Westend
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Suuri romaani 1990-luvun lamasta ja sen pitkästä varjosta.
Westend on elävästi kirjoitettu sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus talouskasvun mahdista ja yhden aikakauden lopusta.
Eletään 1980-luvun nousukautta, kaiken yllä vahva luottamus tulevaisuuteen. Kasvun aika kannattelee myös Elinan perhettä: tulee muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet.
Kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa, kaikki murtuu.
Aikuisena Elina kysyy itseltään, mitä hänen perheelleen oikein tapahtui.
Westend saa miettimään ihmisiä, jotka ovat paremmin turvassa sattuman iskulta kuin toiset, ja sitten heitä, joita mikään turvaverkko ei suojaa. Se kertoo sukupolvesta, joka ei uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.
Suvi Vaarla luo terävin piirroin vahvan romaanin keskiluokan unelmista, toivosta ja talouden armottomasta mahdista.
Lukunäyte osoitteessa: https://issuu.com/kirja/docs/9789510437506-westend
Suvi Vaarla on kotoisin Helsingistä. Vaarla on opiskellut ja työskennellyt muun muassa Helsingissä, Brysselissä, Pariisissa ja Lontoossa. Hänellä on yhteiskuntatieteellinen koulutus ja hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun. Hän on aiemmin julkaissut novellikokoelman Täydellisiä ihmisiä.
© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510444887
© 2019 WSOY (E-kirja): 9789510444894
Julkaisupäivä
Äänikirja: 24. syyskuuta 2019
E-kirja: 24. syyskuuta 2019
Samankaltaisia kirjoja kuin Westend
- Paperilla toinen Emmi-Liia Sjöholm
- Järjettömiä asioita Saara Turunen
- Rajamaa Terhi Kokkonen
- Rakkaudenhirviö Saara Turunen
- Neitsytpolku Philip Teir
- Lasten planeetta Riikka Pulkkinen
- En palaa takaisin koskaan, luulen Satu Vasantola
- Sivuhenkilö Saara Turunen
- Vaiti Laura Malmivaara
- Paras mahdollinen maailma Riikka Pulkkinen
- Ihmettä kaikki Juha Itkonen
- Punainen planeetta Joonatan Tola
- Matkaystävä Suvi Ratinen
- Tämän naisen elämä Helmi Kekkonen
- Bolla Pajtim Statovci
- Kaikki mikä jäi sanomatta Sara Osman
- Sirkka Anni Saastamoinen
- Eloonjääneet Alex Schulman
- Lumo Riikka Pulkkinen
- Myöhempien aikojen pyhiä Juha Itkonen
- Ei, ei ja vielä kerran ei Nina Lykke
- Kohonnut riski Nina Lykke
- Hetken Pariisi on meidän Pihla Hintikka
- Virtahevot Emmi-Liia Sjöholm
- Lähdin veljen luo Karin Smirnoff
- Kaikki oli heidän Juha Itkonen
- Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki
- Kutsu minut Ida Pimenoff
- Kesken jääneet hetket Saara Cantell
- Rikinkeltainen taivas Kjell Westö
- Unohda minut Alex Schulman
- Ainoa kotini Hanna Brotherus
- Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Sisko Savonlahti
- Siivoojan käsikirja Lucia Berlin
- Totta Riikka Pulkkinen
- Vieraat Helmi Kekkonen
- Pimeät tunnit Johanna Vuoksenmaa
- Tästä on vaikea puhua Emilie Pine
- Silloin tällöin onnellinen: Pelosta, kirjoittamisesta ja kirjoittamisen pelosta Petri Tamminen, Antti Rönkä
- Kotileikki Natalia Kallio
- Jos Anna Karhunen
- Jalat ilmassa Antti Rönkä
- Polta nämä kirjeet Alex Schulman
- Kai minä halusin tätä Sisko Savonlahti
- Sinun, Margot Meri Valkama
- Kaikki kadonneet Satu Vasantola
- Tyttären varjo Elena Ferrante
- Tämäkin hämärä katoaa Anna-Maria Eilittä
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi