On joulukuinen sunnuntai-ilta vuonna 2009, kun rikosylikonstaapeli Ville Karila seisoo töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa siinä määrin, että hän päättää kutsua apuvoimia paikalle.
Kun oikeuslääkäri Viola Kaario seuraavana aamuna suorittaa vainajalle ruumiinavauksen, alkaa olla ilmiselvää, että kyseessä on henkirikos. Karila kollegoineen aloittaa mutkikkaaksi osoittautuvan murhatutkimuksen, jonka aikana selviää, että kuollut nainen oli elänyt uhkaavan Auervaara-hahmon varjossa. Missä tämä lähes näkymättömänä liikkunut aavemies on nyt? Miksi kuolleen naisen asunnossa on tehty outoa remonttia? Entä mitä tarkoittaa roskiksesta löytynyt Tauno Paloa esittävä postikortti? Ennen kuin murhaajan henkilöllisyys selviää, saa Kaario teräspöydälleen avattavaksi toisenkin ruumiin ja useampi huolellisesti haudattu salaisuus näkee päivänvalon.
Rainio ja Rautaheimo ovat kirjoittaneet häpeilemättömän nostalgisen murhamysteerin, jonka vankkana pohjana on asiantunteva kuvaus niin poliisin kuin oikeuslääkärin työstä. Cozy crime -lajityyppiä edustavassa dekkarissa nostetaan hattua komisario Palmun Helsingille, nautiskellaan jouluisista tunnelmista - ja jahdataan kasvotonta murhaajaa, joka tuntuu koko ajan olevan yhden synkeän askeleen poliisia edellä.
Vainajat eivät vaikene aloittaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.
© 2021 Siltala (Äänikirja): 9789522348692
© 2021 Siltala (E-kirja): 9789522348708
Julkaisupäivä
Äänikirja: 10. lokakuuta 2021
E-kirja: 17. syyskuuta 2021
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
16.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
19.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
9.99 € /kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
29.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
Alkaen 26.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
26.99 € /kuukausi