Ville
3. toukok. 2023
Luku 13 on hieman pitkäveteinen loppua kohti🤭
Riemun kyynelet roiskuttavaa puheripulia matkaripulista
Neljännessätoista kolumnikokoelmassaan Ennenkuulumaton matkapäiväkirja Juha Vuorinen ei säästele päästöjä paljastaessaan toinen toistaan koomisempia matkakommelluksia vuosilta 2011–2023
Vuorisen perheen reissuvuosina juonen äkkikäänteisiin vahvasti vaikuttaneista lapsista kaksi ehtii täysi-ikäistyä ja käytökseltään aikuistuakin, mitä ei valitettavasti tapahdu heidän isälleen. Pappa Vuorinen paahtaa edelleen nuppi raivosta punaisena, kun maailma ei jostain käsittämättömästä syystä marssikaan hänen pienen mutta kimeän pillinsä tahtiin.
Kolhuitta reissuilla ei säästy kukaan eikä mikään. Ei edes jälkikasvun kaali, jota hakattiin ekan tikin arvoisesti seinään kanarialaisessa perhehotellissa. Ja tuskin ihan lääketieteen oppikirjojen mukaan silloinkaan mentiin, kun äiti Vuorinen haki troppia korvatulehdukseensa ja lääkäri tuikkasikin ruiskunsa isä Vuorisen kannikkaan.
Kaunokiroileva siilipää perheineen kiertää uudistetussa kolumnikokoelmassaan ympäri Eurooppaa tehden läkähdyttävän pakkolaskun rakkaaseen Tuusulaansa, kunnes eteläeurooppalainen luonto kutsuu jälleen pohjolan villimiestä keräämään uusia ennenkuulumattomia kokemuksia.
Juha Vuorinen (s. 1967) on kirjailija, joka tunnetaan myös radio- ja televisiotoimittajana, ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Vuorinen on tullut tutuksi groteskin huumorin räävittömänä koko kansan totuuden käyrätorvena.
Vuorisen kirjallinen ura sai räjähdysmäisen lähdön huippusuosioon nousseesta Juoppohullun päiväkirja -blogista. Tähän mennessä häneltä on ilmestynyt yli neljäkymmentä teosta ja niitä on julkaistu myös Virossa, Ruotsissa, Norjassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa.
Kesäkuussa 2023 ilmestyvä Puerto Anús on dekkarigenreä parodioivan DikDek-romaanisarjan viides osa. Vuorisen dekkariparodioiden pohjalta on tehty myös DikDek-kirjojen hahmoihin perustuva C Moren alkuperäissarja Painajainen majatalossa.
© 2023 Bazar (Äänikirja): 9789524032216
© 2023 Bazar (E-kirja): 9789524032223
Julkaisupäivä
Äänikirja: 2. toukokuuta 2023
E-kirja: 2. toukokuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 58 arvioon
Hauska
Sydäntälämmittävä
Innostava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 7/58
Ville
3. toukok. 2023
Luku 13 on hieman pitkäveteinen loppua kohti🤭
MSg
9. toukok. 2023
Vaikka kerrottiinkin, että tässä on myös aikaisemmin julkaistua, kirja oli tylsä kokemus. Tuli hakematta mieleen Päätalon Iijokisarjan viimeiset kirjat. Pelkästään aikaisemmin julkaistua ei toistettu, vaan tässä kirjassa kerrottua kerrottiin uudelleen. Tuleehan sitä rahaa tälläkin konstilla. Kerran.
Anne
15. toukok. 2023
3.5. Paikoin oivaltava, pääosin hauska. Osa tarinoista ei oikein käy kirjan aiheeseen ja jää irralliseksi, myös muutama toisto löytyy. Silti kandee kokeilla.
Marjo
7. kesäk. 2023
Taattua laatua 😊 vielä parempaa kun itse kirjailija lukee.
Kati
27. toukok. 2023
Aivan yhtä viihdyttävää luettavaa kuin aiemmatkin!
Juuso
10. elok. 2023
Loistava kirja jos haluaa nauraa
Pietari
31. heinäk. 2023
Viihdyttävää kuunneltavaa ja Juha itse lukijana erinomainen.
Suomi
Suomi