Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja, e-kirjoja ja podcasteja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036

Kirjojen kaipuu: Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa

10 Arviota

3.9

Pituus
7T 3M
Kieli
Suomi
Format
Kategoria

Historia

1800-luvun alussa valtaosalla väestöstä oli korkeintaan virsikirja tai katekismus piirongin laatikossa. Kirjojen ympärille alkoi kuitenkin jo muodostua verkostoja, ja pientä mutta innokasta lukijoiden joukkoa kirjat liikuttivat, valvottivat ja toivat yhteen.

Kirjojen kaipuu esittelee kirjallista elämää Suomen suuriruhtinaskunnassa ja vie Suomen alueen ensimmäiseen kirjapainoon sekä Turun akatemian ja Porvoon kymnaasin kirjastoihin. Lukuharrastus vaati tuolloin vaivannäköä: piti osata kieliä ja onnistua saamaan kirjoja käsiinsä, koska vähälukuiset kirjakauppiaat saattoivat avata ovensa vain tunniksi. Tietysti arvokkaat niteet kävivät myös ostajien kukkarolle.

Lisäksi tutustutaan erilaisiin kirjojen käyttäjiin professoreista ylioppilaisiin, papinrouvasta tyttökoulun kasvattiin ja viipurilaiseen kauppiaaseen. Varhaisiin kirjaihmisiin lukeutuivat myös maaniset mittasuhteet kirjanhimossaan saavuttanut ylioppilas Anders Johan Sjögren sekä mademoiselle Baptiste, joka vaati lehti-ilmoituksella takaisin häneltä lainattuja kirjoja.

© 2024 Gaudeamus (Äänikirja): 9789523454538
© 2024 Gaudeamus (E-kirja): 9789523454453

Julkaisupäivä

Äänikirja: 14. toukokuuta 2024
E-kirja: 29. helmikuuta 2024

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Vuosi keskiajan Suomessa Elina Helkala
  2. Rannalla: Miten kirjailijat löysivät meren Sanna Nyqvist
  3. Suomessa selviytymisen historiaa: Kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun Ulla Koskinen
  4. Linnaelämää keskiajan Suomessa Elise Pihlajaniemi
  5. Muinais-Venäjän myytti: Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia Jukka Korpela
  6. Kirjallisuuden kiihottava historia Silvia Hosseini
  7. Papyrus: Kirjan katkeamaton tarina Irene Vallejo
  8. Paha meri : Itämeren myrskyisä historia Ari Turunen
  9. Naisia jotka etsivät suurta tulta Moona Laakso
  10. Suomen kuningattaret: Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat Satu Jaatinen
  11. Piru, kreivi, noita ja näyttelijä Anneli Kanto
  12. Kipeät sielut: Hulluuden historia Suomessa Petteri Pietikäinen
  13. Valtioaamun aika: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1863 Kristiina Kalleinen
  14. Keskiajan hirviöt Miikka Tamminen
  15. Pohjoisen noidat: Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa Mirkka Lappalainen
  16. Pohjolan leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 Mirkka Lappalainen
  17. Japani hymyn takana Liisa Karvinen
  18. Hyvän ja pahan merkit: eli taikauskoisten tapojen tarina Ari Turunen
  19. Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi Helena Ruuska
  20. Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 Mirkka Lappalainen
  21. Matkalla kadonneessa maailmassa: Neuvostoliiton perillisten jäljillä Outi Salovaara
  22. Kadonneiden sanojen kirja Pip Williams
  23. Elolliset Iida Turpeinen
  24. Rouva C. Minna Rytisalo
  25. Vaivan arvoista - Esseitä poikkeuskirjallisuudesta Ville-Juhani Sutinen
  26. Herodotos: Historiankirjoituksen isä ja hänen maailmansa Christa Steinby
  27. Kurittomat: Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkoja Kaisa Pulakka
  28. Ennen lintuja Merja Mäki
  29. Pommisuojan lukupiiri Annie Lyons
  30. Minne katosi Antti Järvi?: Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä Antti Järvi
  31. Salaiset symbolit: Avain esoterian maailmaan Liisa Väisänen
  32. Tietoa kaikkitietäville John Lloyd
  33. Bysantti - Tuhat draaman vuotta Paavo Hohti
  34. Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit: Eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä Ari Turunen
  35. Alkemian historia Sara Norja
  36. Germania Tacitus
  37. Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys Timo R. Stewart
  38. Käräjät Markus Nummi
  39. Ei kertonut katuvansa Tommi Kinnunen
  40. Pienen hauen pyydystys Juhani Karila
  41. Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmisen historiaa Karin Bojs
  42. Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä Anna-Sofia Berner
  43. Kaunokaisia Ann Napolitano
  44. Rottien pyhimys Anneli Kanto
  45. Kuuden Katariinan jäljillä Jenna Kostet
  46. Wellness Nathan Hill
  47. Säkenöivät ja oikukkaat: Suomen kultakauden naisia Hanna-Reetta Schreck

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Kokeile 60 päivää ilmaiseksi
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

24.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Kokeile 7 päivää ilmaiseksi

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 €/kuukausi
  • 2-6 tiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi
Kokeile 7 päivää ilmaiseksi

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Kokeile 7 päivää ilmaiseksi