Peilikuva
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
- 32 Arviota
4.2
- Pituus
- 18T 2M
- Kieli
- Suomi
- Formaatti
- Kategoria
Romantiikka
Samanlaiset kasvot, vastakohtaiset sielut.
Romantiikan suurmestari Danielle Steel loistaa ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa historiallisessa romaanissa, josta ei puutu dramaattisia juonenkäänteitä.
Vuosi on 1914, ja rikkaat, kauniit kaksoset Victoria ja Olivia ovat juuri täyttäneet 21 vuotta. Ulkoisesti he ovat toistensa peilikuvia, mutta siinä missä Olivia on rauhallinen ja sovinnainen, on Victoria kapinallinen suffragetti. Toinen heistä päätyy emännöimään ylellistä kotia New Yorkissa, toinen matkaa sodan repimään Ranskaan, eikä mikään voi enää olla ennallaan.
Danielle Steel on yksi maailman suosituimpia kirjailijoita, jonka romaaneja on myyty jo yli miljardi kappaletta. Monet Steelin teoksista ovat nousseet kansainvälisiksi bestsellereiksi, ja lukijoiden ylistämään tuotantoon lukeutuvat muun muassa romaanit Kuin satua ja Päivien loppuun saakka. Steel asuu vuoroin San Franciscossa ja Pariisissa. Kirjailijanuransa ohessa hän on perustanut kaksi hyväntekeväisyysjärjestöä mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevien ja kodittomien hyväksi.
© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510472330
Kääntäjät: Paula Herranen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 2. joulukuuta 2024
Saattaisit pitää myös näistä
- Lahja Danielle Steel
- Morsiusmekko Danielle Steel
- Toiveiden lapset Danielle Steel
- Viisi päivää Pariisissa Danielle Steel
- Auringonlasku Rivieralla Danielle Steel
- Kaikuja Danielle Steel
- Kadoksissa Danielle Steel
- Turvasatama Danielle Steel
- Vastaus rukouksiin Danielle Steel
- Lunnaat Danielle Steel
- Yllätyslahja Danielle Steel
- Salamanisku Danielle Steel
- Kelpo nainen Danielle Steel
- Kaikki mikä kimaltaa Danielle Steel
- Ikuiset ystävät Danielle Steel
- Matka Danielle Steel
- Onnettomuus Danielle Steel
- Lurjus Danielle Steel
- Päivien loppuun saakka Danielle Steel
- Syntien sovitus Catherine Cookson
- Kuin satua Danielle Steel
- Hotelli Vendome Danielle Steel
- Veren perintö Danielle Steel
- Turvasatama Netta Muskett
- Naisen onni Elizabeth Adler
- Myöhään tulee kevät Victoria Holt
- Riikinkukon huuto Victoria Holt
- Tuhannen lyhdyn talo Victoria Holt
- Värikierre Nina Banerjee-Louhija
- Kätketyt tunteet Catherine Cookson
- Yötaivas ja sarastus Catherine Cookson
- Toinen nainen Netta Muskett
- Yöperhonen Catherine Cookson
- Läpi tulen ja veden Netta Muskett
- Siivetön lintu Catherine Cookson
- Salaperäinen nainen Elizabeth Adler
- Aamurusko Catherine Cookson
- Lukittu lähde Catherine Cookson
- Ruhtinaan perintö Elizabeth Adler
- Kanjonin kutsu Zane Grey
- Rakkautta Skotlannissa Barbara Cartland
- Onnen hinta Netta Muskett
- Rautainen julkisivu Catherine Cookson
- Perijättäret Elizabeth Adler
- Perintönä salaisuus Elizabeth Adler
- Tilaa rakkaudelle Elizabeth Adler
- Rakkautta Pariisissa Barbara Cartland
- Hyvää syntymäpäivää Danielle Steel
- Rakas poikani Catherine Cookson
- Petos Danielle Steel
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Pohjois-Savon Escobar Tatiana Elf
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi