5
Tietokirjallisuus
Yhdysvaltain presidentti on maailman vaikutusvaltaisin henkilö, mutta mitkä ovat hänen valtansa rajat? Milloin ja miten Yhdysvallat muuttui konservatiivien ja liberaalien taistelutantereeksi? Jakautunut kansakunta tarkastelee Yhdysvaltain lähihistoriaa presidenttien kautta. Kun median rooli on korostunut, selkeä imago ja suoraviivaiset lupaukset ovat osoittautuneet avaimiksi Valkoiseen taloon. Pysyvät aikaansaannokset ovat vaatineet presidenteiltä tiukkoja kamppailuja kongressin kanssa sekä luovia ratkaisuja hupenevan kansansuosion ja henkilökohtaisten hairahdusten paineessa. Kompromissien myötä taistelut arvoleirien välillä ovat muuttuneet äänekkäämmiksi, ja samalla myös valtapuolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas toisistaan. Historiaa tutkimalla paljastuu, millä tavalla ”kiero” Nixon oli myös ympäristön ja köyhien asialla ja toteuttiko oikeistolaisuudestaan tunnettu Reagan uhoamansa verojen ja valtiovallan alasajon. Miksi juuri Obama sai ajettua läpi terveydenhuoltouudistuksen mutta epäonnistui kansakunnan yhdistämisessä?
© 2017 Gaudeamus (E-kirja): 9789524959438
Julkaisupäivä
E-kirja: 31. maaliskuuta 2017
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 3 arvioon
Koukuttava
Ajatuksia herättävä
Viisas
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 1/3
Tietokirja
22. jouluk. 2020
Kirja oli todellakin ajatuksia herättävä, menee Kantolan toinenkin kirja kirjahyllyyn 👌🏻
Suomi
Suomi