Hero Image

Talven erikoistarjous: 3 kk -50%

Täytä talvi tarinoilla, nyt 3 kk -50%. Uppoudu kuuman romantiikan, jäätävän true crimen tai maagisten seikkailujen maailmaan.

Lunasta tarjous
581 Arviota

3.9

Kesto
10T 49M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Huumaava hittiromaani vapaasta sielusta ja 70-luvun rockmaailmasta

"Minua ei kiinnostanut vähääkään olla jonkun toisen muusa. Minä en ole muusa. Minä olen se joku." Näin sanoo Daisy Jones, 70-luvun rockmaailman myyttinen, valovoimainen ikoni. Los Angelesissa seksin, huumeiden ja aivan ennen kaikkea rock ’n’ rollin voimalla kasvaneen nuoren naisen poikkeuksellinen ääni ja luonnonlapsenomainen kauneus toivat hänet valokeilaan jo varhain. Tähti hänestä tuli, kun tuottaja tajusi laittaa hänet lavalle yhdessä nosteessa olevan The Sixin kanssa. Kaikki tietävät, että Daisy Jones & The Sixin ällistyttävä menestystarina päättyi sokeeraavasti bändin hajottua suosionsa huipulla. Nyt on aika kertoa koko kunnianhimoa, intohimoa, sydänsurua ja musiikkia sykkivä tarina noususta tuhoon. Los Angelesissa asuvan Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Six on fiktiivisen päähenkilönsä lailla ilmiömäinen menestystarina. New York Times ja Sunday Times -myyntihitti valittiin lukuisille vuoden parhaiden kirjojen listoille, ja GoodReadsin käyttäjät äänestivät sen vuoden parhaaksi historialliseksi romaaniksi. Siitä on tekeillä Reese Witherspoonin tuottama tv-sarja.

© 2021 Gummerus (Äänikirja): 9789512425631
© 2021 Gummerus (E-kirja): 9789512425693

Kääntäjät: Inka Parpola

Julkaisupäivä

Äänikirja: 16. elokuuta 2021
E-kirja: 16. elokuuta 2021

Talven erikoistarjous: 3 kk -50%

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Daisy Jones & The Six

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä
    Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä Taylor Jenkins Reid
  2. Huomenna, huomenna ja huomenna
    Huomenna, huomenna ja huomenna Gabrielle Zevin
  3. Jumalat juhlivat öisin
    Jumalat juhlivat öisin Donna Tartt
  4. Keskiyön kirjasto
    Keskiyön kirjasto Matt Haig
  5. Ei enää Eddy
    Ei enää Eddy Édouard Louis
  6. Juhlat Malibussa
    Juhlat Malibussa Taylor Jenkins Reid
  7. Yellowface
    Yellowface Rebecca F. Kuang
  8. Sinä päivänä
    Sinä päivänä David Nicholls
  9. Kaikki on kemiaa
    Kaikki on kemiaa Bonnie Garmus
  10. Toivoa sopii: Patrick Melrosen tarina IV-V
    Toivoa sopii: Patrick Melrosen tarina IV-V Edward St Aubyn
  11. Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä
    Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä Casey McQuiston
  12. Öisiä keskusteluja
    Öisiä keskusteluja Claire Daverley
  13. Talo taivaansinisellä merellä
    Talo taivaansinisellä merellä TJ Klune
  14. Vain kahdesti elämässä
    Vain kahdesti elämässä Taylor Jenkins Reid
  15. Kaunis maailma, missä olet
    Kaunis maailma, missä olet Sally Rooney
  16. Lopussa molemmat kuolevat
    Lopussa molemmat kuolevat Adam Silvera
  17. Ennen kuin kahvi jäähtyy
    Ennen kuin kahvi jäähtyy Toshikazu Kawaguchi
  18. Tikli
    Tikli Donna Tartt
  19. Me olimme valehtelijoita
    Me olimme valehtelijoita E Lockhart
  20. Tyttöjen kaupunki
    Tyttöjen kaupunki Elizabeth Gilbert
  21. Vuosi horroksessa
    Vuosi horroksessa Ottessa Moshfegh
  22. Tähtienvälinen
    Tähtienvälinen Taylor Jenkins Reid
  23. Poika nielaisee maailmankaikkeuden
    Poika nielaisee maailmankaikkeuden Trent Dalton
  24. Mahdottomia oletuksia
    Mahdottomia oletuksia Juuli Niemi
  25. Ahdistunutta porukkaa
    Ahdistunutta porukkaa Fredrik Backman
  26. Kiltin tytön murhaopas
    Kiltin tytön murhaopas Holly Jackson
  27. Verityn varjo
    Verityn varjo Colleen Hoover
  28. Voittajat
    Voittajat Fredrik Backman
  29. Kutsu minua nimelläsi
    Kutsu minua nimelläsi André Aciman
  30. Olisi jotain kerrottavaa
    Olisi jotain kerrottavaa Celeste Ng
  31. Kesä, jolloin minusta tuli kaunis
    Kesä, jolloin minusta tuli kaunis Jenny Han
  32. Onneksi äitini kuoli
    Onneksi äitini kuoli Jennette McCurdy
  33. Mikään ei voisi olla paremmin
    Mikään ei voisi olla paremmin Marie Aubert
  34. Se päättyy meihin
    Se päättyy meihin Colleen Hoover
  35. Lähikaupan nainen
    Lähikaupan nainen Sayaka Murata
  36. Täydellinen päivä
    Täydellinen päivä Emily Henry
  37. Lomalla kaikki on toisin
    Lomalla kaikki on toisin Emily Henry
  38. Kirjavaras
    Kirjavaras Markus Zusak
  39. Paperipalatsi
    Paperipalatsi Miranda Cowley Heller
  40. Äkkimakea
    Äkkimakea Oona Pohjolainen
  41. Nelinkontin
    Nelinkontin Miranda July
  42. Kuinka aika pysäytetään
    Kuinka aika pysäytetään Matt Haig
  43. Rakkautta rivien välissä
    Rakkautta rivien välissä Emily Henry
  44. Wellness
    Wellness Nathan Hill
  45. Mies, joka rakasti järjestystä
    Mies, joka rakasti järjestystä Fredrik Backman
  46. Sitruunapuiden aika
    Sitruunapuiden aika Zoulfa Katouh
  47. Vettä kukille
    Vettä kukille Valérie Perrin
  48. Sinuun en ainakaan rakastu
    Sinuun en ainakaan rakastu Lucy Score
  49. Lempipaikka
    Lempipaikka Emily Henry
  50. Tämä kokonainen maailmani
    Tämä kokonainen maailmani Elizabeth Gilbert
  51. No siis tosi hyvää
    No siis tosi hyvää Monica Heisey
  52. Nuori Mungo
    Nuori Mungo Douglas Stuart
  53. Virtahevot
    Virtahevot Emmi-Liia Sjöholm
  54. Pieni ystävä
    Pieni ystävä Donna Tartt
  55. Kirke
    Kirke Madeline Miller
  56. Joka ikinen kesä
    Joka ikinen kesä Carley Fortune
  57. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 1. Rakkaus
    Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 1. Rakkaus Jonas Gardell
  58. AIkamatkustajan vaimo
    AIkamatkustajan vaimo Audrey Niffenegger
  59. Tuhat loistavaa aurinkoa
    Tuhat loistavaa aurinkoa Khaled Hosseini
  60. Rakkausjuttu espanjalaisittain
    Rakkausjuttu espanjalaisittain Elena Armas
  61. Miesten syvimmät salaisuudet
    Miesten syvimmät salaisuudet Mohamed Mbougar Sarr
  62. Aikaministeriö
    Aikaministeriö Kaliane Bradley
  63. Hassu juttu
    Hassu juttu Emily Henry
  64. Vanessa
    Vanessa Kate Elizabeth Russell
  65. Satakieli
    Satakieli Kristin Hannah
  66. Leijapoika
    Leijapoika Khaled Hosseini
  67. Melkein perillä
    Melkein perillä David Nicholls
  68. Viileä vaalea
    Viileä vaalea Jen Beagin
  69. Vapaa rakkaus
    Vapaa rakkaus Tessa Hadley
  70. Tulenarkoja asioita
    Tulenarkoja asioita Celeste Ng
  71. Asioita joista en tiennyt pitäväni
    Asioita joista en tiennyt pitäväni Annukka Salama
  72. Häivähdys purppuraa
    Häivähdys purppuraa Alice Walker
  73. Amerikan maa
    Amerikan maa Jeanine Cummins
  74. Yhden kesän juttu
    Yhden kesän juttu Abby Jimenez
  75. Ihana, kamala elämäni
    Ihana, kamala elämäni Lucy Score
  76. Näin päästin perheeni päiviltä
    Näin päästin perheeni päiviltä Bella Mackie
  77. Kaunokaisia
    Kaunokaisia Ann Napolitano
  78. Suurenmoisen upea elämä
    Suurenmoisen upea elämä Emily Henry
  79. Tyttö, nainen, toinen
    Tyttö, nainen, toinen Bernardine Evaristo
  80. Hevospojat
    Hevospojat Johan Ehn
  81. Meredith, yksin
    Meredith, yksin Claire Alexander
  82. Musta kuningatar
    Musta kuningatar Walter Tevis
  83. Muistoja hänestä
    Muistoja hänestä Colleen Hoover
  84. Kaikki mikä jäi sanomatta
    Kaikki mikä jäi sanomatta Sara Osman
  85. Ylpeys ja ennakkoluulo
    Ylpeys ja ennakkoluulo Jane Austen
  86. Kaikki se valo jota emme näe
    Kaikki se valo jota emme näe Anthony Doerr
  87. Ainoastaan sinä
    Ainoastaan sinä Colleen Hoover
  88. Nickelin pojat
    Nickelin pojat Colson Whitehead
  89. Nix
    Nix Nathan Hill
  90. Maapallon ympäri
    Maapallon ympäri Maggie Shipstead
  91. Kuiskailevan oven alla
    Kuiskailevan oven alla TJ Klune
  92. Syitä itkeä julkisesti
    Syitä itkeä julkisesti Holly Bourne
  93. Olet tässä
    Olet tässä Nick Hornby
  94. Taivaanrannan taa
    Taivaanrannan taa Anthony Doerr
  95. Jopa taivas on meidän
    Jopa taivas on meidän Paolo Giordano
  96. Rajaton
    Rajaton Tiffany D. Jackson
  97. Vegetaristi
    Vegetaristi Han Kang
  98. Tuulen varjo
    Tuulen varjo Carlos Ruiz Zafón
  99. Pienen hauen pyydystys
    Pienen hauen pyydystys Juhani Karila
  100. Täydellinen
    Täydellinen Elsie Silver

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

7 päivää ilmaiseksi
  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

7 päivää ilmaiseksi
  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Tilaa nyt

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

7 päivää ilmaiseksi
  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Aloita ilmainen kokeilu