Astu tarinoiden maailmaan
Omaelämäkerrallinen ja lämmin kertomus äidin menetyksestä, surusta ja eloonjäämisestä lahjana sekä kirouksena.
"Ajattelemme kuolemaa loppuna, mutta se on myös alku."
Meiju Niskalan kiitetyn romaanin päähenkilölle muistisairaan äidin kuolema on lähtölaukaus: se on starttipistooli, jonka pamaus sysää hänet matkalle omaan ja äitinsä menneisyyteen sekä äidin poissaolon määrittämään tulevaisuuteen – masennukseen ja ahdistukseen, mutta ehkä myös rauhaan ja iloon.
Sata kirjettä kuolleelle äidille on romaani siitä, kuinka oppia kuolemaan. Ja kuinka menetyksiä seuraavasta kaaoksesta selviää, kun jäljellä on pärjäämisen perintö.
Romaani kertoo myös äidin ja tyttären rakkaudesta, joka ei toisen poistumiseen lopu.
"Minä en kyllä osaa olla kertomatta sinulle näitä kuulumisiani täältä. Minä en kyllä osaa päästää sinua kuolleiden maailmaan noin vain. Minä en halua suojella kuollutta elämältä."
Meiju Niskala (s. 1978) on Suomi-palkittu esitystaiteilija ja kirjailija. Niskalan julkisiin tiloihin toteuttamat teokset perustuvat yllättäviin ja merkityksellisiin kohtaamisiin, ja niihin on osallistunut vuosien aikana yli 130 000 ihmistä. Sata kirjettä kuolleelle äidille on hänen esikoisromaaninsa. Se valittiin vuoden 2019 Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.
© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510444757
© 2019 WSOY (E-kirja): 9789510444764
Julkaisupäivä
Äänikirja: 29. elokuuta 2019
E-kirja: 29. elokuuta 2019
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi