Virus 5
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Virus 5 on aikaisemmin ilmestynyt nimellä Tartunta 1.
On kulunut kolme kuukautta siitä, kun mutatoitunut, ilmateitse tarttuva Marburg-virus tuhosi sivilisaation muutaman kuuman kesäpäivän aikana.
Tukholman alueella Iris, Amanda ja Ursula yrittävät rakentaa kahta leiriä eloon jääneille. Toinen on niille, jotka eivät ole saaneet tartuntaa, ja toinen niille harvoille, jotka ovat immuuneja ja kantavat virusta veressään.
Epidemian alussa sotilasryhmä Suojeluskaartin eristämässä Kiirunassa rakennetaan kestävää raja-aitaa, ja rajavartijat pitävät mahdolliset viruksen kantajat poissa kaupungista.
Jennyä ahdistaa tieto siitä, että hän on ollut ratkaiseva palanen pelissä, joka on johtanut maailman romahtamiseen, ja toimii lääkekuriirina Kiirunan ja Tukholman välillä.
Risten työskentelee rajavartijana Kiirunassa. Eräänä iltana rajaa lähestyy immuuni tartunnankantaja, joka on viimeisillään raskaana oleva nainen. Ristenillä on edessään mahdoton valinta. Käännyttääkö hän naisen rajalta ja jättääkö hän tämän oman onnensa nojaan? Vai auttaako hän naista ja vaarantaa siten kaiken?
Seuraa Amandan, Iriksen, Danon, Ursulan, Ristenin, Jennyn ja muiden epätoivoista eloonjäämiskamppailua heidän ympärillään romahtavassa maailmassa. Sivilisaatio on tuhoutunut, mutta jotain on oltava vielä sen jälkeenkin. Virus on tiivistunnelmainen ja kiivastahtinen tarina ihmisten selviytymisestä maailmassa, joka tuntuu torjuvan heidät.
Daniel Åberg on toimittaja ja kirjailija, jonka käsialaa ovat kaksi Storytelin menestyssarjaa, Virus sekä Erotetut. Monen Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen Daniel asuu nykyään perheensä kanssa Vittangissa Kiirunan itäpuolella.
© 2020 Storytel Original (Äänikirja): 9789179918774
© 2020 Storytel Original (E-kirja): 9789179918798
Kääntäjät: Mirka Maukonen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 28. elokuuta 2020
E-kirja: 28. elokuuta 2020
Muut painokset
Saattaisit pitää myös näistä
- Virus 1 Daniel Åberg
- Tähtikirkas Lars Wilderäng
- Graviton 1 Marja West
- 1986 Jesper Ersgård
- Musta tähti 1: Kadonneet Jesper Ersgård, Joakim Ersgård
- Sky & Fall: Punainen sarastus Jesper Ersgård
- Pandemian jälkeen Harri V. Hietikko
- 10 käskyä maailmanloppuun Anne Leinonen
- Herääminen Risto Isomäki
- Kurganin varjot Risto Isomäki
- Pedot Frank Schätzing
- Hiekan poikki Hugh Howey
- Uinuvat jättiläiset: Themis-kansioiden ensimmäinen kirja Sylvain Neuvel
- Hiekka Hugh Howey
- Holly: scifi-trilleri Brandon Sanderson, Mary Robinette Kowal
- Nattavaara Thomas Engström, Margit Richert
- Gilgamešin tappio Risto Isomäki
- Pimeän pilven ritarit Risto Isomäki
- Viides tehtävä David Morrell
- Kristalliruusu Risto Isomäki
- Siilo Hugh Howey
- Viimeiset miehet Christina Sweeney-Baird
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Pohjois-Savon Escobar Tatiana Elf
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi