Pidot

103 Arviota

3.3

Kesto
5T 11M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

”Emme oikeastaan halunneet samoja asioita. Halusimme vain tuntea, että haluamme.”

Kun Maria saapuu lapsuudenystävänsä juhliin, hän ei tiedä lainkaan mitä odottaa tai miksi hänet on ylipäätään kutsuttu paikalle. Hänen ja Mariannen tiet ovat eronneet vuosia sitten, eikä yhteyden rakentaminen tunnu enää mahdolliselta.

Nuorena Maria oli se, jolla oli ohjat käsissä, mutta nyt roolit ovat vaihtuneet: ystävä on muuttunut pikkukaupunkiin jääneestä kioskinmyyjästä juhlituksi vaikuttajaksi, jonka tuttavapiiriin kuuluvat kaikki silmäätekevät. Maria itse suorittaa lapsiperhearkea ja työskentelee museossa, mutta hänen sisällään kytee haave toisenlaisesta elämästä. Hiljalleen pintaan nousevat muistot sanattomasta yhteydestä ja ilon ja onnen täyttämistä hetkistä mutta myös petoksesta, joka muutti kaiken.

Pidot on vangitseva yhdenillanromaani valinnoista, luokasta, kateudesta ja rakkaudesta. Se on keskusteluiden ja huoneiden sokkelo, jossa kaikki ovet johtavat eri kohtaloihin.

Johanna Forss (s. 1979) on helsinkiläinen kustantaja, joka on kasvanut ja käynyt koulunsa Kuopiossa. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Esikoisromaaniaan Pidot Forss on kirjoittanut vapaa-ajallaan useamman vuoden ajan. Hän harrastaa luonnossa liikkumista, kuorolaulua ja iltakävelyitä ystävien kanssa, haaveilee olevansa rohkea seikkailijatar ja onkin sitä toisinaan.

© 2026 Tammi (Äänikirja): 9789520477936
© 2026 Tammi (E-kirja): 9789520477899

Julkaisupäivä

Äänikirja: 12. tammikuuta 2026
E-kirja: 12. tammikuuta 2026

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Pidot

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Sininen lanka
    Sininen lanka Anne Tyler
  2. Eläjä
    Eläjä Susanna Åke
  3. Rääppöö
    Rääppöö Axel Åhman
  4. Albion
    Albion Anna Hope
  5. Keräilijät
    Keräilijät Elli Salo
  6. Sylvia
    Sylvia Minna Rytisalo
  7. Kertaalleen kuollut
    Kertaalleen kuollut Eeva Soivio
  8. Pakolainen
    Pakolainen Suvi Ratinen
  9. Rouva Dalloway
    Rouva Dalloway Virginia Woolf
  10. Seinä
    Seinä Marlen Haushofer
  11. Säröjä
    Säröjä Holly Brickley
  12. Musta sydän
    Musta sydän Silvia Avallone
  13. 17. kesäkuuta
    17. kesäkuuta Alex Schulman
  14. Yövilkka
    Yövilkka Laura Porola
  15. Paha tapa
    Paha tapa Alana S. Portero
  16. Ryhmä
    Ryhmä Sigge Eklund
  17. Äkkiä on ilta
    Äkkiä on ilta Riitta Heimonen
  18. Kaikki päättyy kevääseen
    Kaikki päättyy kevääseen Liisa Suomela
  19. Hurmos
    Hurmos Evelin Kask
  20. Syytös: Muuan akateeminen komitragedia
    Syytös: Muuan akateeminen komitragedia Hanna Kuusela
  21. Jossain on aina San Francisco
    Jossain on aina San Francisco Tiina Tuppurainen
  22. Norma
    Norma Sofi Oksanen
  23. Rooma
    Rooma Joonas Konstig
  24. Keko
    Keko Annika Norlin
  25. Valintoja
    Valintoja Anni Lötjönen
  26. Syntien kummun naiset
    Syntien kummun naiset Suvi West
  27. Sydänhirviö
    Sydänhirviö Minna Mikkonen
  28. Auringonkuori
    Auringonkuori Anni Kuu Nupponen
  29. Annabel Lee
    Annabel Lee Annina Holmberg
  30. Koirapuisto
    Koirapuisto Sofi Oksanen
  31. Noidanlukko
    Noidanlukko Eeva Kilpi
  32. Mathilda
    Mathilda Milla Ollikainen
  33. Enhän minä ole sellainen
    Enhän minä ole sellainen Marie Aubert
  34. Hayati, rakkaani
    Hayati, rakkaani Amani Al-mehsen
  35. Rakkaus ja armo: Amour et miséricorde
    Rakkaus ja armo: Amour et miséricorde Annastiina Heikkilä
  36. Monan katse
    Monan katse Thomas Schlesser
  37. Rihmasto
    Rihmasto Camilla Nissinen
  38. Hienon elämän illuusio
    Hienon elämän illuusio Katri Naukari
  39. Valoisat tunnit
    Valoisat tunnit Anna Alanko
  40. Puhu nukke
    Puhu nukke Helga West
  41. Paperikauppa Tsubaki
    Paperikauppa Tsubaki Ito Ogava
  42. Metsä ei sinusta lähde
    Metsä ei sinusta lähde Mattias Timander
  43. Kaunis mahdottomuus
    Kaunis mahdottomuus Antti Reini
  44. Ester, teurastaja
    Ester, teurastaja Mariia Niskavaara
  45. Hyvästi itä
    Hyvästi itä Satu Laatikainen
  46. Mary
    Mary Anne Eekhout
  47. Hempukoiden juhlat
    Hempukoiden juhlat Jonas Gardell
  48. Kenelle maa kuuluu
    Kenelle maa kuuluu Sara Al Husaini
  49. Puiden luo
    Puiden luo Ella-Maria Nutti
  50. Sukupuut
    Sukupuut Olli-Pekka Jauhiainen
  51. Vaino
    Vaino Jenni Räinä
  52. Magdan aaria
    Magdan aaria Marjo Heiskanen
  53. Vesimiehen aika
    Vesimiehen aika Ulla-Kirsti Junttila
  54. Maamaa
    Maamaa Stefanie Tuurna
  55. Vapaa
    Vapaa Annamari Marttinen
  56. Kun emme mitään muuta voi
    Kun emme mitään muuta voi Irja Aro-Heinilä
  57. Sinua sinua
    Sinua sinua Petri Tamminen
  58. Lana Del Reyn mekko
    Lana Del Reyn mekko Linda-Maria Raninen
  59. Haittaako jos hengitän
    Haittaako jos hengitän Laura Finska
  60. Eristystila: Kapinoivia naisia
    Eristystila: Kapinoivia naisia Monika Fagerholm
  61. Kuuma linja
    Kuuma linja Roope Lipasti
  62. Erojen kirja
    Erojen kirja Aina Bergroth
  63. Viulisti
    Viulisti Harriet Constable
  64. Kahdeksas elämä (Brilkalle)
    Kahdeksas elämä (Brilkalle) Nino Haratishvili
  65. Lahottajat
    Lahottajat Aura Koivisto
  66. Gliff
    Gliff Ali Smith
  67. Klinikka O
    Klinikka O Johanna Valjakka
  68. Kani nimeltä Paisti
    Kani nimeltä Paisti Ville Similä
  69. Illallinen
    Illallinen Herman Koch
  70. Maalla merellä ilmatilassa
    Maalla merellä ilmatilassa Maritta Lintunen
  71. Meren lapsi
    Meren lapsi Linda Wilgus
  72. Autio ranta
    Autio ranta Linda Olsson
  73. Toivon talo
    Toivon talo Maria Mustranta
  74. Uhma
    Uhma Anne Moilanen
  75. Glory Days
    Glory Days Peter Sandström
  76. Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra
    Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra Iida Aikio
  77. Niin kauan kuin on elämää
    Niin kauan kuin on elämää Jevhenija Kuznjetsova
  78. Puuntappajat
    Puuntappajat Petra Rautiainen
  79. Laakso
    Laakso Emilia Suviala
  80. Baby Jane
    Baby Jane Sofi Oksanen
  81. Vainovalkeat
    Vainovalkeat Jarkko Volanen
  82. Karkuteillä
    Karkuteillä Aura Nurmi
  83. Talvikappeli
    Talvikappeli Joel Haahtela
  84. Sisaruuksia
    Sisaruuksia Ida Kukkapuro
  85. Kaikki naiset näkevät unia
    Kaikki naiset näkevät unia Marja-Liisa Vartio
  86. Rikkomuksia
    Rikkomuksia Louise Kennedy
  87. Yökulkijat
    Yökulkijat Leila Mottley
  88. Perätilassa
    Perätilassa Soili Pohjalainen
  89. Ruttoyöt
    Ruttoyöt Orhan Pamuk
  90. Kirja, jota etsit
    Kirja, jota etsit Sawako Natori
  91. Miten meistä tuli ihmisiä
    Miten meistä tuli ihmisiä Noora Vallinkoski
  92. Pietarsaari, jota kukaan ei halua
    Pietarsaari, jota kukaan ei halua Rosanna Fellman
  93. Blue Sisters
    Blue Sisters Coco Mellors
  94. Mahdoton elämä
    Mahdoton elämä Matt Haig
  95. Kaskaat
    Kaskaat Emmi-Liia Sjöholm
  96. Pronominit
    Pronominit Hanna Weselius
  97. Sydänmaan saatana
    Sydänmaan saatana Heikki Haavikko
  98. Marian kirja
    Marian kirja Laura Lähteenmäki
  99. Viimeinen pari uunista ulos
    Viimeinen pari uunista ulos Mia Franck
  100. Isän tyttö
    Isän tyttö Petra Bühler

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Tilaa nyt

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous