3.9
2 / 2
Romantiikka
Luulitko, että Kate ja Drew matkaisivat käsi kädessä kohti auringonlaskua ja eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti? Liity kerhoon. Taklattu-sarjan toisessa osassa Torjutussa Kate ja Drew joutuvat arvioimaan suhteensa uudestaan. Rakastuminen on helppoa, rakkaudessa pysyminen vaikeaa.
Kaikki rakkaustarinat eivät pääty onnellisesti, ja naistenmiehen kesyttäminen ei ehkä olekaan niin yksinkertaista. Elämään kuuluu valintoja, ja Kate joutuu kohtaamaan niistä tärkeimmän. Drew on jo oman päätöksensä tehnyt - ainakin Katen mielestä. Saadakseen hieman etäisyyttä tilanteeseen Kate palaa takaisin kotiseudulleen, yksin. Tai no, tavallaan yksin...
Taklattu-kirjan jatko-osassa Torjutussa Kate ja Drew joutuvat arvioimaan suhteensa täysin uudestaan. Vanhoista tavoista on hankalaa päästä eroon, ja joskus on palattava lähtöruutuun ennen kuin elämässä voi jatkaa eteenpäin. Rakastuminen on helppoa. Parisuhteen ylläpitäminen ei ole.
Emma Chase on päivisin miehelleen ja lapsilleen omistautunut kotiäiti, joka asuu pikkukaupungissa New Jerseyssä. Mutta öisin hän hakkaa näppäimistöä ja tuo kirjojensa värikkäät hahmot taas eloon. Taklattu on kuumaan lakimaailmaan sijoittuvan sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa, Torjuttu, on ilmestynyt vuonna 2016. Goodreads-sivusto valitsi Emma Chasen vuoden 2013 parhaaksi kirjailijatulokkaaksi.
© 2016 Bazar (E-kirja): 9789522793584
Kääntäjät: Helinä Kangas
Julkaisupäivä
E-kirja: 14. kesäkuuta 2016
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi