Veriruusut
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Koskettava romaani vuoden 1918 naiskaarteista.
Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja pääsee sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan kanssa, jolla on jo sulhanenkin.
Helmikuun 1918 alussa paperitehdas suljetaan ja punakaarti ottaa komennon Valkeakoskella. Sigrid lähtee Martan mukana työväentalolle vallankumouskomitean iltamiin. Agitaattori rohkaisee naisia ottamaan paikkansa luokkataistelussa, ja taisteluhengen huumassa päätetään perustaa naiskaarti. Sigrid ja Martta liittyvät kaartiin muiden mukana. Ensimmäistä kertaa elämässään nuoret naiset tuntevat itsensä vahvoiksi ja tärkeiksi. He ovat valmiita muuttamaan maailmaa.
Veriruusut kuvaa vuoden 1918 järkyttäviä tapahtumia uudesta näkökulmasta. Yhteiskunnallisen muutoksen vaatimus rohkaisee myös nuoria naisia vaatimaan itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee heidät mukanaan keskelle ennen kokematonta tragediaa. "Veriruusut olisi kuulunut Finlandia-ehdokkaaksi Sofi Oksasen Puhdistuksen rinnalle." - PARNASSO "Veriruusut onnistuu yhtä aikaa viihdyttämään, tuntumaan todelta ja liikuttamaankin." - TURUN SANOMAT "Kannon kertomus luo hienon ja elävän kuvan sisällissodasta." - LAPIN KANSA
© 2020 Gummerus (Äänikirja): 9789512423187
© 2020 Gummerus (E-kirja): 9789512423415
Julkaisupäivä
Äänikirja: 10. joulukuuta 2020
E-kirja: 10. joulukuuta 2020
Samankaltaisia kirjoja kuin Veriruusut
- Punaorvot Anneli Kanto
- Lahtarit Anneli Kanto
- Ennen lintuja Merja Mäki
- Pyöveli Anneli Kanto
- Lempi Minna Rytisalo
- Rottien pyhimys Anneli Kanto
- Jää Ulla-Lena Lundberg
- Rouva C. Minna Rytisalo
- Sandra Heidi Köngäs
- Neljäntienristeys Tommi Kinnunen
- Kuninkaan Anna Ulla-Lena Lundberg
- Tuhkaan piirretty maa Petra Rautiainen
- Piru, kreivi, noita ja näyttelijä Anneli Kanto
- Kivitasku Anni Kytömäki
- Kultarinta Anni Kytömäki
- Leo Ulla-Lena Lundberg
- Mirabilis Anni Kytömäki
- Lopotti Tommi Kinnunen
- Laahus Paula Havaste
- Jäämeren laulu Ingeborg Arvola
- Mustat morsiamet Sirpa Kähkönen
- Valinta Silja-Elisa Laitonen
- Mirjami Heidi Köngäs
- Kaarna Tommi Kinnunen
- Lähteen rannalla elämä Marika Tudeer
- Marsipaanisotilas Ulla-Lena Lundberg
- Sarastus Virpi Hämeen-Anttila
- Meren ja veren liitto Päivi Alasalmi
- Pimeät kuut Tommi Kinnunen
- Katrina: Romaani Sally Salminen
- Väylä Rosa Liksom
- Polttavat raiteet, aseman varjo Jaana Piira
- Yöperhonen Katja Kettu
- Pumpulienkeli Susanna Alakoski
- Sudenraudat Päivi Alasalmi
- Joenjoen laulu Päivi Alasalmi
- Kymmenen onnen Anna Paula Havaste
- Kätilö Katja Kettu
- Liekinkantajat Ulla-Lena Lundberg
- Taivaslaulu Pauliina Rauhala
- Rakkaudella Ester Esa Salminen
- Ei kertonut katuvansa Tommi Kinnunen
- Pintti Tommi Kinnunen
- Petsamon enkeli Virpi Vainio
- Surutalo Matti Rönkä
- Halla Helle Niillas Holmberg
- Kerran valo katoaa Paula Nivukoski
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi