Vastamelu

11 Arviota

2.8

Pituus
8T 48M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Aikalaisromaani 2020-luvun Helsingistä.

”Kuinka perverssiä olisi ryhtyä suhteeseen vain siksi että yksinolo tuntui sen jälkeen niin paljon paremmalta?”

Juhani on päättänyt jäädä eläkkeelle ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä, eikä hänellä ole aikaa ihmissuhteille. Hän on tajunnut, että ihmisiin on parasta suhtautua kuten asiakkaisiin: antaa heidän olla oikeassa ja jatkaa sitten matkaansa. Mutta kun hän kesäisenä aamuna tapaa mökkirannasta Vilman, hän ymmärtää joutuneensa tekemisiin vaativan asiakkaan kanssa.

Vastamelu on kertomus satunnaisista kohtaamisista, loputtomista vaihtoehdoista ja siitä, kuinka vaikeaa on löytää ihminen, joka on sovitettavissa edes jollain tapaa siihen mielikuvaan, jonka omasta elämästään on rakentanut.

Anssi Hemmilä (s. 1983) on syntynyt Lahdessa, opiskellut kirjallisuudentutkimusta Joensuussa ja Ateenassa ja elää nykyisin Helsingissä. Vastamelu on hänen toinen romaaninsa.

© 2024 Tammi (Äänikirja): 9789520458584
© 2024 Tammi (E-kirja): 9789520458577

Julkaisupäivä

Äänikirja: 15. tammikuuta 2024
E-kirja: 15. tammikuuta 2024

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Vastamelu

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Pieniä ilkeitä tarinoita
    Pieniä ilkeitä tarinoita Eveliina Talvitie
  2. Kuplat
    Kuplat Kirsi Alaniva
  3. Mustekala
    Mustekala Maija Puska
  4. Punavuoriefekti
    Punavuoriefekti Natalia Kivikko
  5. Unelma
    Unelma Reetta Andolin
  6. Kevyt liha
    Kevyt liha Riikka Ala-Harja
  7. Äänenkantama
    Äänenkantama Anna Maria Mäki
  8. Läpimeno
    Läpimeno Nelly Juulia Kärkkäinen, Birgitta Oksanen
  9. Musta aalto
    Musta aalto Saana Airtola
  10. Ihan pieniä lintuja
    Ihan pieniä lintuja Aija Salovaara
  11. Täällä jokainen on tähti
    Täällä jokainen on tähti Laura Pollari
  12. Koira
    Koira Meri Werkkomäki
  13. Eräitä sananselityksiä
    Eräitä sananselityksiä Kreetta Onkeli
  14. Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä
    Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä Dante Lehtinen
  15. Hänen valtansa alla
    Hänen valtansa alla Tiina Tuppurainen
  16. Tulevaisuus kuuluu bingoemännille
    Tulevaisuus kuuluu bingoemännille Tommi Takkunen
  17. Löysää rahaa
    Löysää rahaa Asta Olivia Nordenhof
  18. Mellakka
    Mellakka Jussi Sudenlehti
  19. Jalat edellä
    Jalat edellä Reidar Palmgren
  20. Arvaa ketä ajattelen
    Arvaa ketä ajattelen Inka Nousiainen
  21. Säntilliset vieraat
    Säntilliset vieraat Tittamari Marttinen
  22. Käypä hoito
    Käypä hoito Elina Viinamäki
  23. Emily forever
    Emily forever Maria Navarro Skaranger
  24. Viimeinen sulkee verhot
    Viimeinen sulkee verhot Laura Manninen
  25. Unohdus
    Unohdus Ina Mutikainen
  26. Joutonainen
    Joutonainen Aino Kivi
  27. Jos sataa, älä tule
    Jos sataa, älä tule Emma Kantanen
  28. Alkuhuuto
    Alkuhuuto Ossi Nyman
  29. Hyvää iltaa
    Hyvää iltaa Milla von Plato
  30. Miehen tuoksu
    Miehen tuoksu Salla Nazarenko
  31. 56, oletan
    56, oletan Alexandra Salmela
  32. Pulukeikka
    Pulukeikka Mari Mörö
  33. bigmacbeth
    bigmacbeth Laura Laakso
  34. Hyvä yö
    Hyvä yö Tiina Lifländer
  35. Mennyt palaa
    Mennyt palaa Hannele Mikaela Taivassalo
  36. Uudessa valossa
    Uudessa valossa Anna Maria Mäki
  37. Mauri Erik Schröder Self-help
    Mauri Erik Schröder Self-help Lauri Levola
  38. Abiturientti
    Abiturientti Harri Sirola
  39. Rakkaat
    Rakkaat Tytti Parras
  40. Valkoinen valo
    Valkoinen valo Hanna-Riikka Kuisma
  41. Perillä kello kuusi
    Perillä kello kuusi Laura Honkasalo
  42. Eilispäivä ei kuole
    Eilispäivä ei kuole Liisa Näsi
  43. Äitimaa
    Äitimaa Olga Kokko
  44. Levottomat pilvet
    Levottomat pilvet Laura Manninen
  45. Kellari
    Kellari Maaria Päivinen
  46. Laakso
    Laakso Emilia Suviala
  47. Trio
    Trio Johanna Hedman
  48. Muut esille tulevat asiat
    Muut esille tulevat asiat Laura Finska
  49. Jälkisato
    Jälkisato Pertti Lassila
  50. Kiltin yön lahjat
    Kiltin yön lahjat Mari Mörö
  51. Tunkeilijat
    Tunkeilijat Maria Peura
  52. Kaleidoskooppi
    Kaleidoskooppi Niina Hakalahti
  53. Kaikki lokakuun taivaat
    Kaikki lokakuun taivaat Elina Annola
  54. Härkätaistelu
    Härkätaistelu Katri Tapola
  55. Sydänvarjo
    Sydänvarjo Hanna-Riikka Kuisma
  56. Beige
    Beige Kreetta Onkeli
  57. Liila
    Liila Meri Kuusisto
  58. Hiukset takussa
    Hiukset takussa Jenny Kangasvuo
  59. Tämä kaikki on liikaa
    Tämä kaikki on liikaa Satu Erra
  60. Äijähaara
    Äijähaara Jani Nieminen
  61. Monitahokas
    Monitahokas Mari Frisk
  62. Viides vuodenaika
    Viides vuodenaika Hanna-Riikka Kuisma
  63. Tunkeutuja
    Tunkeutuja Silja Liukkonen
  64. Hienon elämän illuusio
    Hienon elämän illuusio Katri Naukari
  65. Onnenpäiviä
    Onnenpäiviä Johanna Hulkko
  66. Meikkipussin pohjalta
    Meikkipussin pohjalta Kaisa Haatanen
  67. Jojo
    Jojo Tytti Parras
  68. Syli
    Syli Pamela Mandart
  69. Tämä ei ole TV-sarja
    Tämä ei ole TV-sarja Riikka Ala-Harja
  70. Mitä perhoset tekevät sateella?
    Mitä perhoset tekevät sateella? Sanna Tahvanainen
  71. Taivaankalat
    Taivaankalat Anna Idström
  72. Lahjat
    Lahjat Riina Katajavuori
  73. Rauha
    Rauha Thella Johnson
  74. Elvi ja Ebba
    Elvi ja Ebba Tiina Tuppurainen
  75. Mehiläisten kaupungit
    Mehiläisten kaupungit Terhi Kuusisto
  76. Simo
    Simo Laura Lehtola
  77. Hyvästi pojat
    Hyvästi pojat Essi Kummu
  78. Jossain on aina päivä
    Jossain on aina päivä Lotta Stenroos
  79. Sokerisiskot
    Sokerisiskot Ulla-Maija Paavilainen
  80. Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
    Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja Anna Gavalda
  81. Sinä olet perheeni
    Sinä olet perheeni Tiina Tuppurainen
  82. Haamusärky
    Haamusärky Anna Tommola
  83. Kadonnut ranta
    Kadonnut ranta Tiina Laitila Kälvemark
  84. Rakkaus on kesy eläin
    Rakkaus on kesy eläin Peter Sandström
  85. Drive-in
    Drive-in Vilja-Tuulia Huotarinen
  86. Ei alkua ei loppua
    Ei alkua ei loppua Ellen Strömberg
  87. Talvisota. Avioliittoromaani
    Talvisota. Avioliittoromaani Philip Teir
  88. Hempukoiden juhlat
    Hempukoiden juhlat Jonas Gardell
  89. Öykkäri
    Öykkäri Marianna Kurtto
  90. Valovuosi
    Valovuosi Juha Siro
  91. Niin kaunis on maa
    Niin kaunis on maa Markku Pääskynen
  92. Naarasleijona: Viisi Pysäyttävää novellia
    Naarasleijona: Viisi Pysäyttävää novellia Selma Kaasinen
  93. Ei saa mennä ulos saunaiholla
    Ei saa mennä ulos saunaiholla Heidi Mäkinen
  94. Linnunpaino
    Linnunpaino Saara Henriksson
  95. Kärpäsen koulu
    Kärpäsen koulu Mari Mörö
  96. Alaston lukupiiri
    Alaston lukupiiri Essi Kummu
  97. Flora
    Flora Lois Armas
  98. Rondo ja modulaatio: Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä
    Rondo ja modulaatio: Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä Satu Erra
  99. Ekotrippi
    Ekotrippi Piia Heikkinen
  100. Hyviä aikomuksia
    Hyviä aikomuksia Riko Saatsi

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu