Lupaus

114 Arviota

3.5

Pituus
6T 9M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Mitkä lupaukset voimme pitää?

Väkevästi ja kauniisti kirjoitettu romaani äidin rakkaudesta, muuttuvasta pohjolasta ja ihmisistä, joita pelko ja rohkeus yhdistävät.

"Vaikka sinä olisit palavassa talossa tai uppoavassa laivassa, minä tulen ja pelastan sinut." Kun Rinna on lapsi, isä antaa hänelle lupauksen. Lupauksen tulevaisuudesta Rinna haluaisi antaa myös omalle tyttärelleen Seelalle. Ilmastonmuutoksen todellisuuteen heräävässä maailmassa Rinna ei kuitenkaan ole varma siitä, mitä hänen olisi tehtävä, jotta voisi pitää sanansa. Hän myllertää lapsuudenkotinsa pihamaan rakennuttaakseen tilalle suojan, minne voi piiloutua. Samaan aikaan Robert-veli kulkee Grönlannissa tutkijoiden matkassa kuvaamassa sulavia jäätiköitä, joiden alla vesi solisee uhkaavasti.

Lupauksesta kirjoitettua:

”Kirjailija punoo näkemyksellisesti aikalaiskysymyksiä hahmojensa yksityisiin todellisuuksiin, tulevaisuutta unohtamatta, ja on ilman muuta tärkeimpiä nykyprosaistejamme.” Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat

"Pidin erityisesti siinä käytetystä kielestä. Se on yhtä aikaa kaunista, rikasta ja yksinkertaista. Myös kirjan kuvaama äidinrakkaus koskettaa." Minna Kuukka, Radio Nova

Emma Puikkonen (s. 1974) on kirjailija ja teatterin tekijä, joka tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin. Hänen edellinen romaaninsa Eurooppalaiset unet (2016) oli Finlandia-ehdokkaana. Ilmastonmuutosta hän on käsitellyt myös Rakkaudesta-työryhmän kanssa esitystaidetta, nykysirkusta ja sanataidetta yhdistelevässä teoksessa Rakkaudesta - sanasto tuleville vuosikymmenille.

© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510440292
© 2019 WSOY (E-kirja): 9789510438954

Julkaisupäivä

Äänikirja: 21. helmikuuta 2019
E-kirja: 21. helmikuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Lupaus

Saattaisit pitää myös näistä

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu