tiina
23. lokak. 2021
Sen ajan hoitomuodoista kerrottu.Päähenkilön tarina oli todenmukaisen hyvin saatu kuvattua. Julkaistu toinenkin kirja prinsessa Annasta, mutta tämä oli parempi. Lukija hyvä!
4.3
Elämäkerrat
Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa.
Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti.
© 2021 Like (Äänikirja): 9789511402602
© 2011 Like (E-kirja): 9789520106430
Julkaisupäivä
Äänikirja: 4. lokakuuta 2021
E-kirja: 30. kesäkuuta 2011

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 215 arvioon
Sydäntälämmittävä
Ajatuksia herättävä
Informatiivinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/215
tiina
23. lokak. 2021
Sen ajan hoitomuodoista kerrottu.Päähenkilön tarina oli todenmukaisen hyvin saatu kuvattua. Julkaistu toinenkin kirja prinsessa Annasta, mutta tämä oli parempi. Lukija hyvä!
Tiina
27. marrask. 2021
Ihana kirja
Sanna
6. jouluk. 2021
Upea kuvaus, historiaa mukavalla tavalla.
Anni
11. lokak. 2021
Todella hyvä kirja, ja suosittelen muidenkin kuunneltavaksi!
Ite
6. jouluk. 2021
Ihana kirja. Hyvä lukija.
S
19. lokak. 2022
Aivan ihana kirja, ihan kuin olisin tutustunut uuteen ihmiseen.
Emma
13. jouluk. 2021
Erilainen kirja. Erilainen elämänkerta. Hyväntahtoisuudessaankin surullinen.
Reetta
28. elok. 2022
Kaunis ja empaattinen kertomus mielisairaan naisen elämästä laitoshoidossa. Samalla mielenkiintoinen katsaus psykiatrisen hoidon historiaan.
Hanna
16. jouluk. 2021
Lämminhenkinen henkilökuva, joka avaa myös psykiatrisen sairaanhoidon historiaa kiinnostavasti ja yllätti minut siitä, kuinka ihmislähtöistä hoito on aikanaan voinut olla.
Ee
23. huhtik. 2023
Erinomaisesti kirjoitettu. Mielenkiintoinen ja historiankulkua valottava. Kontekstoi Prinsessan elämää aina yhteiskunnan tapahtumiin
Suomi
Suomi