Läpi harmaan kiven: Hallitse mielesi ja onnistu mahdottomassa

Painokset

5

691 Arviota

4.3

Pituus
12T 48M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Hyvinvointi & elämäntaito

Olet vahvempi kuin uskotkaan.

Entisen eliittisotilaan uskomaton elämäntarina.

David Gogginsin lapsuus oli yhtä painajaista: köyhyys, väkivalta ja muiden ennakkoluulot olivat hänelle arkipäivää. Lohduton tulevaisuus näytti vääjäämättömältä, mutta periksiantamattomuudella, sitkeydellä ja kovalla työllä Goggins taisteli itsensä masentuneesta ja ylipainoisesta nuorukaisesta Yhdysvaltain armeijan legendaksi ja yhdeksi maailman parhaista kestävyysurheilijoista. Kirjassaan Läpi harmaan kiven Goggins kertoo inspiroivan elämäntarinansa ja osoittaa, että useimmat meistä käyttävät potentiaalistaan vain 40 prosenttia. Gogginsin opein kuka tahansa voi selättää pelkonsa, nujertaa ”40 prosentin -säännön” ja ylittää itsensä – niin henkisesti kuin fyysisesti.

David Goggins on ensimmäinen yhdysvaltalaissotilas, joka on suorittanut Navy SEAL -eliittikoulutuksen, US Army Ranger Schoolin ja Air Force Tactical Air Controller -koulutuksen. Goggins on osallistunut yli 60 ultramaratoniin, triathloniin ja ultratriathloniin ja rikkonut niissä lukuisia ennätyksiä; lisäksi hän on entinen Guinnessin maailmanennätyksen haltija vedettyään 17 tunnissa 4 030 leukaa. Nykyisin Goggins on erittäin kysytty puhuja niin yritysjohtajien, ammattiurheilijoiden kuin opiskelijoiden keskuudessa.

© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510505588
© 2024 WSOY (E-kirja): 9789510505571

Kääntäjät: Jouni Avelin

Julkaisupäivä

Äänikirja: 2. toukokuuta 2024
E-kirja: 2. toukokuuta 2024

Muut painokset

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Läpi harmaan kiven: Hallitse mielesi ja onnistu mahdottomassa

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Pysäyttämätön: Vapaudu mielesi kahleista
    Pysäyttämätön: Vapaudu mielesi kahleista David Goggins
  2. Aki Hintsa - Voittamisen Anatomia. 10-vuotisjuhlapainos
    Aki Hintsa - Voittamisen Anatomia. 10-vuotisjuhlapainos Oskari Saari
  3. Woltin tarina: Kuinka kuuden kaverin älyttömästä ideasta kasvoi miljardifirma
    Woltin tarina: Kuinka kuuden kaverin älyttömästä ideasta kasvoi miljardifirma Katja Boxberg, Merina Salminen
  4. Voittava joukkue: Hornet-lentäjän opit tiimityöhön
    Voittava joukkue: Hornet-lentäjän opit tiimityöhön Heikki Mansikka
  5. Mestareiden metodit: Treenaa kuin Lauri Markkanen ja muut huiput
    Mestareiden metodit: Treenaa kuin Lauri Markkanen ja muut huiput Jani Parkkinen, Kari Räisänen
  6. Jari Saario. Soutaja
    Jari Saario. Soutaja Annika Hytönen
  7. Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina
    Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
  8. Luku 1: Voita epävarmuutesi – Solonen
    Luku 1: Voita epävarmuutesi – Solonen Miika Särmäkari
  9. Ajattele isosti: 7 oppia menestymiseen
    Ajattele isosti: 7 oppia menestymiseen Arnold Schwarzenegger
  10. Jami Laes – Menestyksen peliliikkeet
    Jami Laes – Menestyksen peliliikkeet Juuso Määttänen
  11. Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan
    Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan Vesa Puttonen
  12. Liekki
    Liekki Tuomas Milonoff
  13. Elon Musk
    Elon Musk Walter Isaacson
  14. Viimeinen kilometri
    Viimeinen kilometri Jukka Pakkanen
  15. Sijoittajaksi noin viidessä tunnissa
    Sijoittajaksi noin viidessä tunnissa Merja Mähkä
  16. Vaurastu viisaasti: Rahataidot haltuun
    Vaurastu viisaasti: Rahataidot haltuun Esa Juntunen
  17. Kasvun kaava
    Kasvun kaava Mårten Mickos
  18. 10 askelta päätöksentekoon
    10 askelta päätöksentekoon Harri Gustafsberg
  19. Köyhästä rikkaaksi: Kuudella eurolla päivässä miljonääriksi! : Unohda pörssikurssit ja liituraitamiehet - sijoita helposti
    Köyhästä rikkaaksi: Kuudella eurolla päivässä miljonääriksi! : Unohda pörssikurssit ja liituraitamiehet - sijoita helposti Seppo Pennanen
  20. Nurkkahuone: Eräänlaiset päiväkirjat 2001–2022
    Nurkkahuone: Eräänlaiset päiväkirjat 2001–2022 Björn Wahlroos
  21. Kurinalainen anarkia – Mikael Rautasen ja Inderesin tarina
    Kurinalainen anarkia – Mikael Rautasen ja Inderesin tarina Maaret Launis
  22. 10 askelta mielen mestaruuteen
    10 askelta mielen mestaruuteen Harri Gustafsberg
  23. Miten sijoitan pörssiosakkeisiin
    Miten sijoitan pörssiosakkeisiin Seppo Saario, Joakim Saario
  24. Voimaharjoittelun käsikirja
    Voimaharjoittelun käsikirja Tuomas Rytkönen
  25. Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä
    Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä Jari Sarasvuo
  26. Startup-käsikirja
    Startup-käsikirja Timo Ahopelto, Jyri Engeström
  27. Viisas sijoittaja: Tunne itsesi ja osakemarkkinat
    Viisas sijoittaja: Tunne itsesi ja osakemarkkinat Esa Juntunen
  28. Sijoita kuin guru: Kahdeksan menestysstrategiaa osakemarkkinoille
    Sijoita kuin guru: Kahdeksan menestysstrategiaa osakemarkkinoille Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju
  29. Vaurastu kuin Warren Buffett
    Vaurastu kuin Warren Buffett Mika Hyttinen
  30. Rahaa kuin roskaa: Tunnustus
    Rahaa kuin roskaa: Tunnustus Gary Stevenson
  31. MYYNTIHYPE: Digitaalisen myynnin psykologia
    MYYNTIHYPE: Digitaalisen myynnin psykologia Mika D. Rubanovitsch
  32. Tekoälyllä kilpailuetua: Opas johtoryhmille ja hallituksille
    Tekoälyllä kilpailuetua: Opas johtoryhmille ja hallituksille Timo Savolainen
  33. Huippumyyjät
    Huippumyyjät Kim Väisänen
  34. Paras sijoitus: itsepuolustusopas sijoittajille
    Paras sijoitus: itsepuolustusopas sijoittajille Marko Erola
  35. Kuka meistä on normaali?
    Kuka meistä on normaali? Henri Hyppönen
  36. 8 tapaa menestyä asuntosijoittajana
    8 tapaa menestyä asuntosijoittajana Unna Lehtipuu, Tellervo Uotila
  37. Lihastohtori
    Lihastohtori Juha Hulmi
  38. Optimisti: Tekoälyn pioneeri Sam Altman
    Optimisti: Tekoälyn pioneeri Sam Altman Keach Hagey
  39. allu – Elämä(t) pelissä
    allu – Elämä(t) pelissä Tatu Partanen, Nico Hartikainen, Aleksi Jalli
  40. Johtajan ura
    Johtajan ura Elina Koskela
  41. Salattu totuus vaurastumisesta
    Salattu totuus vaurastumisesta Ville Kormilainen, Martin Paasi
  42. JHT – Missio vai mielenrauha
    JHT – Missio vai mielenrauha Oskari Saari, Jare Henrik Tiihonen
  43. Valmentajan käsikirja – Viisi taitoa menestystarinoiden rakentamiseen
    Valmentajan käsikirja – Viisi taitoa menestystarinoiden rakentamiseen Mikko Ojanen
  44. Ultraprosessoitua: Miksi syömme ruokaa, joka ei ole ruokaa, ja miten se meihin vaikuttaa?
    Ultraprosessoitua: Miksi syömme ruokaa, joka ei ole ruokaa, ja miten se meihin vaikuttaa? Chris van Tulleken
  45. Treenaa tehokkaasti: Teknologia apuna kestävyysharjoittelussa
    Treenaa tehokkaasti: Teknologia apuna kestävyysharjoittelussa Janne Kallio
  46. Näin sijoitan pörssiosakkeisiin - opas nuorelle: Tie taloudelliseen riippumattomuuteen
    Näin sijoitan pörssiosakkeisiin - opas nuorelle: Tie taloudelliseen riippumattomuuteen Seppo Saario

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu