Lyssna när som helst, var som helst

Kliv in i en oändlig värld av stories

  • 1 miljon stories
  • Hundratals nya stories varje vecka
  • Få tillgång till exklusivt innehåll
  • Avsluta när du vill
Starta erbjudandet
SE - Details page - Device banner - 894x1036

Kikka: Mä haluun viihdyttää

851 Recensioner

3.7

Längd
5T 45min
Språk
Finska
Format
Kategori

Biografier

Kirsi otti usein puheeksi varhaisen kuolemisen mahdollisuuden. Lupasimme toisillemme, Kirsin niin vaatiessa, että kumpi hyvänsä meistä tänne jää, pitää huolen siitä, että totuus urasta ja yksityiselämästä tulee kerrottua.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisitoista vuotta tähden kuolemasta. Nyt Kikka on jälleen ajankohtainen.

Laulaja Kikka oli 1990-luvulla popin ja diskobiitin kuningatar maassamme. Hän loi flirttailevalla esiintymisellään ja puolituhmien laulujensa sanoituksilla rohkean esikuvan seksuaalisesta naisesta. Omana aikanaan laulaja sai osakseen paljon ihailua, mutta ei koskaan ansaitsemaansa arvostusta.

Kikka on edelleen yksi maamme eniten levyjä myyneistä artisteista. Menestyksellä on aina hintansa. Kikka koki uransa aikana pari loppuun palamista, ja muitakin terveyshuolia tähdellä oli. Vaikea alkoholismi varjosti laulajan viimeisiä elinvuosia ja tuotti hankaluuksia urankin aikana.

Kirsi oli oman kypsymisensä myötä ruvennut kärsimään hupsuksi mieltämästään imagosta. Ristiriita kotona viihtyvän, lastansa hoitavan kodinhengettären ja öisin tanssikansaa viihdyttävän artistin välillä kävi yhä vaikeammaksi. Laulajan yritykset uran suunnan muuttamiseksi epäonnistuivat.

Kikka vetäytyi julkisuudesta vuonna 2004. Hän jätti päihteet, ja tilalle tuli terveellinen elämäntapa. Tehdyt muutokset eivät kuitenkaan riittäneet. Kirsi kuoli joulukuussa 2005 vain 41-vuotiaana.

Ystävystyimme aivan Kikan uran alussa. Seurasin ystäväni uraa ja elämää niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina. Opin tuntemaan artisti Kikan ja erottamaan yksityisen Kirsin julkisen hahmon takaa. Jaoimme yhdessä ilot ja surut. Kerron kirjassa yhteisistä vuosistamme, niin kuin ne koin. Minun on tullut aika lunastaa upealle ystävälleni antamani lupaus ja pitää huolta siitä, että totuus tulee kerrottua.

Toimittaja Raija Pelli on toiminut muun muassa Poliisi-tv:n juontajana. Hän on kirjoitti Terho Miettisen kanssa menestyskirjan Harhaanjohtajat - vahvassa uskossa (Docendo 2017).

© 2021 Docendo (Ljudbok): 9789522919113
© 2020 Docendo (E-bok): 9789522919366

Utgivningsdatum

Ljudbok: 18 januari 2021
E-bok: 17 september 2020

Andra gillade också ...

  1. Kaija Koo - Taipumaton Jouni K. Kemppainen
  2. Armi Aavikko - 1958-2002 Petri Tuunainen
  3. Kikka: Traaginen elämä sisaren silmin Kai Kortelainen
  4. LOIRI. Jari Tervo
  5. Samuli: Pimeydestä valoon Johannes Lahtela
  6. Pave Maijanen - Elämän nälkä Tommi Saarela
  7. Jippu - Kun perhonen lakkaa hengittämästä Jippu
  8. Tim – Aviciin elämäkerta Måns Mosesson
  9. Kari Tapio. Elämä Antti Heikkinen
  10. Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin dynamo Timo Kalevi Forss
  11. Heikki Silvennoinen: Nousut ja laskut Tommi Saarela
  12. Mercedes Bentso: Ei koira muttei mieskään Venla Pystynen
  13. Irwin Goodman - kansan taiteilija Kimmo Miettinen
  14. Risainen elämä: Juice Leskinen 1950-2006 Antti Heikkinen
  15. Katri Helena: Laulaja Elina Hirvonen
  16. Yhdet vielä, Irwin: Antti Hammarberg 1943–1991 Tuomas Marjamäki
  17. Omaelämäkerta Mikko Kuustonen
  18. Kesytön elämäni Linda Lampenius
  19. Hannele, näyttelijä Panu Rajala
  20. Harva meistä on Frederik Ilkka Sysimetsä
  21. Martina - Taistelija Hippo Taatila
  22. Nainen minussa Britney Spears
  23. Samu Haber: Forever yours Tuomas Nyholm
  24. Suurin niistä on rakkaus: Kirsti Paakkasen tarina Ulla-Maija Paavilainen
  25. Selvin päin – Erään bilettäjän tarina Hanna Tikander
  26. Elämä oli laiffii: Matti Nykänen 1963-2019 Marko Lempinen
  27. Late: Suomen pelätyimmän rikollisen tarina Jarkko Sipilä
  28. Lahkon kasvattama Linnéa Kuling
  29. Sara Sieppi: Oliks sulla vielä jotain? Wilma Ruohisto
  30. Kovat kadut: Ammattirikollisten jäljillä Kenneth Eriksson
  31. Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi Lena Bivner
  32. Immu Mika Ilmén
  33. Maailman onnellisin mies Eddie Jaku
  34. Wanted Janne "Nacci" Tranberg: Suomen etsityimmän rikollisen tarina Janne ”Nacci” Tranberg
  35. Lusu: Rikollispomon kaksoiselämä Sini Ahlqvist
  36. Dead End: Päätepysäkki Janne "Nacci" Tranberg
  37. Ihan tavallinen kokaiinikauppias Riku Siivonen
  38. Kyllikki Saari: Mysteerin ihmisten historia Teemu Keskisarja
  39. Sellaista vankia ei ole Lauri Janhunen
  40. Martti Suosalon tähänastinen elämä Johanna Venho
  41. Subutex-kaupungin kasvatit Laura Juntunen
  42. Saatan olla väärässä Björn Natthiko Lindeblad
  43. Karhuryhmä Heidi Holmavuo
  44. Valo joka ei kadonnutkaan Emilia Saloranta
  45. Likainen Harri - 20 vuotta Erkon renkinä: 20 vuotta Erkon renkinä Harri Nykänen
  46. Martta – nainen joka kuoli eläessään Jenni Pääskysaari
  47. Eerika Vera Miettinen

Därför kommer du älska Storytel:

  • 1 miljon stories

  • Lyssna och läs offline

  • Exklusiva nyheter varje vecka

  • Kids Mode (barnsäker miljö)

Populäraste valet

Premium

Lyssna och läs ofta.

169 kr /månad
  • 1 konto

  • 100 timmar/månad

  • Exklusivt innehåll varje vecka

  • Avsluta när du vill

  • Obegränsad lyssning på podcasts

Starta erbjudandet

Unlimited

Lyssna och läs obegränsat.

229 kr /månad
  • 1 konto

  • Lyssna obegränsat

  • Exklusivt innehåll varje vecka

  • Avsluta när du vill

  • Obegränsad lyssning på podcasts

Starta erbjudandet

Family

Dela stories med hela familjen.

Från 239 kr/månad
  • 2-6 konton

  • 100 timmar/månad för varje konto

  • Exklusivt innehåll varje vecka

  • Avsluta när du vill

  • Obegränsad lyssning på podcasts

2 konton

239 kr /månad
Starta erbjudandet

Flex

Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.

99 kr /månad
  • 1 konto

  • 20 timmar/månad

  • Spara upp till 100 olyssnade timmar

  • Exklusivt innehåll varje vecka

  • Avsluta när du vill

  • Obegränsad lyssning på podcasts

Starta erbjudandet