Astu tarinoiden maailmaan
3.6
Elämäkerrat
Koskettava elämänkohtalo
Virpi Miettinen kertoo avoimesti nousustaan kansainvälisen mallimaailman loistoon, sitä seuranneesta syöksykierteestä ja taistelustaan varjoista takaisin valoon.
Virpi Miettinen menestyi maailmalla missinä, mallina ja mannekiinina, mutta joutui maksamaan menestyksestään kalliin hinnan. Yli 50 vuotta hän on vastaillut avomielisesti työtään ja yksityiselämäänsä koskeviin kysymyksiin, mutta hän ei ole koskaan kertonut, miltä hänestä on kaiken keskellä todella tuntunut.Julkisuus on antanut leivän, toisinaan yltäkylläisen, mutta julkisuus on myös rangaissut ja ajanut nurkkaan ihmisen, joka on ollut liian kiltti ja tehnyt vääriä valintoja.Virpi kertoo elämänsä tarinan, jossa on ryvetty pohjamudissa mutta jossa on myös juhlittu huipulla ja nähty maailmaa. Nyt ympyrä on sulkeutunut ja Virpillä on rauha. Hän summaa kokemuksensa ihmisten asioiksi, ei yhtään enemmäksi tai vähemmäksi. "Pikku neiti porvoolaisen" elämä on ollut ihmeellistä ja, mikä parasta, lopulta myös tasapainoista ja onnellista.
© 2018 Tammi (Äänikirja): 9789520400422
© 2018 Tammi (E-kirja): 9789520400187
Julkaisupäivä
Äänikirja: 18. tammikuuta 2018
E-kirja: 18. tammikuuta 2018
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi