Pienen hauen pyydystys

2980 Arviota

4.3

Kesto
8T 27M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Fantasia

Elina Ylijaako palaa kotiseudulleen Itä-Lappiin saattamaan loppuun sen, mikä on pantu alulle vuosia sitten. Hän joutuu hyväksymään erakkomaisen äitinsä perinnön ja selvittämään suhdettaan lahjakkaaseen käsitetaiteilijaan. Lopulta hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kohdata niin ensirakkautensa kuin lampea vartioiva hirmuinen näkki.

Ylikonstaapeli Janatuinen on tullut pidättämään Elina Ylijaakon murhasta epäiltynä. Ennen epäillyn löytymistä hänen täytyy suoriutua onkireissusta peijoonin kanssa ja väkiyöstä - kuolleiden karnevaalista, josta kovaverisinkin noita ymmärtää pysyä erossa.

Jängillä vaeltaa tieteelle tuntemattomia olioita kuin ammoin käynnistettyjä koneita, joita kukaan ei osaa sammuttaa. Keittiöön murtautuu peikko, joka syö eilen tehdyn nakkikeiton. Vuosisatoja vanha riivaaja löytää uuden kodin kunnanjohtajasta. Ja lammessa keskellä suota asuu hauki, josta riippuu kaikki. Pienen hauen pyydystys on kielellisesti virtuoosimainen romaani, yhtä aikaa rakkausdraama ja myyttinen fantasia, kansankomedia ja ympäristötuhoa edistävän elämäntapamme säälimätön kritiikki.

© 2020 Siltala (Äänikirja): 9789522347060
© 2019 Siltala (E-kirja): 9789522346414

Julkaisupäivä

Äänikirja: 18. maaliskuuta 2020
E-kirja: 10. lokakuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Pienen hauen pyydystys

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Teemestarin kirja
    Teemestarin kirja Emmi Itäranta
  2. Mehiläisten historia
    Mehiläisten historia Maja Lunde
  3. Elolliset
    Elolliset Iida Turpeinen
  4. Margarita
    Margarita Anni Kytömäki
  5. Hävitys: Tapauskertomus
    Hävitys: Tapauskertomus Iida Rauma
  6. Kissani Jugoslavia
    Kissani Jugoslavia Pajtim Statovci
  7. Virtahevot
    Virtahevot Emmi-Liia Sjöholm
  8. Ankeriaan testamentti: Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta
    Ankeriaan testamentti: Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta Patrik Svensson
  9. He eivät tiedä mitä tekevät
    He eivät tiedä mitä tekevät Jussi Valtonen
  10. Sinun, Margot
    Sinun, Margot Meri Valkama
  11. Passio
    Passio Pirkko Saisio
  12. Kuunpäivän kirjeet
    Kuunpäivän kirjeet Emmi Itäranta
  13. Taivaanpallo
    Taivaanpallo Olli Jalonen
  14. Tapahtui veden äärellä
    Tapahtui veden äärellä Kerstin Ekman
  15. Lähikaupan nainen
    Lähikaupan nainen Sayaka Murata
  16. Bolla
    Bolla Pajtim Statovci
  17. Naiset joita ajattelen öisin
    Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki
  18. Ennen päivänlaskua ei voi
    Ennen päivänlaskua ei voi Johanna Sinisalo
  19. Miesten syvimmät salaisuudet
    Miesten syvimmät salaisuudet Mohamed Mbougar Sarr
  20. Kesäkirja
    Kesäkirja Tove Jansson
  21. Suomaa
    Suomaa Maria Turtschaninoff
  22. Ikipuut
    Ikipuut Richard Powers
  23. Päättymätön riemu
    Päättymätön riemu Foster David Wallace
  24. Piranesi
    Piranesi Susanna Clarke
  25. Hytti nro 6: Kohtaamisia junassa
    Hytti nro 6: Kohtaamisia junassa Rosa Liksom
  26. Erään kissan tutkimuksia
    Erään kissan tutkimuksia Katja Kettu
  27. Väylä
    Väylä Rosa Liksom
  28. Maa ja taivas
    Maa ja taivas Yaa Gyasi
  29. Lehmä synnyttää yöllä
    Lehmä synnyttää yöllä Pajtim Statovci
  30. Omenakrokotiilin kuolema
    Omenakrokotiilin kuolema Juhani Karila
  31. Punainen planeetta
    Punainen planeetta Joonatan Tola
  32. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
    Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Mia Kankimäki
  33. Sadan vuoden yksinäisyys
    Sadan vuoden yksinäisyys Gabriel García Márquez
  34. Niemi
    Niemi Juha Hurme
  35. Merenpeitto
    Merenpeitto Olli Jalonen
  36. O: Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat)
    O: Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat) Miki Liukkonen
  37. Vegetaristi
    Vegetaristi Han Kang
  38. Ei kertonut katuvansa
    Ei kertonut katuvansa Tommi Kinnunen
  39. Tyttö, nainen, toinen
    Tyttö, nainen, toinen Bernardine Evaristo
  40. Keskiyön kirjasto
    Keskiyön kirjasto Matt Haig
  41. Halla Helle
    Halla Helle Niillas Holmberg
  42. Lähdin veljen luo
    Lähdin veljen luo Karin Smirnoff
  43. Rottien pyhimys
    Rottien pyhimys Anneli Kanto
  44. Kaikki on kemiaa
    Kaikki on kemiaa Bonnie Garmus
  45. Kultarinta
    Kultarinta Anni Kytömäki
  46. Jumalat juhlivat öisin
    Jumalat juhlivat öisin Donna Tartt
  47. Huomenna, huomenna ja huomenna
    Huomenna, huomenna ja huomenna Gabrielle Zevin
  48. Nickelin pojat
    Nickelin pojat Colson Whitehead
  49. Tiranan sydän
    Tiranan sydän Pajtim Statovci
  50. Vierastila
    Vierastila Miki Liukkonen
  51. Taivaanrannan taa
    Taivaanrannan taa Anthony Doerr
  52. Missä kuljimme kerran
    Missä kuljimme kerran Kjell Westö
  53. Rajamaa
    Rajamaa Terhi Kokkonen
  54. Ennen kuin kahvi jäähtyy
    Ennen kuin kahvi jäähtyy Toshikazu Kawaguchi
  55. Vainajaiset
    Vainajaiset Marja Kyllönen
  56. Matara
    Matara Matias Riikonen
  57. Vuodet
    Vuodet Annie Ernaux
  58. Tikli
    Tikli Donna Tartt
  59. Kaltainen valmiste
    Kaltainen valmiste Suvi Auvinen
  60. Orjattaresi
    Orjattaresi Margaret Atwood
  61. Loistava ystäväni: Lapsuus ja nuoruus
    Loistava ystäväni: Lapsuus ja nuoruus Elena Ferrante
  62. Jää
    Jää Ulla-Lena Lundberg
  63. Kuinka aika pysäytetään
    Kuinka aika pysäytetään Matt Haig
  64. Tie, totuus ja kuolema
    Tie, totuus ja kuolema Silvia Hosseini
  65. Elämä: Esipuhe
    Elämä: Esipuhe Miki Liukkonen
  66. Kivitasku
    Kivitasku Anni Kytömäki
  67. Wellness
    Wellness Nathan Hill
  68. Nainen joka rakasti hyönteisiä
    Nainen joka rakasti hyönteisiä Selja Ahava
  69. Katrina: Romaani
    Katrina: Romaani Sally Salminen
  70. Stoner
    Stoner John Williams
  71. Oma huone
    Oma huone Virginia Woolf
  72. Rakkautta koleran aikaan
    Rakkautta koleran aikaan Gabriel García Márquez
  73. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
    Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Elina Hirvonen, Ujuni Ahmed
  74. 36 uurnaa: Väärässä olemisen historia
    36 uurnaa: Väärässä olemisen historia Sirpa Kähkönen
  75. Kudottujen kujien kaupunki
    Kudottujen kujien kaupunki Emmi Itäranta
  76. Kaikki se valo jota emme näe
    Kaikki se valo jota emme näe Anthony Doerr
  77. Kauheimmat runot
    Kauheimmat runot Antti Holma
  78. Mistä valo pääsee sisään
    Mistä valo pääsee sisään Anne-Maija Aalto
  79. Neljäntienristeys
    Neljäntienristeys Tommi Kinnunen
  80. Suon villi laulu
    Suon villi laulu Delia Owens
  81. Maan asukit
    Maan asukit Sayaka Murata
  82. Puolikuu
    Puolikuu Chi Zijian
  83. Mikään ei todella katoa
    Mikään ei todella katoa Laura Gustafsson
  84. Sirkka
    Sirkka Anni Saastamoinen
  85. Laiton lapsi: Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa
    Laiton lapsi: Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa Trevor Noah
  86. Kaunis maailma, missä olet
    Kaunis maailma, missä olet Sally Rooney
  87. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
    Mistä puhun kun puhun juoksemisesta Haruki Murakami
  88. Talo taivaansinisellä merellä
    Talo taivaansinisellä merellä TJ Klune
  89. Taivaallinen vastaanotto
    Taivaallinen vastaanotto Jukka Viikilä
  90. Yö kuuluu meille
    Yö kuuluu meille Mariana Enriquez
  91. Polta nämä kirjeet
    Polta nämä kirjeet Alex Schulman
  92. Hämmästys
    Hämmästys Richard Powers
  93. Vuosi horroksessa
    Vuosi horroksessa Ottessa Moshfegh
  94. Kirke
    Kirke Madeline Miller
  95. Rakkaudenhirviö
    Rakkaudenhirviö Saara Turunen
  96. Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille
    Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille Caroline Criado Perez

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous