Lahja

254 Arviota

3.5

Kesto
10T 9M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romantiikka

Lou Suffern on minuuttiaikatauluttanut elämänsä. Hän ei koskaan elä hetkessä ja laiminlyö kiireellään myös perhettään. Syödessään aamiaista hän lukee myös päivän lehteä, suudellessaan vaimoaan hän ajattelee toista naista. Töissä hän on ajankäytön mestari, yksityiselämässä sulkeutunut tunari.

Eräänä talvisena tiistaiaamuna, kaksi viikkoa ennen joulua, Lou kävelee häikäisevän mustissa nahkakengissään töihin ja törmää Gabeen, maassa istuvaan kerjäläiseen. Lyhyt keskustelu on vaivaannuttava mutta jää Loun mieleen. Hän päättää auttaa Gabea ja hankkii tälle työpaikan postitusosastolta.

Aluksi kiehtovalta tuntuneen Gaben läsnäolo muuttuu pian häiritseväksi. Minne tahansa Lou meneekin, Gabe tuntuu aina olevan samassa paikassa. Hämmentävä uusi tuttavuus sotkee Loun aikataulut ja suunnitelmat. Mutta olisiko Loulla jotain opittavaa Gabelta, jos hän vain malttaisi pysähtyä ja kuunnella? Lahja on tarina siitä, miten helposti kiireen keskellä unohtaa sen, mikä on tärkeää, ja miten avun saa joskus sieltä, mistä sitä vähiten odottaa.

© 2021 Gummerus (Äänikirja): 9789512426645

Kääntäjät: Terhi Leskinen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 11. marraskuuta 2021

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Lahja

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Valintojen vuosi
    Valintojen vuosi Cecelia Ahern
  2. Muistojen kerääjä
    Muistojen kerääjä Cecelia Ahern
  3. Tapaaminen Elämän kanssa
    Tapaaminen Elämän kanssa Cecelia Ahern
  4. Pisamat kuin tähdet
    Pisamat kuin tähdet Cecelia Ahern
  5. Kuinka rakastutaan
    Kuinka rakastutaan Cecelia Ahern
  6. Naura, Claire, naura: Walsh 1
    Naura, Claire, naura: Walsh 1 Marian Keyes
  7. Suoraan sydämestä
    Suoraan sydämestä Cecelia Ahern
  8. Elämän taika
    Elämän taika Cathy Kelly
  9. Ihmemaa
    Ihmemaa Cecelia Ahern
  10. Mitä huominen tuo tullessaan
    Mitä huominen tuo tullessaan Cecelia Ahern
  11. Kivi sydämeltä
    Kivi sydämeltä Lori Nelson Spielman
  12. Unelmien illallinen
    Unelmien illallinen Rebecca Serle
  13. Yllätysvieras
    Yllätysvieras Cecelia Ahern
  14. Tule takaisin
    Tule takaisin Josie Silver
  15. Kaikki alkoi salaisuudesta
    Kaikki alkoi salaisuudesta Jill Mansell
  16. Sanoja sydämestä
    Sanoja sydämestä Lori Nelson Spielman
  17. Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia
    Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia Cecelia Ahern
  18. Seitsemän talvista päivää
    Seitsemän talvista päivää Maeve Binchy
  19. Sateenkaaren tuolla puolen
    Sateenkaaren tuolla puolen Cecelia Ahern
  20. Sydämeni lahja
    Sydämeni lahja Jenny Gladwell
  21. Mansikkavaras
    Mansikkavaras Joanne Harris
  22. Aikalisä
    Aikalisä Marian Keyes
  23. Lyyralintu
    Lyyralintu Cecelia Ahern
  24. Kymmenen unelmaani
    Kymmenen unelmaani Lori Nelson Spielman
  25. Hän lupasi soittaa
    Hän lupasi soittaa Rosie Walsh
  26. Sydämenasia
    Sydämenasia Maeve Binchy
  27. Tyttö peilissä
    Tyttö peilissä Cecelia Ahern
  28. Pienten ihmeiden kahvila
    Pienten ihmeiden kahvila Nicolas Barreau
  29. Niin pienestä kiinni
    Niin pienestä kiinni Lucy Diamond
  30. Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua
    Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua Jenny Colgan
  31. Viisi vuotta myöhemmin
    Viisi vuotta myöhemmin Rebecca Serle
  32. Ota minut syliin
    Ota minut syliin Natalie Cox
  33. Uusia lukuja ja onnellisia loppuja
    Uusia lukuja ja onnellisia loppuja Jenny Colgan
  34. Aikuiset ihmiset
    Aikuiset ihmiset Marian Keyes
  35. Hopealahti
    Hopealahti Jojo Moyes
  36. Loppusanat
    Loppusanat Cecelia Ahern
  37. Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia
    Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia Jojo Moyes
  38. Uusien alkujen talo
    Uusien alkujen talo Lucy Diamond
  39. Päivänpaistetta ja merituulia
    Päivänpaistetta ja merituulia Carole Matthews
  40. Kuka on pomo
    Kuka on pomo Sophie Kinsella
  41. Kastanjakadun väki
    Kastanjakadun väki Maeve Binchy
  42. 24 pientä ihmettä
    24 pientä ihmettä Jenny Fagerlund
  43. Muistatko minut?
    Muistatko minut? Sophie Kinsella
  44. Yömusiikkia
    Yömusiikkia Jojo Moyes
  45. Tavataanko oikeasti?
    Tavataanko oikeasti? Sophie Kinsella
  46. Rantakahvila
    Rantakahvila Lucy Diamond
  47. Paras aika vuodesta
    Paras aika vuodesta Joanna Bolouri
  48. Ole minun
    Ole minun Josie Silver
  49. Naiset karkuteillä
    Naiset karkuteillä Sheila O'Flanagan
  50. Yllätä minut
    Yllätä minut Sophie Kinsella
  51. Onnellisten loppujen kerho
    Onnellisten loppujen kerho Caroline Säfstrand
  52. Kuinka painovoimaa uhmataan
    Kuinka painovoimaa uhmataan Jojo Moyes
  53. Kaiken keskellä elämä
    Kaiken keskellä elämä Milly Johnson
  54. Italian illat
    Italian illat Maeve Binchy
  55. Parillisia ja parittomia
    Parillisia ja parittomia Jojo Moyes
  56. Sitä saa mitä antaa
    Sitä saa mitä antaa Sophie Kinsella
  57. Varsinainen talousihme
    Varsinainen talousihme Sophie Kinsella
  58. Törmäyskurssi
    Törmäyskurssi Beth O'Leary
  59. Kaktus
    Kaktus Sarah Haywood
  60. Vielä vähän lisää
    Vielä vähän lisää Simona Ahrnstedt
  61. Totuushaaste
    Totuushaaste Clare Pooley
  62. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä
    Ole niin kiltti, älä rakasta häntä Jojo Moyes
  63. En minä vaan sinä
    En minä vaan sinä Mhairi McFarlane
  64. Hääyöaie
    Hääyöaie Sophie Kinsella
  65. Muuten siitä viime kerrasta
    Muuten siitä viime kerrasta Mhairi McFarlane
  66. Lumihiutaleiden alla
    Lumihiutaleiden alla Sarah Morgan
  67. Kuokkavieraana kotona
    Kuokkavieraana kotona Sophie Kinsella
  68. Salaisuuksia ilmassa
    Salaisuuksia ilmassa Sophie Kinsella
  69. Kesämuistojen huvila
    Kesämuistojen huvila Lucy Diamond
  70. Kesä Toscanassa
    Kesä Toscanassa Elizabeth Adler
  71. Hei ethän unohda minua
    Hei ethän unohda minua Mhairi McFarlane
  72. Talo maalla
    Talo maalla Elizabeth Adler
  73. Vaihtokauppa
    Vaihtokauppa Beth O'Leary
  74. Sinuun minä jäin
    Sinuun minä jäin Mhairi McFarlane
  75. Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
    Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia Agnès Martin-Lugand
  76. Tyttö muiden joukossa
    Tyttö muiden joukossa Mhairi McFarlane
  77. Kirjakauppa Thamesin varrella
    Kirjakauppa Thamesin varrella Frida Skybäck
  78. Uudenvuodenlupaus
    Uudenvuodenlupaus Lucy Diamond
  79. Talvi kaukana kaikesta
    Talvi kaukana kaikesta Jenny Bayliss
  80. Maailma on sinun
    Maailma on sinun Catherine Isaac
  81. Tapaa minut tammen alla
    Tapaa minut tammen alla Sofia Lundberg
  82. Elokuinen retki
    Elokuinen retki Anna Fredriksson
  83. Mitä jos en löydä sinua koskaan
    Mitä jos en löydä sinua koskaan Mhairi McFarlane
  84. Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa
    Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa Annie Darling
  85. Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista
    Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista Emmy Abrahamson
  86. Sulje silmäsi ja laske kymmeneen
    Sulje silmäsi ja laske kymmeneen Liane Moriarty
  87. Sinusta kaikki alkoi
    Sinusta kaikki alkoi Mhairi McFarlane
  88. Nainen joka unohti
    Nainen joka unohti Liane Moriarty
  89. Morsianten laiva
    Morsianten laiva Jojo Moyes
  90. Ne jotka ymmärtävät kauneutta
    Ne jotka ymmärtävät kauneutta Jojo Moyes
  91. Kerro minulle jotain hyvää
    Kerro minulle jotain hyvää Jojo Moyes
  92. Lainakengissä
    Lainakengissä Jojo Moyes

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous