Loiste

74 Arviota

3

Pituus
4T 29M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Rehellinen kuvaus rakkaudesta, kuulumisesta ja kirjoittamisen pakosta.

”Sinun silmiesi loiste. Sinun silmiesi. Loiste. Sen kaiken loisto, ehdoton, mikä meillä on ollut ja mikä yhä on, tai kun seisot ja katselet vettä ja riisuudut ja olemme taas riidelleet etkä välitä siitä vaan kävelet jälleen yhden päätöksen tehneenä yksin ja alastomana veteen.”

Kaksi naista rakastuu. Tunne on ennenkokematon, pakahduttava, se saa koko maailman näyttämään toisenlaiselta, kauniimmalta. Mutta samaan aikaan se sysää toisen naisista kertojan rooliin, johon ei voi varautua. Hän on pakotettu piilottamaan rakkautensa toisten katseilta, häpeämään sitä, vaikka hän ei ole koskaan ennen kokenut mitään mikä tuntuisi yhtä oikealta.

Loiste on kuvaus mekkojen ja roolien sovittamisesta. Se on kertomus sanomisen vaikeudesta ja kirjoista, niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta, sekä kahden naisen rakkaudesta, jonka merkitys syntyy ja kuolee salaisuuden painosta.

Essi Kummu (s. 1977) on kirjoittanut novelleja, romaaneja, lastenkirjallisuutta sekä käsikirjoituksia. Loiste on hänen viides romaaninsa.

© 2020 Tammi (Äänikirja): 9789520411657
© 2020 Tammi (E-kirja): 9789520411640

Julkaisupäivä

Äänikirja: 19. toukokuuta 2020
E-kirja: 19. toukokuuta 2020

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Loiste

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Sen pituinen se
    Sen pituinen se Janne Saarakkala
  2. Sydän
    Sydän Malin Kivelä
  3. Vadim
    Vadim Reetta Aalto
  4. Vippi-ihmisiä
    Vippi-ihmisiä Silja Liukkonen
  5. Kalasatama
    Kalasatama Tuuve Aro
  6. Something not good
    Something not good Erkka Mykkänen
  7. Eliitti
    Eliitti Maija Kauhanen
  8. Kadonneet tytöt
    Kadonneet tytöt Petra Forstén
  9. Hyvästi pojat
    Hyvästi pojat Essi Kummu
  10. Elämäni miehet
    Elämäni miehet Sofia Rönnow Pessah
  11. Valtakausi
    Valtakausi Jenni Toivoniemi
  12. Niin kuin minä heidät näin
    Niin kuin minä heidät näin Vilja-Tuulia Huotarinen
  13. Lupaus
    Lupaus Emma Puikkonen
  14. Sydän
    Sydän Raisa Omaheimo
  15. Onnenkissa
    Onnenkissa Aino Vähäpesola
  16. 206 pientä osaa
    206 pientä osaa Wilhelmiina Palonen
  17. Karu planeetta: Kirja rakkauden kaipuusta
    Karu planeetta: Kirja rakkauden kaipuusta Outi Mäkinen
  18. Outoja kaloja
    Outoja kaloja Amanda Palo
  19. Nocturno 21:07: 07
    Nocturno 21:07: 07 Antti Rönkä
  20. Sydänmuuri
    Sydänmuuri Sanna Puutonen
  21. Punainen huone
    Punainen huone Kaj Korkea-aho
  22. Päivät, päivät, päivät
    Päivät, päivät, päivät Tone Schunnesson
  23. Seitsemäs piste
    Seitsemäs piste Marianna Kurtto
  24. Tulit luokseni kutsumatta
    Tulit luokseni kutsumatta Fiona Elone
  25. Mihin täällä voi mennä
    Mihin täällä voi mennä Marko Järvikallas
  26. H2O
    H2O Tiina Laitila Kälvemark
  27. Lopussa minun pitäisi kuolla
    Lopussa minun pitäisi kuolla Hannele-Mikaela Taivassalo
  28. Kanjoni
    Kanjoni Niko Hallikainen
  29. Yhden puun tuho
    Yhden puun tuho Katri Naukari
  30. Lokakuun lapsi
    Lokakuun lapsi Linda Boström Knausgård
  31. Tyttöystävä
    Tyttöystävä Enni Vanhatapio
  32. Rakkaudettomuus
    Rakkaudettomuus Hanna Ryti
  33. Lux
    Lux Karla Malm
  34. Aikuisia ihmisiä
    Aikuisia ihmisiä Jan Forsström
  35. Ilmatilaa
    Ilmatilaa Hyppe Salmi, Kashmeera Lokuge
  36. Nimi jolla kutsutaan öisin
    Nimi jolla kutsutaan öisin Emma Kantanen
  37. Tellervo
    Tellervo Henriikka Tavi
  38. Marilyn, Marilyn 1: Drag Queen
    Marilyn, Marilyn 1: Drag Queen Salla Simukka
  39. Uni viime yönä:
    Uni viime yönä: Anna Järvinen
  40. Drive-in
    Drive-in Vilja-Tuulia Huotarinen
  41. Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi
    Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi Elina Jokinen
  42. Perno Mega City: Lähiöromaani
    Perno Mega City: Lähiöromaani Noora Vallinkoski
  43. Jojo
    Jojo Tytti Parras
  44. Tulilintu
    Tulilintu Tuomi Kariniemi
  45. Jussi Seppänen
    Jussi Seppänen Jussi Seppänen
  46. Rakkaus niinku
    Rakkaus niinku Johannes Ekholm
  47. Keskivaikea vuosi: Muistiinpanoja masennuksesta
    Keskivaikea vuosi: Muistiinpanoja masennuksesta Pauliina Vanhatalo
  48. Oikeaa elämää
    Oikeaa elämää Adeline Dieudonné
  49. Sata kirjettä kuolleelle äidille
    Sata kirjettä kuolleelle äidille Meiju Niskala
  50. Radalla
    Radalla Iida Sofia Hirvonen
  51. Dioraama
    Dioraama Anna-Kaari Hakkarainen
  52. Vaimoni: ja muita henkilökohtaisia asioita
    Vaimoni: ja muita henkilökohtaisia asioita Elina Viinamäki
  53. Aavistus
    Aavistus Mira Eskelinen
  54. Sopimatonta sisältöä
    Sopimatonta sisältöä Hanna Bervoets
  55. Sinut on nähty
    Sinut on nähty Anu Silfverberg
  56. Imuri
    Imuri Anja Erämaja
  57. Alaston lukupiiri
    Alaston lukupiiri Essi Kummu
  58. Muut esille tulevat asiat
    Muut esille tulevat asiat Laura Finska
  59. Vesileikit
    Vesileikit Cristina Sandu
  60. Seksistä ja matematiikasta
    Seksistä ja matematiikasta Iida Rauma
  61. Pääomani
    Pääomani Milja Sarkola
  62. Metsässä juoksee nainen
    Metsässä juoksee nainen Elina Airio
  63. Holly
    Holly Maisku Myllymäki
  64. Bechi
    Bechi Koko Hubara
  65. Ilonpilaaja
    Ilonpilaaja Anni Ihlberg
  66. Sateenkaariportaat
    Sateenkaariportaat Hanna Weselius
  67. Sivuhenkilö
    Sivuhenkilö Saara Turunen
  68. Häpeärauha
    Häpeärauha Ossi Nyman
  69. Tunkeutuja
    Tunkeutuja Silja Liukkonen
  70. Homoromaani
    Homoromaani Rasmus Arikka
  71. Kotileikki
    Kotileikki Natalia Kallio
  72. Aikuiset
    Aikuiset Emma Jane Unsworth
  73. Tytön huone
    Tytön huone Helena Sinervo
  74. Kyyry - Kirja kotiseutuvieraudesta
    Kyyry - Kirja kotiseutuvieraudesta Heidi Backström, Laura Hakanen
  75. Huolenpitoja
    Huolenpitoja Eeva Åkerblad
  76. Rakkaudenhirviö
    Rakkaudenhirviö Saara Turunen
  77. 56, oletan
    56, oletan Alexandra Salmela
  78. Siskokset
    Siskokset Jonas Hassen Khemiri
  79. Perintö
    Perintö Nina Wähä
  80. Sinä olet perheeni
    Sinä olet perheeni Tiina Tuppurainen
  81. Mustarastas
    Mustarastas Inka Nousiainen
  82. Katso meitä nyt
    Katso meitä nyt Geir Gulliksen
  83. Meiltähän tämä käy
    Meiltähän tämä käy Kreetta Onkeli
  84. Veljelleni
    Veljelleni E.L. Karhu
  85. Karmakooma
    Karmakooma Johannes Ekholm
  86. Katoamisten kirja
    Katoamisten kirja Iida Rauma
  87. Hiukset takussa
    Hiukset takussa Jenny Kangasvuo
  88. Vanhapiika: Tahattomasti yksinäisen tarina
    Vanhapiika: Tahattomasti yksinäisen tarina Malin Lindroth
  89. Näyttelijä
    Näyttelijä Jussi Nikkilä
  90. Tatko
    Tatko Nina Gimishanova
  91. Fantastinen salaatti: Novelleja
    Fantastinen salaatti: Novelleja Harry Salmenniemi
  92. Hänen valtansa alla
    Hänen valtansa alla Tiina Tuppurainen
  93. Kehrääjä
    Kehrääjä Marketta Pyysalo, Marketta Pyysaalo
  94. Tukholma-syndrooma
    Tukholma-syndrooma Hanna Arvela
  95. Tosi kivat juhlat
    Tosi kivat juhlat Tuomas Kokko
  96. Taivaankalat
    Taivaankalat Anna Idström
  97. Elotulet
    Elotulet Hanna Meretoja
  98. Isän säännöt
    Isän säännöt Jonas Hassen Khemiri
  99. Käännä hirviö kylkiasentoon
    Käännä hirviö kylkiasentoon Alina Tomnikov
  100. Leijonapatsailla
    Leijonapatsailla Aura Nurmi

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu