Kaikki kauniit kukat

2611 Arviota

4.4

Pituus
4T 2M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Riipaiseva ja riehakas kasvukertomus pojasta, joka uskoo olevansa huono lapsi Pikkuveli ja sisko palvovat äitiä, joka on hurmaavan rämäpäinen ja täynnä vauhtia. Mutta äiti ei osaa olla äiti. Maailma kutsuu houkuttelevammin kuin kaksi kouluikäistä lasta. Pikkuveli ihailee taekwondovalmentajan rintakarvoja mutta haluaa oikeasti tanssia kuin Take Thatin Howard. Syöpään hiipuva, hiljaisten ovien takana makaava isä kieltää pojalta homoseksuaalisuuden ja tanssimisen. Kun isä kuolee, veli ja sisko sijoitetaan uuteen kotiin ja kaikki muuttuu. Kaikki kauniit kukat on kertomus yhden perheen tuhosta. Hillitön komiikka ja sivaltavan tarkat kiteytykset valaisevat kuvaa viime vuosituhannen lopun ahdasmielistä aikaa, jolloin ei ollut tilaa erilaisuudelle. Tanssija-näyttelijä Markku Haussilan autofiktiivinen, traagisen komediallinen esikoisteos on kirja lapsuudesta 1990-luvulla, juurettomuudesta ja tanssimisesta. TEISKO San. Markku Haussila Säv. Jukka Nylund Esittäjät: Markku Haussila, laulu Jukka Nylund, piano ja taustalaulu Studiolive äänitetty Villa Vikanissa joulukuussa 2021 Äänitys ja miksaus: Mikko Renfors

© 2023 Storyside (Äänikirja): 9789180563338
© 2023 Storyside (E-kirja): 9789180616454

Julkaisupäivä

Äänikirja: 6. huhtikuuta 2023
E-kirja: 6. huhtikuuta 2023

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Kaikki kauniit kukat

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Sivuraide
    Sivuraide Juha Itkonen
  2. Teoriani perheestä
    Teoriani perheestä Juha Itkonen
  3. Huono tyttö
    Huono tyttö Sara Al Husaini
  4. Kai minä halusin tätä
    Kai minä halusin tätä Sisko Savonlahti
  5. Virtahevot
    Virtahevot Emmi-Liia Sjöholm
  6. Hullut ihanat linnut
    Hullut ihanat linnut Joonatan Tola
  7. Kissapsykoosi
    Kissapsykoosi Anna-Leena Härkönen
  8. Taivaslaulu
    Taivaslaulu Pauliina Rauhala
  9. Pakastaa, ei pakasta
    Pakastaa, ei pakasta Katariina Harteela
  10. Erokeskusteluja
    Erokeskusteluja Tatiana Elf
  11. Punainen planeetta
    Punainen planeetta Joonatan Tola
  12. Ruotsalainen avioero
    Ruotsalainen avioero Moa Herngren
  13. Sirkka
    Sirkka Anni Saastamoinen
  14. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
    Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Sisko Savonlahti
  15. Meitä vastaan rikkoneet
    Meitä vastaan rikkoneet Camilla Nissinen
  16. Cinderella
    Cinderella Pilvi Hämäläinen
  17. Suhdemuoto selväksi
    Suhdemuoto selväksi Laura Friman, Lauri Tamminen
  18. "Sun poika kävi täällä"
    "Sun poika kävi täällä" Venla Kuoppamäki
  19. Mikään ei voisi olla paremmin
    Mikään ei voisi olla paremmin Marie Aubert
  20. Minä en ole kuollut
    Minä en ole kuollut Erik Engelv
  21. Myöhempien aikojen pyhiä
    Myöhempien aikojen pyhiä Juha Itkonen
  22. Rotan vuosi
    Rotan vuosi Maaria Nuoranne
  23. Ja mutta että sitten
    Ja mutta että sitten Anni Saastamoinen
  24. Martta – nainen joka kuoli eläessään
    Martta – nainen joka kuoli eläessään Jenni Pääskysaari
  25. Tyttö joka en
    Tyttö joka en Laura Juntunen
  26. Paperilla toinen
    Paperilla toinen Emmi-Liia Sjöholm
  27. Iltatähti
    Iltatähti Laura Malmivaara
  28. Anna minun rakastaa enemmän
    Anna minun rakastaa enemmän Juha Itkonen
  29. Jeesus tykkää laihoista tytöistä
    Jeesus tykkää laihoista tytöistä Janne Huuskonen, Nina Repo, Akseli Kouki, Niina Repo
  30. Hotel Pharma Resort
    Hotel Pharma Resort Joonatan Tola
  31. Huomenna hän ei tule
    Huomenna hän ei tule Anna-Leena Härkönen
  32. Huomenna kerron kaiken
    Huomenna kerron kaiken Juha Itkonen
  33. Viimeinen yhteinen leikki
    Viimeinen yhteinen leikki Riikka Pulkkinen
  34. Kaikki anteeksi
    Kaikki anteeksi Laura Manninen
  35. Kuvittelin tuntevani
    Kuvittelin tuntevani Emmi Pesonen
  36. Vaiti
    Vaiti Laura Malmivaara
  37. 36 uurnaa: Väärässä olemisen historia
    36 uurnaa: Väärässä olemisen historia Sirpa Kähkönen
  38. Emme ole täällä pitämässä hauskaa
    Emme ole täällä pitämässä hauskaa Nina Lykke
  39. Äitiä etsimässä
    Äitiä etsimässä Kaj Korkea-aho
  40. Kohonnut riski
    Kohonnut riski Nina Lykke
  41. Lähikaupan nainen
    Lähikaupan nainen Sayaka Murata
  42. Kotileikki
    Kotileikki Natalia Kallio

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu