Sotahuuto
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Courtneyt maailmansotien myrskyissä
Wilbur Smithin suositun Courtney-sarjan 14. osassa seurataan afrikkalaisen merkkisuvun vaiheita kahdella manterella maailmansotien välillä.
Leskeksi jäänyt suurriistanmetsästäjä ja sotaveteraani Leon Courtney kasvattaa Saffron-tytärtään yksin kenialaisella maatilalla. 1920-luvun Afrikka on vaarallinen manner, ja Leon luovii politiikan sameissa vesissä parhaansa mukaan. Saffronista kasvaa itsenäinen nuori nainen, joka muuttaa Englantiin opiskelemaan. Hän kohtaa Gerhardin, nuoren saksalaisen idealistin, joka ei hyväksy sukunsa natsisympatioita ja joutuu ihanteidensa vuoksi suureen vaaraan.
Parin vuosikymmenen levottoman rauhankauden aikana Courtneyt kohtaavat monenkirjavia vakoojia, kavaltajia ja onnenonkijoita. Kun toinen maailmansota sitten syttyy, he joutuvat toden teolla kamppailemaan niin oman kuin sukunsa selviytymisen puolesta.
Wilbur Smith (s. 1933 Pohjois-Rhodesiassa) on yli viisikymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana kirjoittanut 40 Afrikka-aiheista jännitysromaania, joita on käännetty 26 kielelle ja myyty yhteensä noin 125 miljoonaa kappaletta kautta maailman.
David Churchill (pseudonyymi) on toimittaja ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten historiallisesta The Leopards of Normandy -trilogiastaan. Churchill on julkaissut 17 kirjaa, ja hänen tuotantoaan on käännetty parillekymmenelle kielelle.
© 2021 WSOY (Äänikirja): 9789510476680
© 2018 WSOY (E-kirja): 9789510434963
Kääntäjät: Nina Mäki-Kihniä
Julkaisupäivä
Äänikirja: 12. lokakuuta 2021
E-kirja: 16. lokakuuta 2018
Muut painokset
Saattaisit pitää myös näistä
- Tiikerinkynsi Wilbur Smith
- Pedon kosto Wilbur Smith
- Leijonien laakso Ken Follett
- Varkaiden kunnia Jeffrey Archer
- Kultainen leijona Wilbur Smith, Giles Kristian
- Valkeuden vangit Ken Follett
- Eedenin vasara Ken Follett
- Teheran Ken Follett
- Vaarallinen muisti Ken Follett
- Haamulento Ken Follett
- Petturin merkki Juan Gómez-Jurado
- Neulansilmä Ken Follett
- Aavikkoleijona Ken Follett
- Aavikon jumala Wilbur Smith
- Piraatti Ken Follett
- Mies Pietarista Ken Follett
- Naakat Ken Follett
- Faarao Wilbur Smith
- Kolmas kaksonen Ken Follett
- Pimeää meren yllä Ken Follett
- Ei koskaan Ken Follett
- Paikka nimeltä Vapaus Ken Follett
- Kiven veljet David Morrell
- Jättiläiset Jeffrey Archer
- Noble House James Clavell
- Sheikki Harold Robbins
- Azincourt Bernard Cornwell
- Ateenan portit Conn Iggulden
- Piraijat Harold Robbins
- Linnake Bernard Cornwell
- Kaikki langat käsissä Ken Follett
- Essexin koirat Dan Jones
- Shōgun – Osa 1 James Clavell
- Viini täynnä nuolia Jeffrey Archer
- Spartan haukka Conn Iggulden
- Ritari d'Harmental Alexandre Dumas
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Pohjois-Savon Escobar Tatiana Elf
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Vuokralainen Freida McFadden
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi