Lahja

34 Arviota

3.7

Pituus
7T 51M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romantiikka

”Steel on yksi parhaista!” – Los Angeles Times

Myyntilistojen kuningatar osoittaa taituruutensa hienovaraisessa surua ja menetystä käsittelevässä perhedraamassa.

Eräänä kesäkuisena päivänä 1950-luvulla nuori nainen jää bussista pikkukaupungissa Amerikan keskilännessä. Hänellä on omat salaisuutensa, mutta niitä on myös kaupungin asukkailla, jotka ovat kohdanneet sydäntäsärkevää surua. Voiko lapsen kuolemasta koskaan toipua, voiko elämän suuntaa muuttaa, ja mitä se vaatii?

Danielle Steel on yksi maailman suosituimpia kirjailijoita, jonka romaaneja on myyty jo yli miljardi kappaletta. Monet Steelin teoksista ovat nousseet kansainvälisiksi bestsellereiksi, ja lukijoiden ylistämään tuotantoon lukeutuvat muun muassa romaanit Kuin satua ja Päivien loppuun saakka. Steel asuu vuoroin San Franciscossa ja Pariisissa. Kirjailijanuransa ohessa hän on perustanut kaksi hyväntekeväisyysjärjestöä mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevien ja kodittomien hyväksi.

© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510455104

Kääntäjät: Kaisa Luntinen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 2. joulukuuta 2024

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Lahja

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Viisi päivää Pariisissa
    Viisi päivää Pariisissa Danielle Steel
  2. Toiveiden lapset
    Toiveiden lapset Danielle Steel
  3. Yllätyslahja
    Yllätyslahja Danielle Steel
  4. Peilikuva
    Peilikuva Danielle Steel
  5. Auringonlasku Rivieralla
    Auringonlasku Rivieralla Danielle Steel
  6. Morsiusmekko
    Morsiusmekko Danielle Steel
  7. Ikuiset ystävät
    Ikuiset ystävät Danielle Steel
  8. Turvasatama
    Turvasatama Danielle Steel
  9. Lurjus
    Lurjus Danielle Steel
  10. Matka
    Matka Danielle Steel
  11. Vastaus rukouksiin
    Vastaus rukouksiin Danielle Steel
  12. Salamanisku
    Salamanisku Danielle Steel
  13. Kaikki mikä kimaltaa
    Kaikki mikä kimaltaa Danielle Steel
  14. Kadoksissa
    Kadoksissa Danielle Steel
  15. Kuin satua
    Kuin satua Danielle Steel
  16. Turvasatama
    Turvasatama Netta Muskett
  17. Päivien loppuun saakka
    Päivien loppuun saakka Danielle Steel
  18. Syntien sovitus
    Syntien sovitus Catherine Cookson
  19. Onnettomuus
    Onnettomuus Danielle Steel
  20. Kelpo nainen
    Kelpo nainen Danielle Steel
  21. Värikierre
    Värikierre Nina Banerjee-Louhija
  22. Lunnaat
    Lunnaat Danielle Steel
  23. Toinen nainen
    Toinen nainen Netta Muskett
  24. Kaikuja
    Kaikuja Danielle Steel
  25. Läpi tulen ja veden
    Läpi tulen ja veden Netta Muskett
  26. Yötaivas ja sarastus
    Yötaivas ja sarastus Catherine Cookson
  27. Hotelli Vendome
    Hotelli Vendome Danielle Steel
  28. Yöperhonen
    Yöperhonen Catherine Cookson
  29. Aamurusko
    Aamurusko Catherine Cookson
  30. Onnen hinta
    Onnen hinta Netta Muskett
  31. Lukittu lähde
    Lukittu lähde Catherine Cookson
  32. Myöhään tulee kevät
    Myöhään tulee kevät Victoria Holt
  33. Rautainen julkisivu
    Rautainen julkisivu Catherine Cookson
  34. Kätketyt tunteet
    Kätketyt tunteet Catherine Cookson
  35. Kanjonin kutsu
    Kanjonin kutsu Zane Grey
  36. Veren perintö
    Veren perintö Danielle Steel
  37. Rakkautta Pariisissa
    Rakkautta Pariisissa Barbara Cartland
  38. Tuhannen lyhdyn talo
    Tuhannen lyhdyn talo Victoria Holt
  39. Riikinkukon huuto
    Riikinkukon huuto Victoria Holt
  40. Valkea kyyhky
    Valkea kyyhky Netta Muskett
  41. Jinnyn valinta
    Jinnyn valinta Catherine Cookson
  42. Haavoittunut neitsyt
    Haavoittunut neitsyt Catherine Cookson
  43. Naisen onni
    Naisen onni Elizabeth Adler
  44. Kadun kaunein tyttö
    Kadun kaunein tyttö Catherine Cookson
  45. Leskiäidin lapset
    Leskiäidin lapset Catherine Cookson
  46. Rakas poikani
    Rakas poikani Catherine Cookson
  47. Ruhtinaan perintö
    Ruhtinaan perintö Elizabeth Adler
  48. Tilaa rakkaudelle
    Tilaa rakkaudelle Elizabeth Adler
  49. Siivetön lintu
    Siivetön lintu Catherine Cookson
  50. Varjot väistyvät
    Varjot väistyvät Netta Muskett

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu