
Täytä talvi tarinoilla, nyt 3 kk -50%. Uppoudu kuuman romantiikan, jäätävän true crimen tai maagisten seikkailujen maailmaan.
Lunasta tarjous3.3
Tietokirjallisuus
Tositarinoihin pohjautuva kertomus uskonlahkosta, jossa alistus, kehonkuvan muokkaus ja raataminen ovat arkipäivää
”Joka on täällä, on turvassa. Mutta joka lähtee, on yksin ja riivaajien armoilla.”
Jeesus tykkää laihoista tytöistä on tositarinoista inspiroitunut audiodraama, jossa kerrotaan kolmen lahkosta eronneen henkilön tarinat. Mikä saa ihmisen liittymään lahkoon? Entä eroamaan, vaikka se merkitsee kaiken siihenastisen elämän jättämistä, hylätyksi tulemista ja painajaisia, jotka jäävät elämään?
Entiset lahkolaiset kertovat edelleen aktiivisen lahkon tukahduttavasta vaikutuspiiristä. Miehet tekevät johtajan firmassa töitä pienellä palkalla ja lapsia kasvatetaan kotikoulussa. Moni etsii lahkosta isähahmoa, hengellisyyttä, perhettä. Sellaisen he saattavat saadakin – mutta joutuvat lisäksi alistamaan elämänsä kaikki valinnat omia fantasioitaan toteuttavalle lahkojohtajalle. Naisiin kohdistuu erityisesti syömiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä määräyksiä, hiljentämistä ja alistumista kodin sisälle.
Äänikirja on tositarinoiden innoittama ja sisältää fiktiivisiä ja dramatisoituja kohtauksia.
Työryhmä: Käsikirjoittajat: Niina Repo, Janne Huuskonen, Akseli Kouki Näyttelijät: Oskari: Mikko Kouki Maija: Wenla Reimaluoto Lauri: Hannes Suominen Markus: Akseli Kouki Terhi: Alexandra Oupornikova Hiski: Samppa Batal Saatana: Eero Aho Lahkolainen: Samuli Welin Psykiatri: Maija Nykänen Toimittaja: Olli Eronen Äänisarjan konsepti: Käsikirjoittajat, Suomen Podcastmedia & Storytel Alkuperäisidea: Hannu-Pekka Komonen / Suomen Podcastmedia Tuotantokoordinaatio: Maija Nykänen / Suomen Podcastmedia Äänitys ja leikkaus: Samuli Welin / Suomen Podcastmedia Tuottaja: Joona Haarala / Suomen Podcastmedia
© 2023 Storytel Original (Äänikirja): 9789180682374
© 2024 Storytel Original (E-kirja): 9789180688369
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. lokakuuta 2023
E-kirja: 13. elokuuta 2024
Astu tarinoiden maailmaan
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
19.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
16.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
9.99 € /kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
29.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
Alkaen 26.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
26.99 € /kuukausi
Suomi
Suomi
