Astu tarinoiden maailmaan
Tämä on rakkaustarina. Onhan?
He tapaavat kun Emma on 18-vuotias, Uno 26. Vajaan vuoden kuluttua he ovat naimisissa. Joka vuosi syntyy lapsi, kaikki eri paikkakunnilla. Emma on 25-vuotias kun seitsemäs lapsi syntyy. Tuolloin he eivät enää asu yhdessä, mutta Emma kirjoittaa Unolle rakkaudentäyteisiä kirjeitä, usein.
"Emma ja Uno, äidinpuoleiset isovanhempani. Uno on kansanvalistaja ja lehtimies, työskentelee Suomen itsenäisyyden puolesta, perustaa kansanopistoja eri puolelle Ruotsia, on innokas idealisti joka joutuu jatkuvasti kahnauksiin, koko ajan matkalla jonnekin, samalla kun Emma pitää huolta kuudesta lapsesta sodan ja inflaation kourissa Kumpikaan heistä ei mene uudestaan naimisiin. Millaista se oli, mitä tapahtui, miksi kaikki kävi kuten kävi? En tiedä, mutta ehkä voin kirjoittaa esiin mahdollisia suuntia."
Emma ja Uno on todellisiin lähteisiin perustuva romaani kirjailija Märta Tikkasen äidinäidistä Emma Sjödahlista ja äidinisästä Uno Stadiuksesta.
Märta Tikkanen on Helsingissä syntynyt kirjailija. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1953 ja filosofian kandidaatiksi 1958. Kirjailijan työn lisäksi hän on työskennellyt toimittajana ja kolumnistina, äidinkielen opettajana ja Helsingin Svenska arbetarinstitutin rehtorina.
© 2022 Tammi (Äänikirja): 9789520426903
© 2010 Tammi (E-kirja): 9789513160074
Kääntäjät: Liisa Ryömä
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. elokuuta 2022
E-kirja: 1. tammikuuta 2010
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi