Murhat ja mindfulness
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Rauhoita mielesi. Ole läsnä. Hengitä syvään. Ja tapa.
”Ensinnäkään, minä en ole väkivaltainen ihminen. Päinvastoin, en esimerkiksi ole koskaan eläissäni ollut mukana tappelussa. En myöskään tappanut ketään, ennen kuin olin 48-vuotias. Alallani se on melko myöhään. Toisaalta, seuraavalla viikolla pääsin jo melkein puoleen tusinaan. Ymmärrän, että tämä saattaa kuulostaa ikävältä. Mutta tarkoitin vain hyvää. Se oli seurausta tietoisesta elämänmuutoksesta, sellaisesta, jossa halusin saattaa työ- ja perhe-elämäni tasapainoon.”
Börn Diemel on lakimies, jonka vaimo pakottaa hänet osallistumaan mindfulness-seminaariin selvittääkseen avioliittoaan ja palauttaakseen työ- ja yksityiselämänsä tasapainon. Kurssi osoittautuu hedelmälliseksi ja Björn huomaa voivansa hyödyntää kaikkea oppimaansa työssään. Kun hänen asiakkaansa, häikäilemättömän rikollisliigan raaka ja väkivaltainen johtaja, menettää malttinsa ja joutuu pulaan, Björn yksinkertaisesti antaa hänen kuolla, kaikkien tietoisen läsnäolon sääntöjen mukaan. Kirjan on suomentanut Anne Kilpi.
Karsten Dusse (s. 1973) on kirjailija ja lakimies. Hänen mustan huumorin läpäisemä Murhat ja mindfulness -sarjansa nousi nopeasti Saksan suosituimpien dekkarien joukkoon ja sitä on käännetty yli 20 kielelle. Sarjaa on myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta.
© 2024 Aula & Co (Äänikirja): 9789523645141
© 2024 Aula & Co (E-kirja): 9789523645134
Kääntäjät: Anne Kilpi
Julkaisupäivä
Äänikirja: 21. lokakuuta 2024
E-kirja: 21. lokakuuta 2024
Muut painokset
Samankaltaisia kirjoja kuin Murhat ja mindfulness
- Pahan asialla Keigo Higashino
- Harakkamurhat Anthony Horowitz
- Satsumakompleksi Bob Mortimer
- Rouva Shim, palkkamurhaaja Jiyoung Kang
- Ratkomme murhia Richard Osman
- Ihan tavallisena päivänä Kate Atkinson
- Tyttö ja yö Guillaume Musso
- Lainattu kaupunki Chan Ho-kei
- Torstain murhakerho Richard Osman
- Rei Shimuran ensimmäinen tapaus Sujata Massey
- Jokainen perheestäni on tappanut jonkun Benjamin Stevenson
- Vainajat eivät vaikene Juha Rautaheimo, Sari Rainio
- Joku toinen Guillaume Musso
- Tappaja-ainesta Hannah Deitch
- Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot Jesse Q. Sutanto
- Kuolema kiitospäivänä Louise Penny
- Kissa, joka pyydysti tappajan L. T. Shearer
- Seinen tuntematon Guillaume Musso
- Vintagea ja veritekoja Hanni Maula
- Myrkyllinen liitto Keigo Higashino
- Vetoomus Janice Hallett
- Täydellinen arvoitus Samuel Burr
- Taiteilijan kuolema Emmy Abrahamson, Hanna Jedvik
- Antiikin metsästäjän murhaopas C. L. Miller
- Villipeto Joël Dicker
- Murha Bombayssa Sujata Massey
- Demon Copperhead Barbara Kingsolver
- Maailmanlopun murha Ross Montgomery
- Luupäät Mick Herron
- Kuolema koittaa keskiyöllä Vaseem Khan
- Piiraan maku makea Alan Bradley
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi