Emma
20. huhtik. 2023
Lukija ääni, paras elämänkerta "tavallisesta" elämästä.
4.5
Elämäkerrat
Mä oon elänyt kaksi 25 vuoden elämää. Ensimmäinen niistä oli vahvasti lain väärällä puolella. Mä olin helvetin hyvä siinä - mä olin paras. Silti mä päätin tehdä täyskäännöksen ja mä tein sen onneksi ajoissa. Mä olin nuori ja kiltti pellavapää, jonka sisällä asui kekseliäs paholainen. Nyt sä pääset matkalle rikollisesta pellavapäästä kaljuun partanaamaan, jolle nykyään rehellisyys ja oikeudenmukaisuus on kaikki kaikessa.”
Kirja avaa miljonääriksi päätyneen tv-juontajan, jo seitsemänvuotiaana aloitetun rikollisen elämän vaiheita ja päihteettömyyden tuomia valintoja. Tarina kertoo kuinka jo syvälle rikoksiin ajautunut nuori voi tehdä suunnanmuutoksen ja pelastaa tulevaisuutensa. Millaista on elämä, kun miljoonat eivät kuitenkaan tuoneet onnea? Kirja kannustaa nauttimaan normaalista elämästä ilman luksusta ja kääntämään kytkimestä, mikäli suunta on väärä. Miljonäärinä Espanjassa elävä Henry ”Henkka” Aflecht on suomalainen, 50-vuotias mies. Kansalle hän on tuttu televisiosta, sekä viime vuosina avoimesta tavastaan puhua mediassa asiasta kuin asiasta. Tähän asti salattua, nuoruuden rikollista elämää 25 vuotta vietettyään, Henkka teki täyskäännöksen ja ryhtyi elämään yhteiskunnan ehdoilla.
© 2023 Readme.fi (Äänikirja): 9789523739017
Julkaisupäivä
Äänikirja: 19. huhtikuuta 2023

Nauti ääni- ja e-kirjoista missä ja milloin haluat.
Arviot perustuu 615 arvioon
Ajatuksia herättävä
Innostava
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/615
Emma
20. huhtik. 2023
Lukija ääni, paras elämänkerta "tavallisesta" elämästä.
Toni
20. huhtik. 2023
Kirja jätti kysymysmerkkejä ja jotkut asiat oli epäloogisia.
Pekka
3. toukok. 2023
Hyvä kirja. Viimeiset 10 minuuttia olivat tärkeimmät
J
2. toukok. 2023
Sellainen. Tiedä sitten. Rikollisuuden glorifiointia kaikki tyynni. Paikoittain hauska ja rehdin oloinen, mutta myös epäloogisuuksia ja osittain sekava. Kirjoittajan itse lukemisesta plussaa.
Tara
20. huhtik. 2023
Ihan huikea elämänkerta! Isot ylävemmat.
Marko
22. huhtik. 2023
Todella hyvä kirja ja vahvisti entisestään mielikuvaani Henkasta.
Anja
25. huhtik. 2023
Hyvä pääosin ja hyvin luki, hyvä ääni. Alussa aioin lopettaa kuuntelun. "Kannustin/opetusopasko" epäuskoakin. Koukutti loppuun ja hyvä niin. 👍Fiksuna TV.n ohjelmista Henryä pitänyt. Nähdessä yläfemmat.
Arto
23. huhtik. 2023
Erinomainen elämänkerta vaiherikkaasta elämästä. Kirjailijan itsensä lukemana tulee lisää syvyyttä ja tunnetta kirjan tapahtumiin ja tekee kirjasta erittäin koukuttavan. Kirjalle 5 tähteä ja lukijalle myös. Vahva suositus
Henri
20. huhtik. 2023
Mahtava!
Paula
25. toukok. 2023
Täys kymppi, rohkeaa kertoa itsestään suorasti. Paljon on mies saanut aikaiseksi.Ja mikä tilanteiden ratkaisija, ei jäänyt sormi suuhun.Hyvää läppää 👍Kiitos. Suosittelen, pitkästä aikaa hyvä kirja.😎

Suomi
Suomi