Astu tarinoiden maailmaan
Parisuhteen ruumiinavaus.
Palkittu kuvittaja Nova muuttaa puolisonsa Islan kanssa unelmataloon metsän keskelle. Hiljaiselo syrjäseudulla ei kuitenkaan riitä korjaamaan rakoilevaa suhdetta.
Eron jälkeen Nova vetäytyy työhuoneeseensa kuvittamaan vanhoja suomalaisia kauhutarinoita, joista paljastuu yllättäen linkki uuteen kotipaikkaan. Isla puolestaan ei vaikuta hyväksyvän tilannetta vaan jatkaa elämäänsä yhteisessä kodissa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Arki alkaa kuitenkin saada yhä enemmän kauhua herättäviä säröjä. Novasta tuntuu siltä, että talo yrittää kertoa hänelle jotain tärkeää niin menneisyydestä kuin nykyhetkestäkin. Syvälle haudatut surut alkavat nousta pintaan. Tästä kaikki alkaa on yhä tummempia sävyjä saava tarina rakkaudesta, erosta ja surusta.
"Tästä kaikki alkaa on kauhuromanttisena lukuromaanina varsin koukuttava ja helppolukuinen. Simukka hallitsee kielen täydellisesti. Sisällöltään romaani aukeaa kauniisti hyvin lavealle ja jopa historialliseen ulottuvuuteen." Satakunnan Kansa
"Romaani hyödyntää onnistuneesti ja sopivasti annostellen niin kansainvälisestä kauhuviihteestä tuttua kuvastoa kuin suomalaista kansanperinnettä. Päähenkilöt edustavat toisilleen vastakkaista tieteellistä ja taiteellista maailmankatsomusta. Kun verho todellisuuden ja tuonpuoleisen välillä alkaa repeillä, järki selittää tapahtumat toisin kuin tunne. Se taas synnyttää toimivaa kauhua." Turun Sanomat
"Tarinassa ihastuttaa alusta asti sen pahaenteinen tunnelma. Vaikutelmaa korostavat maatumiseen, lahoamiseen, kuolemaan ja luopumiseen liittyvät yksityiskohdat syksyisen metsän tuoksuista ja keittiössä lentelevistä tuhohyönteisistä lähtien." Parnasso
Salla Simukka (s. 1981) on tamperelainen kirjailija. Hänelle on myönnetty kaksikymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana lukuisia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja, kuten Suomi- ja Topelius-palkinto. Simukka on saavuttanut suosiota nuortenkirjailijana myös kansainvälisesti. Lumikki-trilogia on ollut valtava maailmanmenestys: sen käännösoikeudet on myyty jo yli 50 maahan. Tästä kaikki alkaa on hänen ensimmäinen oma aikuisille suunnattu romaaninsa.
© 2022 Tammi (Äänikirja): 9789520440237
© 2022 Tammi (E-kirja): 9789520440220
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. elokuuta 2022
E-kirja: 15. elokuuta 2022
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSuomi
Suomi