Nimeni on Itohan

57 Arviota

3.9

Pituus
5T 21M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Tietokirjallisuus

Ihmiskaupan vastaisen kampanjan kasvoina tunnetun Itohan Okundayen tarina oli median otsikoissa helmikuussa 2019. Pienen pojan äiti Itohan sai pitkien vaiheiden jälkeen jo toistamiseen käännytyspäätöksen Suomesta. Hänen tuekseen kerättiin suuri kansalaisadressi. Kohun seurauksena Maahanmuuttovirasto kutsui Itohanin kuultavaksi ja syksyllä 2019 hänelle ja hänen pojalleen myönnettiin ensimmäiset oleskeluluvat.

Koskettava tarina kertoo alaikäisenä prostituutioon pakotetun nuoren naisen vaarallisesta matkasta vapauteen, monien vaiheiden kautta Nigeriasta Suomeen. Itohan Okundaye oli vain 15-vuotias, kun hänet houkuteltiin lähtemään Italiaan Benin Citystä, Nigeriasta.

Itohan kuvitteli itselleen loistavan elämän Euroopassa. Mutta kävikin toisin. Hänet pakotettiin prostituutioon ja häntä hyväksikäytettiin. Kirja kertoo Itohanin pitkästä matkasta kohti vapautta ja ihmisarvoista elämää. Se kertoo yhden ihmiskaupan uhrin ja samalla tuhansien Nigeriasta Eurooppaan prostituutioon lähetettyjen naisten ja tyttöjen tarinan. Se on myös nuoren naisen kasvukertomus ja tarina oman tien löytämisestä.

Itohan on poikkeuksellisen rohkea nainen. Hän sai vain huonoja vaihtoehtoja, mutta voimaantui matkalla, ja nyt hän haluaa kertoa kokemuksistaan. Itohan haluaa antaa kasvot ja äänen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille. Hän haluaa omalla esimerkillään näyttää, että uhrista voi kasvaa yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Toimittaja, FM Kristiina Markkasen erityisalaa ovat siirtolaisuushistoria ja globaalit muuttoliikkeet. Hänen aiempia teoksiaan ovat Caj Bremer - mies katolla (2019) sekä Näköalapaikka Pihlajamäki (2012).

© 2020 Docendo (Äänikirja): 9789522919137
© 2020 Docendo (E-kirja): 9789522919267

Julkaisupäivä

Äänikirja: 7. lokakuuta 2020
E-kirja: 3. syyskuuta 2020

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Nimeni on Itohan

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kapinallinen: Pako Saudi-Arabiasta vapauteen
    Kapinallinen: Pako Saudi-Arabiasta vapauteen Rahaf Mohammed
  2. Nujeen - Pyörätuolilla Syyrian sodasta Eurooppaan
    Nujeen - Pyörätuolilla Syyrian sodasta Eurooppaan Nujeen & Christina Mustafa & Lamb
  3. Paratiisin tyttö: Juuret Mogadishussa, koti Helsingissä
    Paratiisin tyttö: Juuret Mogadishussa, koti Helsingissä Nimco Noor, Maippi Luukinen
  4. Zarifa - Naisen taistelu Afganistanissa
    Zarifa - Naisen taistelu Afganistanissa Hannah Lucinda Smith, Zarifa Ghafari
  5. Avaintodistaja: Pako Kiinan nykypäivän keskitysleireiltä
    Avaintodistaja: Pako Kiinan nykypäivän keskitysleireiltä Alexandra Cavelius, Sayragul Sauytbay
  6. Kunniaton mutta vapaa
    Kunniaton mutta vapaa Eveliina Talvitie
  7. Enemmän kuin yksi lapsi
    Enemmän kuin yksi lapsi Shen Yang
  8. Pikkuveli
    Pikkuveli Ibrahima Balde, Amets Arzallus Antia
  9. Minä olen Malala: Koulutyttö jonka Taliban yritti vaientaa
    Minä olen Malala: Koulutyttö jonka Taliban yritti vaientaa Malala Yousafzai, Christina Lamb
  10. Meitä ette murra
    Meitä ette murra Katri Merikallio, Roosa Himma
  11. Lola
    Lola Lola Lorenzo, Barbara Lybeck
  12. Yksi miljoonista: Modin pako Syyriasta
    Yksi miljoonista: Modin pako Syyriasta Lotta Nuotio
  13. Kiinan kadotetut tyttäret
    Kiinan kadotetut tyttäret Xinran
  14. Olin Isisin vanki: Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet
    Olin Isisin vanki: Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet Farida Khalaf, Andrea C. Hoffman
  15. Olin hänen omaisuuttaan – Tositarina parisuhdeväkivallasta
    Olin hänen omaisuuttaan – Tositarina parisuhdeväkivallasta Leone Milton, Carola Jansson
  16. Elossa kuoleman kentillä
    Elossa kuoleman kentillä Denise Affonco
  17. Taivas ja syli: Kertomus parisuhdeväkivallasta vanhoillislestadiolaisessa perheessä
    Taivas ja syli: Kertomus parisuhdeväkivallasta vanhoillislestadiolaisessa perheessä Satu Lidman
  18. Meidän oli paettava: Minun ja pakolaistyttöjen tarinoita
    Meidän oli paettava: Minun ja pakolaistyttöjen tarinoita Malala Yousafzai
  19. Mykkä huuto: Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi
    Mykkä huuto: Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi Martin Pistorius, Megan Lloyd Davies
  20. Tuontivaimo
    Tuontivaimo Ulla Feldscher
  21. Mielisairaalaan suljettu
    Mielisairaalaan suljettu Ann Cusack, Joe Cusack, Carol Minto
  22. Annan itseni kuolla
    Annan itseni kuolla Anne Bert
  23. Vartiotornin varjossa: Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta
    Vartiotornin varjossa: Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta Aila Ruoho
  24. Toisten lapset
    Toisten lapset Torey Hayden
  25. Takaisin valoon: Kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina
    Takaisin valoon: Kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina Ari Väntänen, Marissa Jaakola
  26. Pako revitystä maasta: Syyrialaispojan matka kohti rauhaa
    Pako revitystä maasta: Syyrialaispojan matka kohti rauhaa John Simon
  27. Kiusatut: Kertomuksia koulusta
    Kiusatut: Kertomuksia koulusta Elina Välimäki
  28. Valkoinen kidutus: Tositarinoita Iranin naisvangeista
    Valkoinen kidutus: Tositarinoita Iranin naisvangeista Narges Mohammadi
  29. Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni
    Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni Deborah Feldman
  30. Poisannettu
    Poisannettu Anne-Maarit Koivuniemi
  31. Lapsi muiden joukossa
    Lapsi muiden joukossa Torey Hayden
  32. Poika joka unohtui
    Poika joka unohtui Liisa Seppänen
  33. Äiti meidän: Tosielämän selviytymistarina
    Äiti meidän: Tosielämän selviytymistarina Pauliina Aminoff
  34. Vihan morsian
    Vihan morsian Jessika Devert
  35. Piilossa: Nuoren juutalaisnaisen selviytymistarina
    Piilossa: Nuoren juutalaisnaisen selviytymistarina Lena Lindahl
  36. Oman onneni nojassa: Nuoren iranilaisnaisen selviytymistarina
    Oman onneni nojassa: Nuoren iranilaisnaisen selviytymistarina Atefeh Sebdani
  37. Nukkelapsi
    Nukkelapsi Torey Hayden
  38. Häkkipoika
    Häkkipoika Torey Hayden
  39. Aavetyttö
    Aavetyttö Torey Hayden
  40. Kääntöpuolella lapsuus
    Kääntöpuolella lapsuus Sisko Koskiniemi
  41. Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina
    Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina Nadia Murad, Jenna Krajeski

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu