Eeva
2. heinäk. 2021
Hauskaa ja helppoa luettavaa.
Kepeän kupliva kesäromanssi on parasta lomaseuraa
Ehkä tällä kertaa – kyllä ehdottomasti! Jill Mansellin hauska ja romanttinen romaani on kesälukemista viihdyttävimmillään.
Mimi ihastuu Goosebrookin kylään ja sen asukkaisiin tullessaan tapaamaan sinne isäänsä. Tai no, koppava Henrietta on oma lukunsa. Kylässä on kiinnostavia nähtävyyksiä: on houkutteleva Paddy, on ystävällinen Lois ja sitten on Cal, jonka kanssa Mimi joutuu lammaspainiin jo ennen kättelyä.
Aika kuluu ja Mimi päätyy vierailemaan Goosebrookiin kerta toisensa jälkeen. Uraansa keskittyvällä Mimillä on kotona Lontoossa poikaystävä ja parhaan kaverin kanssa kimppakämppä. Tästä huolimatta hänen olonsa on eniten kotoisa Goosebrookissa, etenkin Calin ollessa lähellä. Toisiinsa vetoa tuntevalla kaksikolla ovat tunteet kohdallaan, mutta ovatko elämäntilanteet ja aika koskaan sopivat rakkaudelle?
Jill Mansellin hauskojen, romanttisten ja ihastuttavan maanläheisten tarinoiden vietäviksi ovat antautuneet jo miljoonat lukijat ympäri maailman. Mansellin teos sopii kesän lukulistalle kuin pörriäinen hunajapyttyyn, ja tällä kertaa suristellaan lukumatkalle Cotswoldsin maaseudulle Englantiin.
Jill Mansell (s. 1958) on yksi tämän vuosituhannen menestyneimmistä brittiläisistä naiskirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 13 miljoonaa kappaletta. Suomeksi häneltä on julkaistu romaanit Kaikki alkoi salaisuudesta, Ehkä tällä kertaa, Kolme ihanaa asiaa sinusta, Mirandan suuri virhe, Ja sitten tulit takaisin, Pitäisikö kertoa? ja Silkkaa piknikkiä. Kahdeksas suomennettu romaani, Lupaa minulle, ilmestyy tammikuussa 2024.
Mansell ei kirjoissaan kaihda vaikeampiakaan aiheita, mutta kirjoittaa niistä omalla tyylillään lämpimän humoristisesti. Kirjailijana hän on kuin suklaarasia: vaikka jokainen konvehti on erilainen sisukseltaan, tietää silti aina saavansa jotain herkullista.
Bristolissa asuva Mansell on täysipäiväinen kirjailija. Tosin omien sanojensa mukaan hän kirjoittaa vain silloin, kun ei keksi enää korvaavaa tekemistä – esimerkiksi television katselemista, hedelmäkarkkien syömistä ja kodin läheisellä kentällä harjoittelevien rugbynpelaajien seuraamista.
© 2021 Bazar (Äänikirja): 9789523761544
© 2021 Bazar (E-kirja): 9789523761537
Kääntäjät: Pirjo Ruti
Julkaisupäivä
Äänikirja: 1. heinäkuuta 2021
E-kirja: 1. heinäkuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1366 arvioon
Sydäntälämmittävä
Tunnelmallinen
Romanttinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1366
Eeva
2. heinäk. 2021
Hauskaa ja helppoa luettavaa.
Satu
26. heinäk. 2021
Oikein leppoisaa kuunneltavaa, hyvä lukija.
Marika
22. heinäk. 2021
Kivaa kuunneltavaa. Hauskoja pieniä yksityiskohtia. Piti loppuun asti yllä epätietoisuutta kuinka käy. Periaatteessa.
Sanna
8. heinäk. 2021
Ihana😍
Paula
21. heinäk. 2021
Kiva kirja. Hyvä lukija.
Mari
16. heinäk. 2021
Hyvää kuunneltavaa. Pidin lukijasta 😊
Tarja
13. heinäk. 2021
Mainio kesäkirja - ei ehkä korkeakirjallisuutta, mutta kiva.
Sini
22. heinäk. 2021
Ehkä siirappi ei vain ole kiinnostaa, mutta puolen tunnin unimusiikkina OK. Siis kuuntelin ennalta arvattavaan loppuun
Kristina
16. heinäk. 2021
Tosi ihana
Luku
8. helmik. 2022
Vähän ehkä naiivi, mutta sopivaa vastapainoa dekkareille
Suomi
Suomi