavat minua unissa ja joskus valveillakin. Tappaminen ei tapahdu jälkiä jättämättä.”
Kukaan ei tiedä etukäteen, miten reagoi kohdatessaan ensimmäistä kertaa sodan totaalisen epäinhimillisyyden. Tämän on saanut huomata myös Arttu, joka on taistellut Ukrainan puolesta niin Kiovassa kuin itärintamalla. Moni henkseleitään paukutellut lähti ensikontaktin jälkeen kotiin, mutta Arttu kykeni toimimaan sodan hirvittävissä olosuhteissa ja nousi ilman aiempaa sotilastaustaa arvostetuksi taistelijaksi. Hän korostaa, ettei sota ole sankaritarina. Se on likaista puuhaa, johon jonkun on vain tartuttava, jotta paha ei voittaisi. Lopullinen hinta sodasta tuli kuitenkin maksettavaksi Suomeen paluun jälkeen, kun rintamalla koetut kauheudet hiipivät väkisinkin takaisin mieleen.
Ann-Mari Leinonen on kirjailija, toimittaja ja dokumentaristi. Hän on käynyt kahteen otteeseen sodan kourissa olevassa Ukrainassa. Sodan tuntumassa -podcastissaan hän kertoo kokemuksistaan paikan päällä ja keskustelee Ukrainan suomalaistaistelijoiden kanssa. Leinosen aiempia teoksia ovat muun muassa Meeri Koutaniemen kanssa tehdyt kirjat Rakkaus ja Vahvaksi rikotut.
© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510497500
© 2024 WSOY (E-kirja): 9789510497494
Julkaisupäivä
Äänikirja: 21. maaliskuuta 2024
E-kirja: 21. maaliskuuta 2024
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi