Passio

1261 Arviota

4.3

Kesto
24T 25M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

On toukokuu, 1500-luku koittamassa, dominikaanimunkki Girolamo Savonarola on hirtetty ja poltettu roviolla Piazza della Signorialla. Hurmosaskeesin painajainen on päättynyt, Firenze on ylösnoussut, ja ruhtinatar Vasari voi taas pukeutua säätynsä mukaisesti ja koristautua miehensä lahjoittamaan ylelliseen koruun. Hän tietää syyn ruhtinaan anteliaaseen lahjaan, mutta pitää kipeän salaisuuden sydämessään. ”Minulla ei ole oikeutta raskauttaa kenenkään elämää tällä korulla, tämä olkoon minun ristini, minun kannettavakseni tarkoitettu”, ajattelee ruhtinatar. Ja lopulta koru haudataan hänen mukanaan, mutta haudan rauhaan ja pimeyteen hyvän ja pahan tiedon puu ei jää.

Puoli vuosisataa myöhemmin Venetsian Cannaregion ghetossa kultaseppä Yakob Masri kätkee korun pajansa lattialautojen alle. Väkivaltainen, karkea Pietro Calimani, muranolaisen peilipajan rikastunut omistaja, tekee kuolemaa ja on lähettänyt poikansa kiristämään vanhaa kultaseppää. Juutalaisperheen on paettava, ja vainottujen pitkä matka päättyy Habsburgien Wieniin. Mutta muodonmuutoksen kokenut koru vaihtaa vuosisatojen kuluessa yhä uudelleen omistajaa ja kulkeutuu ensin Krakovaan ja sitten yhä pohjoisempaan, lopulta Suomeen.

Elämän mielekkyyden, sen merkityksen tavoittelu on Pirkko Saision Passio-romaanin ytimessä. Hengellinen etsintä, usko ja ideologia kantavat kaikkia, mutta toisille elämän selviytymistaistelussa yhteinen veri ja sydämen syke ovat ainoa pelastus. Passio on suuri näky, tarkovskilaisen värikylläinen eurooppalainen kronikka. Se on kuin arkaainen legenda, sen kerronnassa on myytin todistusvoima.

© 2021 Siltala (Äänikirja): 9789522349309
© 2021 Siltala (E-kirja): 9789522349293

Julkaisupäivä

Äänikirja: 15. lokakuuta 2021
E-kirja: 16. marraskuuta 2021

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Passio

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Vuodet
    Vuodet Annie Ernaux
  2. Taivaallinen vastaanotto
    Taivaallinen vastaanotto Jukka Viikilä
  3. Hengittämisen taito
    Hengittämisen taito Joel Haahtela
  4. Jaakobin portaat
    Jaakobin portaat Joel Haahtela
  5. Nämä pienet asiat
    Nämä pienet asiat Claire Keegan
  6. Sinun, Margot
    Sinun, Margot Meri Valkama
  7. Taivaanpallo
    Taivaanpallo Olli Jalonen
  8. Lähdin veljen luo
    Lähdin veljen luo Karin Smirnoff
  9. Tritonus
    Tritonus Kjell Westö
  10. Akvarelleja Engelin kaupungista
    Akvarelleja Engelin kaupungista Jukka Viikilä
  11. Adèlen kysymys
    Adèlen kysymys Joel Haahtela
  12. Väylä
    Väylä Rosa Liksom
  13. Hävitys: Tapauskertomus
    Hävitys: Tapauskertomus Iida Rauma
  14. Ankeriaan testamentti: Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta
    Ankeriaan testamentti: Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta Patrik Svensson
  15. Bolla
    Bolla Pajtim Statovci
  16. Merenpeitto
    Merenpeitto Olli Jalonen
  17. Syyskirja
    Syyskirja Johanna Venho
  18. Hytti nro 6: Kohtaamisia junassa
    Hytti nro 6: Kohtaamisia junassa Rosa Liksom
  19. Katrina: Romaani
    Katrina: Romaani Sally Salminen
  20. Matara
    Matara Matias Riikonen
  21. Margarita
    Margarita Anni Kytömäki
  22. Nainen joka rakasti hyönteisiä
    Nainen joka rakasti hyönteisiä Selja Ahava
  23. Ehkä rakkaus oli totta
    Ehkä rakkaus oli totta Sadie Jones
  24. Tyttö, nainen, toinen
    Tyttö, nainen, toinen Bernardine Evaristo
  25. Stalker-vuodet
    Stalker-vuodet Olli Jalonen
  26. Erään kissan tutkimuksia
    Erään kissan tutkimuksia Katja Kettu
  27. Lapsuus
    Lapsuus Tove Ditlevsen
  28. Miesten syvimmät salaisuudet
    Miesten syvimmät salaisuudet Mohamed Mbougar Sarr
  29. Aikuisten valheellinen elämä
    Aikuisten valheellinen elämä Elena Ferrante
  30. Rajamaa
    Rajamaa Terhi Kokkonen
  31. Tiranan sydän
    Tiranan sydän Pajtim Statovci
  32. Pimeät kuut
    Pimeät kuut Tommi Kinnunen
  33. Vainajaiset
    Vainajaiset Marja Kyllönen
  34. Malman asema
    Malman asema Alex Schulman
  35. Isästä
    Isästä Annie Ernaux
  36. Nickelin pojat
    Nickelin pojat Colson Whitehead
  37. Kuka tappoi bambin?
    Kuka tappoi bambin? Monika Fagerholm
  38. Eloonjääneet
    Eloonjääneet Alex Schulman
  39. Yö Whistlerin maalauksessa
    Yö Whistlerin maalauksessa Joel Haahtela
  40. Sirkusleijonan mieli
    Sirkusleijonan mieli Joel Elstelä
  41. Naiset joita ajattelen öisin
    Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki
  42. Toisten maa
    Toisten maa Leïla Slimani
  43. Tie, totuus ja kuolema
    Tie, totuus ja kuolema Silvia Hosseini
  44. Mitä männyt näkevät
    Mitä männyt näkevät Anna Soudakova
  45. Kieli jota puhuimme
    Kieli jota puhuimme Natalia Ginzburg
  46. Pienen hauen pyydystys
    Pienen hauen pyydystys Juhani Karila
  47. Elämä: Esipuhe
    Elämä: Esipuhe Miki Liukkonen
  48. Suomaa
    Suomaa Maria Turtschaninoff
  49. Pienin yhteinen jaettava
    Pienin yhteinen jaettava Pirkko Saisio
  50. Halla Helle
    Halla Helle Niillas Holmberg
  51. Punainen erokirja
    Punainen erokirja Pirkko Saisio
  52. Everstinna
    Everstinna Rosa Liksom
  53. Elena
    Elena Joel Haahtela
  54. Molly & Henry: Romaani sotavuosilta
    Molly & Henry: Romaani sotavuosilta Kjell Westö
  55. Äidinmaa
    Äidinmaa Fernando Aramburu
  56. Bechi
    Bechi Koko Hubara
  57. Kissani Jugoslavia
    Kissani Jugoslavia Pajtim Statovci
  58. Ääriviivat
    Ääriviivat Rachel Cusk
  59. Elämänmeno
    Elämänmeno Pirkko Saisio
  60. Tyttären varjo
    Tyttären varjo Elena Ferrante
  61. Taisteluni I
    Taisteluni I Karl Ove Knausgård
  62. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
    Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Mia Kankimäki
  63. REC
    REC Marisha Rasi-Koskinen
  64. Vierastila
    Vierastila Miki Liukkonen
  65. 36 uurnaa: Väärässä olemisen historia
    36 uurnaa: Väärässä olemisen historia Sirpa Kähkönen
  66. Shuggie Bain
    Shuggie Bain Douglas Stuart
  67. Harlem Shuffle
    Harlem Shuffle Colson Whitehead
  68. Aino A.
    Aino A. Jari Järvelä
  69. Lumo
    Lumo Riikka Pulkkinen
  70. O: Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat)
    O: Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat) Miki Liukkonen
  71. Kaikki oli heidän
    Kaikki oli heidän Juha Itkonen
  72. Yksityiskohdat
    Yksityiskohdat Ia Genberg
  73. Rikinkeltainen taivas
    Rikinkeltainen taivas Kjell Westö
  74. Varjo ja viileys
    Varjo ja viileys Tran Quynh, Quynh Tran
  75. Missä kuljimme kerran
    Missä kuljimme kerran Kjell Westö
  76. Vuosisadan rakkaustarina
    Vuosisadan rakkaustarina Märta Tikkanen
  77. Punainen planeetta
    Punainen planeetta Joonatan Tola
  78. Rose on poissa
    Rose on poissa Katja Kettu
  79. Lopotti
    Lopotti Tommi Kinnunen
  80. Valkoinen kirja
    Valkoinen kirja Han Kang
  81. Päättymätön riemu
    Päättymätön riemu Foster David Wallace
  82. Tähtikirkas, lumivalkea
    Tähtikirkas, lumivalkea Joel Haahtela
  83. Allah99
    Allah99 Hassan Blasim
  84. Kultarinta
    Kultarinta Anni Kytömäki
  85. Kangastus 38
    Kangastus 38 Kjell Westö
  86. Epäröintejä
    Epäröintejä Pirkko Saisio
  87. Kelloja ja vieraita
    Kelloja ja vieraita Hassan Blasim
  88. Lapset auringon alla
    Lapset auringon alla Miki Liukkonen
  89. He eivät tiedä mitä tekevät
    He eivät tiedä mitä tekevät Jussi Valtonen
  90. Laulu rakkaudesta
    Laulu rakkaudesta Eeva Kilpi
  91. Oneiron: Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista
    Oneiron: Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista Laura Lindstedt
  92. Leijat Helsingin yllä
    Leijat Helsingin yllä Kjell Westö
  93. Amalian rakkaus
    Amalian rakkaus Elena Ferrante
  94. Pintti
    Pintti Tommi Kinnunen
  95. Marijan rakkaus
    Marijan rakkaus Joel Haahtela
  96. Ensimmäinen nainen
    Ensimmäinen nainen Johanna Venho
  97. Niemi
    Niemi Juha Hurme
  98. Varjele varjoani
    Varjele varjoani Anna Soudakova
  99. Opetuslapsi
    Opetuslapsi Kari Hotakainen

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous