Unta vain

10 Arviota

4

Pituus
3T 54M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Unta vain on vuonna 1973 ilmestyneen Häätanhun jälkinäytös Suomen suvessa, täynnä muistoja ja kesäöisiä unelmia, mutta myös havaintoja vanhuudesta.

Anna on palannut Kanadasta metsämökilleen kesänviettoon. Hän on 78-vuotias, eikä kukaan tiedä, missä hän on. Hän ei halua ottaa kehenkään yhteyttä, sillä hän haluaa selvittää ajatuksensa rauhassa.

Anna on ratkaisukohdassa, hän ei tiedä, palatako takaisin aviomiehensä Ronin luo vai jäädä Suomeen. Anna tekee tiliä suhteestaan itseään nuorempaan rakastajaansa Juhaniin, jonka kanssa tarkasti salattu, eroottisesti vahva suhde on kestänyt jo kolmekymmentä vuotta.

Luonto ja sen kunnioittaminen, rakkaus ja erotiikka, mennyt ja tuleva käyvät leikkiä Annan mielessä. Juhanista irrottautuminen ei ole edes ajatuksena helppoa, vaikka Ron on Annalle hyvä ja kannustava kumppani. Anna joutuukin toteamaan: "Elämä on ristiriitojen kanssa elämistä, ei ratkaisuja.”

Rauhallisesti etenevä romaani näyttää luontoa tarkkailevan Annan elämälle ahnaana ja tuntevana naisena ja pöllyttää peruskäsityksiä ikääntyneiden rakkaudesta ja erotiikasta. Kilpi kirjoittaa rohkeasti auki Annan vahvoja tunteita ja hänen naiseuttaan.

Teos ilmestyi alun perin vuonna 2007.

Eeva Kilpi (s. 1928) on rakastettu kirjailija ja mielipidevaikuttaja. Kilpi on kirjoittanut monipuolisesti runoutta, romaaneja, muistelmaromaaneja, novelleja, esseitä ja kuunnelmia.

© 2026 WSOY (Äänikirja): 9789510526613
© 2025 WSOY (E-kirja): 9789510526576

Julkaisupäivä

Äänikirja: 13. maaliskuuta 2026
E-kirja: 30. syyskuuta 2025

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Unta vain

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Noidanlukko
    Noidanlukko Eeva Kilpi
  2. Äkkiä on ilta
    Äkkiä on ilta Riitta Heimonen
  3. Mies joka kantoi aurinkoa sylissään
    Mies joka kantoi aurinkoa sylissään Liisa Louhela
  4. Ohukaisia
    Ohukaisia Hannu Väisänen
  5. Korkea taivas
    Korkea taivas Jonas Eika
  6. Sukupuut
    Sukupuut Olli-Pekka Jauhiainen
  7. Kortti Recifestä
    Kortti Recifestä Tiina Krohn
  8. Maalla merellä ilmatilassa
    Maalla merellä ilmatilassa Maritta Lintunen
  9. Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra
    Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra Iida Aikio
  10. Pimeyden mustuus
    Pimeyden mustuus Ivan Maniraho
  11. Selma: Tragikomiikkaa sote Suomessa
    Selma: Tragikomiikkaa sote Suomessa Virva Muotka
  12. Sydänraja
    Sydänraja Maritta Lintunen
  13. Mola mola
    Mola mola Laura Airola
  14. Hulluruohola
    Hulluruohola Maritta Lintunen
  15. Näkymätöntä kultaa
    Näkymätöntä kultaa Inga Magga
  16. Yö ja usva
    Yö ja usva Teemu Kaskinen
  17. Veden paino
    Veden paino Jari Järvelä
  18. Pietarsaari, jota kukaan ei halua
    Pietarsaari, jota kukaan ei halua Rosanna Fellman
  19. Pohjoinen yökirja
    Pohjoinen yökirja Kirsti Simonsuuri
  20. Heijastus
    Heijastus Maritta Lintunen
  21. Norma
    Norma Sofi Oksanen
  22. Puhdas viiruinen elämä
    Puhdas viiruinen elämä Olli Jalonen
  23. Sydänmaan saatana
    Sydänmaan saatana Heikki Haavikko
  24. Runoilijan veisu
    Runoilijan veisu Katja Seutu
  25. Punainen aistikirja, dionyysisiä muistiinpanoja
    Punainen aistikirja, dionyysisiä muistiinpanoja Laura Laakso
  26. Viimeinen pari uunista ulos
    Viimeinen pari uunista ulos Mia Franck
  27. Kaunis mahdottomuus
    Kaunis mahdottomuus Antti Reini
  28. Jokapäiväinen elämämme
    Jokapäiväinen elämämme Riikka Pelo
  29. Ilmiantaja
    Ilmiantaja Tiina Raudaskoski
  30. Musta huone: Ajatuksia leukemian ajalta
    Musta huone: Ajatuksia leukemian ajalta Silene Lehto
  31. Boulder
    Boulder Eva Baltasar
  32. Huijari
    Huijari Ilona Tomi
  33. Koirapuisto
    Koirapuisto Sofi Oksanen
  34. Yövilkka
    Yövilkka Laura Porola
  35. Ylva
    Ylva Marko Annala
  36. Irti
    Irti Peter Lindholm
  37. Sukukaktus
    Sukukaktus Maritta Lintunen
  38. Magdan aaria
    Magdan aaria Marjo Heiskanen
  39. Valkenee kaukainen ranta
    Valkenee kaukainen ranta Johanna Annola
  40. Eläjä
    Eläjä Susanna Åke
  41. Jumalattomat
    Jumalattomat Sonja Karlsson
  42. Kiinteistö
    Kiinteistö Maija Sirkjärvi
  43. Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina
    Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina Terhi Kivikoski
  44. Niin kuin se minussa on
    Niin kuin se minussa on Mira Kreivilä
  45. Tunturit puhuvat – ynnä muita tarinoita
    Tunturit puhuvat – ynnä muita tarinoita Hannu Mäkelä
  46. Ainoat lapset
    Ainoat lapset Liisa Stenberg
  47. Punainen jättiläinen
    Punainen jättiläinen Riikka Uljas
  48. Hurmos
    Hurmos Evelin Kask
  49. Hiljaisuus
    Hiljaisuus Don DeLillo

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu