Terapeutti

980 Arviota

3.6

Kesto
10T 34M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Jännitys

Piinaava psykologinen trilleri kertoo, miltä tuntuu, kun kaikki ympärillä lakkaa yhtäkkiä olemasta

Helene Floodin esikoisromaani Terapeutti on syvältä viiltävä kertomus ihmismielen hauraudesta hädän hetkellä, ja siitä, mitä kaikkea olemme valmiita tekemään suojellaksemme rakkaimpiamme.

Kolmekymppinen nuorisopsykologi Sara pitää vastaanottoaan perintötalossa, jota hän kunnostaa kunnianhimoisen arkkitehtimiehensä Sigurdin kanssa. Eräänä aamuna jätettyään siirappisen viestin Saran puhelinvastaajaan Sigurd katoaa. Saran yrittäessä selvittää, mitä hänen miehelleen on tapahtunut, valtava talo keskeneräisine huoneineen alkaa tuntua hetki hetkeltä enemmän uhkaavalta kuin kodikkaalta.

Kun menneisyydestä alkaa paljastua kamalia salaisuuksia, Saran elämä ja ajatukset lähtevät syöksykierteeseen. Tavarat talossa vaihtavat paikkaa tai katoavat vain ilmestyäkseen myöhemmin takaisin omille paikoilleen, ja Sara vannoo kuulevansa askelia yläkerrasta keskellä yötä. Voiko hän luottaa omaan muistiinsa? Pystyykö ihmismielen asiantuntija toimimaan rationaalisesti, kun kyse on hänestä itsestään? Ja kaikkein tärkeimpänä: onko Sara turvassa kotonaan?

Norjalainen Helene Flood (s. 1982) on koulutukseltaan psykologi. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2016 aiheenaan väkivalta ja traumaperäinen häpeä sekä syyllisyydentunto. Flood asuu Oslossa aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa. Esikoisromaani Terapeutti oli suurmenestys, jonka oikeudet myytiin kahteenkymmeneenkolmeen maahan jo ennen kirjan julkaisua. Joulukuussa 2023 Floodilta ilmestyy toinen suomennettu teos, Rakastaja.

© 2020 Bazar (Äänikirja): 9789523760158
© 2020 Bazar (E-kirja): 9789522799593

Kääntäjät: Virpi Vainikainen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 20. lokakuuta 2020
E-kirja: 20. lokakuuta 2020

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Terapeutti

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kaikki valheesi
    Kaikki valheesi Harriet Tyce
  2. Hyvä naapuri
    Hyvä naapuri Shari Lapena
  3. Sano että olet minun
    Sano että olet minun Elisabeth Norebäck
  4. Vieras talossa
    Vieras talossa Shari Lapena
  5. Ennen kuolemaani
    Ennen kuolemaani S. K. Tremayne
  6. Good Girl – Kunpa tietäisit
    Good Girl – Kunpa tietäisit Mary Kubica
  7. Ketju
    Ketju Adrian McKinty
  8. Seitsemän valhetta
    Seitsemän valhetta Elizabeth Kay
  9. Lukitut ovet
    Lukitut ovet Ruth Ware
  10. Veriappelsiini
    Veriappelsiini Harriet Tyce
  11. Kiviäidit
    Kiviäidit Erin Kelly
  12. Romahduspiste
    Romahduspiste B. A. Paris
  13. Nainen ikkunassa
    Nainen ikkunassa A. J. Finn
  14. Liian lähellä
    Liian lähellä Amanda Reynolds
  15. Hyvä tytär
    Hyvä tytär Karin Slaughter
  16. Neidot
    Neidot Alex Michaelides
  17. Joka askel jonka otat
    Joka askel jonka otat Lisa Jewell
  18. Tulilapsi
    Tulilapsi S. K. Tremayne
  19. Kaikista synkimmät salaisuudet
    Kaikista synkimmät salaisuudet Lisa Jewell
  20. Äänet
    Äänet S. K. Tremayne
  21. Kaunokaiset
    Kaunokaiset Karin Slaughter
  22. Näkymätön tyttö
    Näkymätön tyttö Lisa Jewell
  23. Löysin sinut
    Löysin sinut Lisa Jewell
  24. Kuin kytevä tuli
    Kuin kytevä tuli Paula Hawkins
  25. Myrkkypuu
    Myrkkypuu Erin Kelly
  26. Leski
    Leski Fiona Barton
  27. Pretty Baby
    Pretty Baby Mary Kubica
  28. Muistometsä
    Muistometsä Sam Lloyd
  29. Paha paikka
    Paha paikka Gillian Flynn
  30. Sitten hän oli poissa
    Sitten hän oli poissa Lisa Jewell
  31. Tummiin vesiin
    Tummiin vesiin Paula Hawkins
  32. Lapsi rakas
    Lapsi rakas Ashley Audrain
  33. Päästin hänet sisään
    Päästin hänet sisään Adele Parks
  34. Menneisyyden jäljet
    Menneisyyden jäljet Karin Slaughter
  35. Ne muut
    Ne muut C. J. Tudor
  36. Yöhön kadonnut
    Yöhön kadonnut Lisa Jewell
  37. Hyvät naapurit
    Hyvät naapurit Mattias Edvardsson
  38. Synkkä sopimus
    Synkkä sopimus Amanda Craig
  39. Täydelliset vieraat
    Täydelliset vieraat Emma Rous
  40. Au Pair
    Au Pair Emma Rous
  41. Viimeinen perheillallinen
    Viimeinen perheillallinen Shari Lapena
  42. Auttava käsi
    Auttava käsi Gillian Flynn
  43. Epäluotettava todistaja
    Epäluotettava todistaja Karin Slaughter
  44. Jahti
    Jahti Lucy Foley
  45. Nadia
    Nadia Elisabeth Norebäck
  46. Herätä minut kuolleista
    Herätä minut kuolleista B. A. Paris
  47. Huonetoveri
    Huonetoveri Ruth Ware
  48. Täydellinen elämä
    Täydellinen elämä Elizabeth Day
  49. Kiltti tyttö
    Kiltti tyttö Gillian Flynn
  50. Onnentyttö
    Onnentyttö Jessica Knoll
  51. Uskottu nainen
    Uskottu nainen Anna Ekberg
  52. Aavistus: Psykologinen trilleri
    Aavistus: Psykologinen trilleri Sonia Paloahde
  53. Teräviä esineitä
    Teräviä esineitä Gillian Flynn
  54. Hiljainen vuokralainen
    Hiljainen vuokralainen Clémence Michallon
  55. Vaarallinen nainen
    Vaarallinen nainen Anna Ekberg
  56. Keskiyöllä kaikki päättyy
    Keskiyöllä kaikki päättyy Harriet Tyce
  57. Synkän metsän siimeksessä
    Synkän metsän siimeksessä Ruth Ware
  58. Ei muita kuin me
    Ei muita kuin me Laure Van Rensburg
  59. Kutsuvieraat
    Kutsuvieraat Lucy Foley
  60. Tanssija kuolee kahdesti
    Tanssija kuolee kahdesti Erin Kelly
  61. Nainen junassa
    Nainen junassa Paula Hawkins
  62. Valheiden verkko
    Valheiden verkko B. A. Paris
  63. Avain
    Avain Lucy Foley
  64. Saalistaja
    Saalistaja Harlan Coben
  65. Lapsikulta
    Lapsikulta Romy Hausmann
  66. Jääkaksoset
    Jääkaksoset S. K. Tremayne
  67. Eloonjääneet tytöt
    Eloonjääneet tytöt Riley Sager
  68. Haudatut muistot
    Haudatut muistot Lisa Jewell
  69. Valheiden verkko
    Valheiden verkko Shari Lapena
  70. Suljettujen ovien takana
    Suljettujen ovien takana B. A. Paris
  71. Aivan tavallinen perhe
    Aivan tavallinen perhe Mattias Edvardsson
  72. Silmukka
    Silmukka Pierre Lemaitre
  73. Tiukassa otteessa
    Tiukassa otteessa Harlan Coben
  74. Hämäränmaa
    Hämäränmaa Marie Hermanson
  75. Paluu pimeästä
    Paluu pimeästä C. J. Tudor
  76. Minä näen sinut
    Minä näen sinut Clare Mackintosh
  77. Kadotettu nainen
    Kadotettu nainen Anna Ekberg
  78. Missä lapset ovat?
    Missä lapset ovat? Mary Higgins Clark
  79. Hiljainen potilas
    Hiljainen potilas Alex Michaelides
  80. Niin kuin me olisimme kauniita
    Niin kuin me olisimme kauniita Gin Phillips
  81. Nollapäivä
    Nollapäivä Ruth Ware
  82. Vuoroveden vanki
    Vuoroveden vanki S. K. Tremayne
  83. Kaksoiselämä
    Kaksoiselämä S. J. Watson
  84. Kun vuosi vaihtuu
    Kun vuosi vaihtuu Malin Stehn
  85. Unohdettu tyttö
    Unohdettu tyttö Karin Slaughter
  86. Hyytävä ystävyys
    Hyytävä ystävyys Allie Reynolds
  87. Sokea piste
    Sokea piste Paula Hawkins
  88. Toinen rouva Parrish
    Toinen rouva Parrish Liv Constantine
  89. Panttivanki
    Panttivanki Clare Mackintosh
  90. Väärässä paikassa väärään aikaan
    Väärässä paikassa väärään aikaan Gillian McAllister
  91. Äidit
    Äidit Sarah J. Naughton
  92. Älkää tytöt itkekö
    Älkää tytöt itkekö Mary Higgins Clark
  93. Suojele häntä
    Suojele häntä Laura Dave
  94. Loukussa
    Loukussa Harlan Coben
  95. En sua silmistäni saa
    En sua silmistäni saa Mary Higgins Clark
  96. Perijä
    Perijä Camilla Sten
  97. Perhetragedia
    Perhetragedia Mattias Edvardsson
  98. Lorun loppu
    Lorun loppu A. J. Finn
  99. Verihäät
    Verihäät Pierre Lemaitre

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous