Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

592 Arviota

3.6

Sarja

1 / 4

Kesto
8T 57M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Cockleberry Bay -sarjan valloittava aloitus.

Joskus tulevaisuuden avaimet ojennetaan käteen – kirjaimellisesti. Viihdyttävä lukuromaani siitä, miten päättäväisyys ja haasteisiin heittäytyminen voi kääntää koko elämän uuteen suuntaan.

Lastenkodeissa ja sijaisperheissä varttunut Rosa Larkin saa yllättäen tietää perineensä Cockleberry Bay -nimisessä devonilaisessa pikkukylässä sijaitsevan pienen kaupan. Kuka on voinut haluta antaa tuollaisen lahjan 25-vuotiaalle pätkätöistä toiseen ajelehtivalle lontoolaistytölle, jolla ei oman tietämänsä mukaan ole sukulaisia?

Rosa hyvästelee vuokraisäntänsä Joshin ja lähtee uskollisen mäyräkoiransa kanssa ottamaan hoitoonsa vuosia tyhjillään seisoneen kulmakaupan. Uuden elämän aloittaminen on täynnä monenlaisia haasteita, mutta Rosa on päättänyt onnistua. Pian hän saa huomata, että vanha kauppa kätkee sisäänsä salaisuuksia – myös hänestä itsestään. Ja kuuluuko hänen elämäänsä jatkossa komea rygbynpelaaja tai seksikäs putkimies?

May annostelee taitavasti yllätyksiä, arvoituksia, värikkäitä henkilöhahmoja, draamaa ja romantiikkaa tarinaksi, jonka jatkoa jää odottamaan.

Nicola May on brittiläinen, useita palkintoja saanut viihderomaanien mestari. Hän on kirjoittanut 15 romaania, jotka kaikki ovat nousseet Amazonin bestsellerlistalle. Hän asuu Ascotissa Berkshiressä rescue-kissansa kanssa ja harrastaa muun muassa elokuvia ja ravustusta.

© 2022 Minerva (Äänikirja): 9789523755000
© 2022 Minerva (E-kirja): 9789523754997

Kääntäjät: Mila Lahdenpohja

Julkaisupäivä

Äänikirja: 23. elokuuta 2022
E-kirja: 23. elokuuta 2022

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Yhdessä pitkästä aikaa
    Yhdessä pitkästä aikaa Milly Johnson
  2. Päivänpaistetta ja merituulia
    Päivänpaistetta ja merituulia Carole Matthews
  3. Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa
    Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa Annie Darling
  4. Onnellisten loppujen kerho
    Onnellisten loppujen kerho Caroline Säfstrand
  5. Lukupiiri maailman laidalla
    Lukupiiri maailman laidalla Frida Skybäck
  6. Suklaaseuran naiset
    Suklaaseuran naiset Carole Matthews
  7. Kastanjakadun väki
    Kastanjakadun väki Maeve Binchy
  8. Kevättä mielessä
    Kevättä mielessä Katie Fforde
  9. Talvi kaukana kaikesta
    Talvi kaukana kaikesta Jenny Bayliss
  10. Sydämenasia
    Sydämenasia Maeve Binchy
  11. Villien unelmien viinitarha
    Villien unelmien viinitarha Caroline Säfstrand
  12. Kuinka rakastua kirjakaupassa
    Kuinka rakastua kirjakaupassa Veronica Henry
  13. Lahjoista parhain
    Lahjoista parhain Joanna Bolouri
  14. Kaikki alkoi salaisuudesta
    Kaikki alkoi salaisuudesta Jill Mansell
  15. Joulupuun taikaa
    Joulupuun taikaa Heidi Swain
  16. Naiset karkuteillä
    Naiset karkuteillä Sheila O'Flanagan
  17. Paras aika vuodesta
    Paras aika vuodesta Joanna Bolouri
  18. Kirjakauppa Thamesin varrella
    Kirjakauppa Thamesin varrella Frida Skybäck
  19. Talvipuutarha
    Talvipuutarha Jenny Bayliss
  20. Sydämeni lahja
    Sydämeni lahja Jenny Gladwell
  21. Rantakahvila
    Rantakahvila Lucy Diamond
  22. Joulu Julian tyyliin
    Joulu Julian tyyliin Kristin Emilsson
  23. Seitsemän talvista päivää
    Seitsemän talvista päivää Maeve Binchy
  24. Uusia lukuja ja onnellisia loppuja
    Uusia lukuja ja onnellisia loppuja Jenny Colgan
  25. Kesä Amalfin rannikolla
    Kesä Amalfin rannikolla Rebecca Serle
  26. Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua
    Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua Jenny Colgan
  27. Italian illat
    Italian illat Maeve Binchy
  28. Pienten ihmeiden kahvila
    Pienten ihmeiden kahvila Nicolas Barreau
  29. Maailman ääriin
    Maailman ääriin Jenny Colgan
  30. Salainen puutarha
    Salainen puutarha Katie Fforde
  31. Lumihiutaleiden alla
    Lumihiutaleiden alla Sarah Morgan
  32. Matkaan jo käy
    Matkaan jo käy Joanna Bolouri
  33. Kesämuistojen huvila
    Kesämuistojen huvila Lucy Diamond
  34. Antiikkikurssi eksyneille sydämille
    Antiikkikurssi eksyneille sydämille Åsa Hallengård
  35. Jouludeitti x 12
    Jouludeitti x 12 Jenny Bayliss
  36. Uudenvuodenlupaus
    Uudenvuodenlupaus Lucy Diamond
  37. Silkkaa piknikkiä
    Silkkaa piknikkiä Jill Mansell
  38. Mansikkavaras
    Mansikkavaras Joanne Harris
  39. Rakkauskirjeitä Montmartrelle
    Rakkauskirjeitä Montmartrelle Nicolas Barreau
  40. Missy Carmichaelin rakkaustarina
    Missy Carmichaelin rakkaustarina Beth Morrey
  41. Niin pienestä kiinni
    Niin pienestä kiinni Lucy Diamond
  42. Uniin eksyneet
    Uniin eksyneet Nina George
  43. 24 pientä ihmettä
    24 pientä ihmettä Jenny Fagerlund
  44. Elämän taika
    Elämän taika Cathy Kelly
  45. Uusien alkujen talo
    Uusien alkujen talo Lucy Diamond
  46. Vilman kolme miestä
    Vilman kolme miestä Gudrun Skretting
  47. Perhe-elämää aloittelijoille
    Perhe-elämää aloittelijoille Sarah Morgan
  48. Englantilainen romanssi
    Englantilainen romanssi Niina Mero
  49. Lupaa minulle
    Lupaa minulle Jill Mansell
  50. Naura, Claire, naura: Walsh 1
    Naura, Claire, naura: Walsh 1 Marian Keyes
  51. Jouluisia ongelmia Snowdoniassa: Ensimmäinen adventti
    Jouluisia ongelmia Snowdoniassa: Ensimmäinen adventti Lilly Emme
  52. Maailma on sinun
    Maailma on sinun Catherine Isaac
  53. Rivien välissä
    Rivien välissä Johanna Schreiber
  54. Antiikkia ja onnekkaita löytöjä
    Antiikkia ja onnekkaita löytöjä Katie Fforde
  55. Bloomsburyn naiset
    Bloomsburyn naiset Natalie Jenner
  56. Kesän suuret ja pienet salaisuudet
    Kesän suuret ja pienet salaisuudet Jenny Fagerlund
  57. Ota minut syliin
    Ota minut syliin Natalie Cox
  58. Delphine Jonesin tuhat pientä unelmaa
    Delphine Jonesin tuhat pientä unelmaa Beth Morrey
  59. Rantamaja
    Rantamaja Veronica Henry
  60. Mustikkalahden kevät
    Mustikkalahden kevät Holly Martin
  61. Jane Austenin talo
    Jane Austenin talo Natalie Jenner
  62. Unelmien joululoma
    Unelmien joululoma Phillipa Ashley
  63. Villi ja vapaa
    Villi ja vapaa Sara H. Olsson
  64. Unelmien illallinen
    Unelmien illallinen Rebecca Serle
  65. Pieniä ihmeitä
    Pieniä ihmeitä Anne Booth
  66. Pikkuinen unelmien kaksio
    Pikkuinen unelmien kaksio Camilla Davidsson
  67. Kesäloma Julian tyyliin
    Kesäloma Julian tyyliin Kristin Emilsson
  68. Miltei täydellinen loma
    Miltei täydellinen loma Lucy Diamond
  69. Rakkauden murusia
    Rakkauden murusia Anouska Knight
  70. Joulu joka päivä
    Joulu joka päivä Jessika Devert, Annika Devert
  71. Joka päivä laiturilla viisi
    Joka päivä laiturilla viisi Clare Pooley
  72. Hotelli Flanagans
    Hotelli Flanagans Åsa Hellberg
  73. Kesäparatiisi
    Kesäparatiisi Jennifer Weiner
  74. Hyvien ihmisten hotelli
    Hyvien ihmisten hotelli Elizabeth Taylor
  75. Pieni suklaapuoti
    Pieni suklaapuoti Joanne Harris

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous