Todiste
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Ágota Kristófin mestarillisen trilogian toinen osa kyseenalaistaa muistin ja inhimillisyyden rajat.
Modernin klassikon aseman saavuttanut romaanikokonaisuus tutkii armottomalla tarkkuudella muistin valheellisuutta sodan ja ideologioiden jakamassa rikkinäisessä maailmassa.
Toinen kaksosista on ylittänyt sodan piirtämän rajan, toinen jäänyt aloilleen. Totalitaarisessa maassa asuva Lucas yrittää elää kuin hyvä ihminen, mutta todellisuus vääristyy ympärillä. Oliko heitä joskus kaksi, oliko Lucasin lisäksi Claus, vai oliko kaikki valhetta? Todiste saa lukijan kyseenalaistamaan kaiken, minkä kaksoset ovat elämästään kertoneet.
”On romaaneja, jotka muuttavat tapaa katsoa maailmaa, jotka iskevät poikkeuksellisella voimalla. Ágota Kristófin kirjat ovat sellaisia, täynnä täysin omanlaistaan raakaa lumousta.” Expressen
Ágota Kristóf (1935–2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta, ja se käännettiin yli kolmellekymmenelle kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.
© 2023 Tammi (Äänikirja): 9789520450854
© 2023 Tammi (E-kirja): 9789520450847
Kääntäjät: Ville Keynäs
Julkaisupäivä
Äänikirja: 2. toukokuuta 2023
E-kirja: 2. toukokuuta 2023
Samankaltaisia kirjoja kuin Todiste
- Iso vihko Ágota Kristóf
- Opetukset Ian McEwan
- Ensimmäinen persoona Haruki Murakami
- Aamu ja ilta Jon Fosse
- Ehkä rakkaus oli totta Sadie Jones
- Punatukkainen nainen Orhan Pamuk
- Harmaat mehiläiset Andrei Kurkov
- Kelloja ja vieraita Hassan Blasim
- Crossroads: Romaani Jonathan Franzen
- Balladi John Henrystä Colson Whitehead
- Joutavuuksien jumala Arundhati Roy
- Valkoinen kirja Han Kang
- Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa Olga Tokarczuk
- Tasmania Paolo Giordano
- Pähkinänkuori Ian McEwan
- Neljä kirjaa Yan Lianke
- Varjo ja viileys Tran Quynh, Quynh Tran
- Syksy Ali Smith
- Kieron miehen manifesti Colson Whitehead
- Allah99 Hassan Blasim
- Lasikaupunki: New York -trilogia 1 Paul Auster
- Ei enää mitään Tommy Orange
- Valkoiset hampaat Zadie Smith
- Tervapääskyt Fernando Aramburu
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi