447 Arviota

3.9

Pituus
3T 30M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Historia

Itsenäistymisen jälkeen koitti Suomen historian vaikein vuosi.

Eturivin historioitsijat kertovat ihmisen näkökulmasta ja monipuolisesti traagisesta vuodesta 1918.

Vuoden 1918 alkaessa Suomi oli vasta julistautunut itsenäiseksi, mutta huomion veivät porvariston ja työväen kasvavat, pian sodaksi puhjenneet jännitteet. Kotimaisen sodan lisäksi myös maailmansota uhkasi laajeta aiemmin siltä välttyneeseen maahamme. Historian kiihkeiden pyörteiden keskellä suurin osa suomalaisista yritti kuitenkin elää omaa elämäänsä, löytää jokapäiväisen leipänsä ja säilyä hengissä niin kuin parhaiten taisi. Miltä vuosi 1918 näytti erilaisten ihmisten näkökulmasta kadulta salonkeihin? Entä miksi Suomi oli 6.12.1919 parempi paikka kuin 6.12.1917. Loistavasti kirjoittavat historioitsijat Kai Häggman, Teemu Keskisarja ja Markku Kuisma tarkastelevat suomalaisten elämää eri näkökumista.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman (s. 1956) tunnetaan erityisesti hänen kirjallisuutta ja kustannusalaa käsittelevistä teoksistaan. Lisäksi Häggman on kirjoittanut maailmansotien välisen ajan Suomen metsäteollisuudesta, perhehistoriasta ja suomalaisten arjen historiasta.

Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja (s. 1971) on Suomen luetuimpia historioitsijoita. Hänen aiheensa ulottuvat muinaisista seksuaalirikoksista sotahistoriaan ja arkielämän historiasta suomalaisen suurteollisuuden syntyyn.

Markku Kuisma (s. 1952) on Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian professori ja useasti palkittu taloushistorian ja yrityshistorian tutkija.

© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510445242

Julkaisupäivä

Äänikirja: 19. kesäkuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for 1918

Saattaisit pitää myös näistä

  1. 1917: Suomen ihmisten vuosi
    1917: Suomen ihmisten vuosi Markku Kuisma, Teemu Keskisarja, Kai Häggman
  2. Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918
    Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918 Seppo Aalto
  3. 1939
    1939 Markku Kuisma, Teemu Keskisarja, Kai Häggman
  4. Murhanenkeli: Suuren Pohjan sodan ihmisten historia
    Murhanenkeli: Suuren Pohjan sodan ihmisten historia Teemu Keskisarja
  5. Villi itä: Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921
    Villi itä: Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921 Oula Silvennoinen, Aapo Roselius
  6. Hattujen sota
    Hattujen sota Teemu Keskisarja
  7. Viipuri 1918
    Viipuri 1918 Teemu Keskisarja
  8. Pohjolan leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632
    Pohjolan leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 Mirkka Lappalainen
  9. Pultava: Kertomus erään armeijan tuhosta
    Pultava: Kertomus erään armeijan tuhosta Peter Englund
  10. Nuori Stalin
    Nuori Stalin Simon Sebag Montefiore
  11. Vääpeli T:n tapaus: ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista
    Vääpeli T:n tapaus: ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista Teemu Keskisarja
  12. Isoviha
    Isoviha Viljo Rauta
  13. Hulttio: Gustaf Mannerheimin painava nuoruus
    Hulttio: Gustaf Mannerheimin painava nuoruus Teemu Keskisarja
  14. Stalin: Diktaattorin uusi elämäkerta
    Stalin: Diktaattorin uusi elämäkerta Oleg V. Hlevnjuk
  15. Suomi 1944: Sota, yhteiskunta, tunnemaisema
    Suomi 1944: Sota, yhteiskunta, tunnemaisema Henrik Meinander
  16. Mannerheim
    Mannerheim Martti Turtola
  17. Mannerheim – Tsaarin upseeri 1867–1914
    Mannerheim – Tsaarin upseeri 1867–1914 Robert Brantberg
  18. Risto Ryti: Elämä isänmaan puolesta
    Risto Ryti: Elämä isänmaan puolesta Martti Turtola
  19. Venäjän vallankumous ja sisällissota
    Venäjän vallankumous ja sisällissota Antony Beevor
  20. Vihreän kullan kirous: G.A. Serlachiuksen elämä ja afäärit
    Vihreän kullan kirous: G.A. Serlachiuksen elämä ja afäärit Teemu Keskisarja
  21. Punainen nälkä: Stalinin sota Ukrainassa
    Punainen nälkä: Stalinin sota Ukrainassa Anne Applebaum
  22. Vallankumouksen Venäjä 1891-1991
    Vallankumouksen Venäjä 1891-1991 Orlando Figes
  23. Kaksi vapaussotaa: Viha, vallankumous, terrori ja uuden alku 1905–1919
    Kaksi vapaussotaa: Viha, vallankumous, terrori ja uuden alku 1905–1919 Touko Perko
  24. Saapasnahka-torni: Aleksis Kiven elämänkertomus
    Saapasnahka-torni: Aleksis Kiven elämänkertomus Teemu Keskisarja
  25. Kyynelten kallio: kertomuksia seksistä ja väkivallasta
    Kyynelten kallio: kertomuksia seksistä ja väkivallasta Teemu Keskisarja
  26. Stalingrad
    Stalingrad Antony Beevor
  27. Vihtori Kosola - mies ja myytti
    Vihtori Kosola - mies ja myytti Jukka-Pekka Pietiäinen
  28. Demokratian kuolema: Kuinka Hitler nousi valtaan
    Demokratian kuolema: Kuinka Hitler nousi valtaan Benjamin Carter Hett
  29. Pelon ja uhman vuodet: Suomen tasavallan synty 1918–1922
    Pelon ja uhman vuodet: Suomen tasavallan synty 1918–1922 Miika Siironen
  30. Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa
    Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa Anni Reuter
  31. Hitler ja Suomi: Pohjolan luonnonvarat ja suurvaltasota
    Hitler ja Suomi: Pohjolan luonnonvarat ja suurvaltasota Janne Könönen
  32. Teloittajien jäljillä: Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa
    Teloittajien jäljillä: Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa Aapo Roselius
  33. Erehtymättömät: Tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa 1862-2012
    Erehtymättömät: Tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa 1862-2012 Markku Kuisma, Teemu Keskisarja
  34. Valmiina sotaan
    Valmiina sotaan Maailman Historia, Kaikki Historiasta
  35. Suomen synty ja kuohuva Eurooppa
    Suomen synty ja kuohuva Eurooppa Risto Volanen
  36. Gestapo: Natsi-Saksan salaisen poliisin historia
    Gestapo: Natsi-Saksan salaisen poliisin historia Frank McDonough
  37. Paasikivi: Geopoliitikko ja Suomen kohtalon vuodet
    Paasikivi: Geopoliitikko ja Suomen kohtalon vuodet Alpo Juntunen
  38. Lalli: Kansallismurhaajan muotokuva
    Lalli: Kansallismurhaajan muotokuva Tuomas Heikkilä
  39. Mannerheimin kuokkavieras
    Mannerheimin kuokkavieras Lauri Törhönen
  40. Mannerheim – Sotamarsalkka 1918–1940
    Mannerheim – Sotamarsalkka 1918–1940 Robert Brantberg
  41. Pimeä vuosikymmen: Suomi 1968–1981
    Pimeä vuosikymmen: Suomi 1968–1981 Ville Pernaa
  42. Salamurhaajien yö: Hitlerin suunnitelma surmata Roosevelt, Churchill ja Stalin
    Salamurhaajien yö: Hitlerin suunnitelma surmata Roosevelt, Churchill ja Stalin Howard Blum
  43. Soturiaatelin aika Suomessa: Arvid Tawastin perheen elämä 1500-luvulla
    Soturiaatelin aika Suomessa: Arvid Tawastin perheen elämä 1500-luvulla Ulla Koskinen
  44. Toinen maailmansota, osa 1
    Toinen maailmansota, osa 1 Antony Beevor
  45. Muinais-Venäjän myytti: Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia
    Muinais-Venäjän myytti: Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia Jukka Korpela
  46. 1918: Kuinka vallankumous levisi Suomeen
    1918: Kuinka vallankumous levisi Suomeen Risto Volanen, Lasse Lehtinen
  47. Kansalainen Kekkonen: Suuri suunnitelma
    Kansalainen Kekkonen: Suuri suunnitelma Gordon F. Sander
  48. Suomalaisten kylmä sota
    Suomalaisten kylmä sota Antero Holmila

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu