Tuomarin lista
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Tälle listalle kukaan ei halua nimeään.
”Aiheuttaa kylmiä väreitä… Tuomarin listan vuoksi valvoo mielellään koko yön.”
– Wall Street Journal
Asianajaja Lacy Stoltz on sarjamurhaajan jäljillä. Kaikki johtolangat vievät samaan suuntaan, mutta todisteita on mahdotonta löytää. Murhaaja on älykäs, kärsivällinen ja aina yhden askelen edellä poliiseja. Hän tuntee todistusaineiston tutkintavaiheet, poliisin toimintatavat ja lain kiemurat. Lacyn kauhistukseksi epäilykset kohdistuvat arvostettuun tuomariin. Tällä on lista nimiä ihmisistä, jotka ovat tehneet häntä kohtaan väärin. Tuomarin listalle päätyminen tarkoittaa varmaa kuolemaa, ja Lacyn on pidettävä varansa, ettei hänen nimeään löydy listalta seuraavana.
Yhdysvaltalainen John Grisham (s. 1955) on yksi maailman arvostetuimmista ja menestyneimmistä jännityskirjailijoista. Hän toimi vuosia asianajajana, ennen kuin antautui kokonaan kirjailijanuralle. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1991 julkaistu The Firm (suom. Firma, 1992). Grishamin teosten keskeinen teema on oikeudenmukaisuus ja niissä taistellaan usein korruptiota ja ahneutta vastaan. Monet kirjoista on filmatisoitu ja niitä on käännetty kymmenille eri kielille.
© 2022 WSOY (Äänikirja): 9789510484456
© 2022 WSOY (E-kirja): 9789510484449
Kääntäjät: Jorma-Veikko Sappinen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 4. lokakuuta 2022
E-kirja: 4. lokakuuta 2022
Muut painokset
Samankaltaisia kirjoja kuin Tuomarin lista
- Aika armahtaa John Grisham
- Avustaja John Grisham
- Oikeuden vartijat John Grisham
- Lainlukijat John Grisham
- Lain molemmin puolin John Grisham
- Syytön John Grisham
- Tilinteko John Grisham
- Lunnaat John Grisham
- Karu totuus David Baldacci
- Henkeen ja vereen David Baldacci
- Päämies John Grisham
- Viimeiseen mieheen David Baldacci
- Laiton lakimies John Grisham
- Kissa ja hiiri David Baldacci
- Henkensä edestä David Baldacci
- On aika tappaa John Grisham
- Firma John Grisham
- Pelikaanimuistio John Grisham
- House of cards Michael Dobbs
- Rajaton valta David Baldacci
- Sateentekijä John Grisham
- Taivaan vangit James Lee Burke
- Yhdeksänhäntäisen kissan tarinat Jeffrey Archer
- Kuubalaista verta Leif Davidsen
- Mestariteos Daniel Silva
- Puhdasta kultaa Lee Child, Karin Slaughter, Karin/Lee Slaughter/Child
- Saaliin jäljillä Michael Ledwidge
- Valtataistelu Jeffrey Archer
- Kunnian tähden Jeffrey Archer
- Yhdestoista käsky Jeffrey Archer
- Luupäät Mick Herron
- Raja Don Winslow
- Miljoonan dollarin petos Jeffrey Archer
- Täydellinen murha: kaksitoista kertomusta Jeffrey Archer
- Caminosaari John Grisham
- Crime 101 - Rikkinäiset Don Winslow
- Vaeltaja Nick Petrie
- Kulkusirkka Terry Hayes
- Viimeinen henkäys John Le Carré
- Lyhyet versiot Jeffrey Archer
- Kaksitoista ketunhäntää Jeffrey Archer
- Toinen nainen Daniel Silva
- Ystävä Joakim Zander
- Peilikuvia Jeffrey Archer
- Jäljittäjä Harlan Coben
- Robert Ludlumin Medusan perintö Eric van Lustbader
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi