Kolme sisarta

1772 Arviota

4.3

Pituus
13T 33M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Tämä on Cibin, Magdan ja Livian tarina. Se särkee sydämesi, mutta heidän rohkeutensa ja rakkautensa täyttävät sinut toivolla.

Pikkutyttöinä Cibi, Magda ja Livia lupasivat isälleen pysyä aina yhdessä, tapahtui mitä hyvänsä. Kun vuosia myöhemmin natsit lähettivät 15-vuotiaan Livian Auschwitziin, 19-vuotias Cibi seurasi pikkusiskoaan kuolemanleirille suojellakseen häntä – tai kohdatakseen kuoleman hänen kanssaan.

Natsien noutaessa juutalaisväestöä leireille sisarkolmikon keskimmäinen, Magda, onnistui pakoilemaan jonkin aikaa piileskellen perheen naapurin vintillä ja läheisessä metsässä. Lopulta myös hänet otettiin kiinni ja vietiin Auschwitziin. Kun sisaret olivat jälleen yhdessä, he lupasivat toisilleen: he selviäisivät tästä elossa.

Miljoonia kappaleita myyneiden Auschwitzin tatuoijan ja Cilkan tarinan kirjoittajan Heather Morrisin koskettava ja voimakas uutuusromaani perustuu kolmen siskoksen tositarinaan selviytymisestä Auschwitzista ja kuolemanmarssista.

Uudessa-Seelannissa syntynyt Heather Morris on poikkeuksellisen menestynyt kirjailija, jonka intohimona ovat tarinat selviytymisestä, sisukkuudesta ja toivosta. Työskennellessään vuonna 2003 suuressa melbournelaisessa sairaalassa Heather tutustui iäkkääseen herraan, jolla ”saattaisi olla kertomisen arvoinen tarina”. Mies oli Lale Sokolov, ja tapaaminen muutti molempien elämän. Heatherin romaani Auschwitzin tatuoija pohjautuu Lalen elämäntarinaan, ja sitä sekä Cilkan tarinaa on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Vuonna 2020 Heather Morris julkaisi teoksen Tarinoita toivosta, jossa hän kertoo omasta tiestään Lale Sokolovin elämäntarinan kirjoittajaksi.

”Olin Etelä-Afrikassa kirjani PR-kiertueella, kun tyttäreni otti yhteyttä ja kertoi saaneensa sähköpostia eräältä pariskunnalta. Mies oli matkustanut Livia-äitinsä luo Israeliin ja vienyt hänelle tuliaisiksi Auschwitzin tatuoijan, koska äiti ja tämän sisaret olivat holokaustin selviytyjiä. Heti kirjan nähtyään Livia sanoi: ’Siinä on varmaan Lalen ja Gitan tarina. Minä olin Birkenaussa yhtaikaa heidän kanssaan – ja Gita ja minä kävimme samaa koulua.’ Sähköpostiviestin lähettäjä Oded Ravek kysyi, voisinko tulla Israeliin tapaamaan Liviaa ja hänen Magda-siskoaan. Cibi, siskoksista vanhin, ei surullista kyllä ole enää elossa. Mitä siinä saattoi tehdä? Nousin koneeseen, lensin Tel Aviviin, tapasin Livian ja Magdan ja sain kuulla heidän uskomattoman elämäntarinansa.” – Heather Morris

© 2022 Aula & Co (Äänikirja): 9789523642171
© 2022 Aula & Co (E-kirja): 9789523642188

Kääntäjät: Kristiina Drews

Julkaisupäivä

Äänikirja: 15. helmikuuta 2022
E-kirja: 15. helmikuuta 2022

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Kolme sisarta

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Ennen kuin olimme sinun
    Ennen kuin olimme sinun Lisa Wingate
  2. Cilkan tarina
    Cilkan tarina Heather Morris
  3. Lasten juna
    Lasten juna Viola Ardone
  4. Auschwitzin kätilö
    Auschwitzin kätilö Anna Stuart
  5. Auschwitzin kirjastonhoitaja
    Auschwitzin kirjastonhoitaja Antonio Iturbe
  6. Auschwitzin tanssija
    Auschwitzin tanssija Edith Eger
  7. Nousevan auringon sisaret
    Nousevan auringon sisaret Heather Morris
  8. Tyttö joka pakeni Auschwitzista
    Tyttö joka pakeni Auschwitzista Ellie Midwood
  9. Sirkustyttö
    Sirkustyttö Pam Jenoff
  10. Palavan taivaan alla
    Palavan taivaan alla Mark Sullivan
  11. Tarinoita toivosta
    Tarinoita toivosta Heather Morris
  12. Äidiksi keskitysleirillä: Kolme selviytymistarinaa
    Äidiksi keskitysleirillä: Kolme selviytymistarinaa Wendy Holden
  13. Viimeinen yö Pariisissa
    Viimeinen yö Pariisissa Ruth Druart
  14. Opintiellä
    Opintiellä Tara Westover
  15. Satakieli
    Satakieli Kristin Hannah
  16. Auschwitzin kaksoset
    Auschwitzin kaksoset Eva Mozes Kor, Lisa Rojany Buccieri
  17. Alaskan taivaan alla
    Alaskan taivaan alla Kristin Hannah
  18. Auschwitzin rakastavaiset: Tositarina mahdottomasta rakkaudesta
    Auschwitzin rakastavaiset: Tositarina mahdottomasta rakkaudesta Keren Blankfeld
  19. Kohti vihreää laaksoa
    Kohti vihreää laaksoa Mark Sullivan
  20. Aleppon mehiläistarhuri
    Aleppon mehiläistarhuri Christy Lefteri
  21. Aavikon kukka
    Aavikon kukka Waris Dirie, Cathleen Miller
  22. Kabulin tyttöjen salaisuus: Vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa
    Kabulin tyttöjen salaisuus: Vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa Jenny Nordberg
  23. Sisarten kesken
    Sisarten kesken Kristin Hannah
  24. Tyttö A
    Tyttö A Abigail Dean
  25. Nainen ja sininen tähti
    Nainen ja sininen tähti Pam Jenoff
  26. Auschwitzin tatuoija
    Auschwitzin tatuoija Heather Morris
  27. Tomun ja tuulen maa
    Tomun ja tuulen maa Kristin Hannah
  28. Polta nämä kirjeet
    Polta nämä kirjeet Alex Schulman
  29. Poika raidallisessa pyjamassa
    Poika raidallisessa pyjamassa John Boyne
  30. Kaikki se valo jota emme näe
    Kaikki se valo jota emme näe Anthony Doerr
  31. Auschwitzin sisaret
    Auschwitzin sisaret Roxane van Iperen
  32. Auschwitzin sabotööri: Auschwitziin vangitun brittisotilaan uskomaton tarina
    Auschwitzin sabotööri: Auschwitziin vangitun brittisotilaan uskomaton tarina Colin Rushton
  33. Ja vuoret kaikuivat
    Ja vuoret kaikuivat Khaled Hosseini
  34. Poika vuoren huipulla
    Poika vuoren huipulla John Boyne
  35. Minne virta kuljettaa
    Minne virta kuljettaa Shelley Read
  36. Metsästäjätär
    Metsästäjätär Kate Quinn
  37. Lupauksen voima: Kuinka selviydyin Auschwitzista ja säilytin elämänhaluni
    Lupauksen voima: Kuinka selviydyin Auschwitzista ja säilytin elämänhaluni Dov Forman, Lily Ebert
  38. Tuhat loistavaa aurinkoa
    Tuhat loistavaa aurinkoa Khaled Hosseini
  39. Auschwitzin taikuri
    Auschwitzin taikuri José Rodrigues dos Santos
  40. Taivaslaulu
    Taivaslaulu Pauliina Rauhala
  41. Ranskalainen valokuvaaja
    Ranskalainen valokuvaaja Natasha Lester
  42. Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina
    Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina Nadia Murad, Jenna Krajeski
  43. Auschwitzin tytär
    Auschwitzin tytär Malcolm Brabant, Tova Friedman
  44. Diplomaatin vaimo
    Diplomaatin vaimo Pam Jenoff
  45. Koodinimi Alice
    Koodinimi Alice Kate Quinn
  46. Nimeni on Selma: Juutalaisen vastarintataistelijan muistelmat
    Nimeni on Selma: Juutalaisen vastarintataistelijan muistelmat Selma van de Perre
  47. Valkoisen pilven maa
    Valkoisen pilven maa Sarah Lark
  48. Satutettu lapsi
    Satutettu lapsi Torey Hayden
  49. Pääteasema Auschwitz: Selviytyjän muistiinpanot leiriltä
    Pääteasema Auschwitz: Selviytyjän muistiinpanot leiriltä Eddy de Wind
  50. Leijapoika
    Leijapoika Khaled Hosseini
  51. Prinsessan pako: Tiina Jauhiaisen ja Dubain prinsessa Latifan uskomaton matka kohti vapautta
    Prinsessan pako: Tiina Jauhiaisen ja Dubain prinsessa Latifan uskomaton matka kohti vapautta Johanna Elomaa
  52. Sankaritar
    Sankaritar Imogen Kealey
  53. Ruusukoodi
    Ruusukoodi Kate Quinn
  54. Auschwitzin tallipoika
    Auschwitzin tallipoika Henry Oster, Dexter Ford
  55. Sydämenlyönneissä ikuisuus
    Sydämenlyönneissä ikuisuus Jan-Philipp Sendker
  56. Nimeni on Oliva Denaro
    Nimeni on Oliva Denaro Viola Ardone
  57. Suon villi laulu
    Suon villi laulu Delia Owens
  58. Ei kertonut katuvansa
    Ei kertonut katuvansa Tommi Kinnunen
  59. Viimeinen muuttolintu
    Viimeinen muuttolintu Charlotte McConaghy
  60. Natsit tiesivät nimeni
    Natsit tiesivät nimeni Maya Lee, Magda Hellinger
  61. Vuorten laulu
    Vuorten laulu Que Mai Nguyen Phan
  62. Auschwitzin viulisti
    Auschwitzin viulisti Ellie Midwood
  63. Kotimme Auschwitz
    Kotimme Auschwitz Tadeusz Borowski
  64. Timanttisilmä
    Timanttisilmä Kate Quinn
  65. Saari
    Saari Victoria Hislop
  66. Renian päiväkirja: Nuoren tytön elämä holokaustin varjossa
    Renian päiväkirja: Nuoren tytön elämä holokaustin varjossa Renia Spiegel
  67. Tyttöjen kaupunki
    Tyttöjen kaupunki Elizabeth Gilbert
  68. Ennen lintuja
    Ennen lintuja Merja Mäki
  69. Auschwitzin opettaja
    Auschwitzin opettaja Wendy Holden
  70. Auschwitzin ompelijattaret
    Auschwitzin ompelijattaret Lucy Adlington
  71. Missä metsä kohtaa tähdet
    Missä metsä kohtaa tähdet Glendy Vanderah
  72. Auschwitzin viulu
    Auschwitzin viulu Maria Àngels Anglada
  73. Hetki ennen lähtöä
    Hetki ennen lähtöä Ruth Druart
  74. Kaikki särkyneet paikat
    Kaikki särkyneet paikat John Boyne
  75. Laiton lapsi: Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa
    Laiton lapsi: Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa Trevor Noah
  76. Pitkä tie kotiin – Pako pohjoiskorealaiselta työleiriltä
    Pitkä tie kotiin – Pako pohjoiskorealaiselta työleiriltä Kim Yong, Kim Suk-Young
  77. Näkymätön tyttö
    Näkymätön tyttö Torey Hayden
  78. Sodan sisaret
    Sodan sisaret Kristin Hannah
  79. Mies joka murtautui Auschwitziin
    Mies joka murtautui Auschwitziin Jack Fairweather
  80. Auschwitzin naisorkesteri
    Auschwitzin naisorkesteri Jean-Jacques Felstein
  81. Viimeinen taideteos
    Viimeinen taideteos Sofia Lundberg
  82. Tie Myrskyluodolle
    Tie Myrskyluodolle Anni Blomqvist
  83. Tiikerin lapsi
    Tiikerin lapsi Torey Hayden
  84. Maailman onnellisin mies
    Maailman onnellisin mies Eddie Jaku
  85. Koodinimi Safiiri
    Koodinimi Safiiri Pam Jenoff
  86. Punainen osoitekirja
    Punainen osoitekirja Sofia Lundberg
  87. Minä en ole kuollut
    Minä en ole kuollut Erik Engelv
  88. Kerro minulle jotain hyvää
    Kerro minulle jotain hyvää Jojo Moyes
  89. Isäni sodan salaisuudet
    Isäni sodan salaisuudet Ariana Neumann
  90. Auschwitzin apteekkari: Victor Capesius, Mengelen proviisori
    Auschwitzin apteekkari: Victor Capesius, Mengelen proviisori Patricia Posner
  91. Mykkä huuto: Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi
    Mykkä huuto: Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi Martin Pistorius, Megan Lloyd Davies
  92. Olin Isisin vanki: Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet
    Olin Isisin vanki: Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet Farida Khalaf, Andrea C. Hoffman
  93. Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa
    Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa Anna-Leena Perämäki
  94. Pariisin ompelijatar
    Pariisin ompelijatar Natasha Lester
  95. Morsianten laiva
    Morsianten laiva Jojo Moyes
  96. Häkkipoika
    Häkkipoika Torey Hayden
  97. Pariisin vakoojatar
    Pariisin vakoojatar Pam Jenoff
  98. Diorin salaisuus
    Diorin salaisuus Natasha Lester
  99. Seitsemännen portaan enkeli
    Seitsemännen portaan enkeli Frank McCourt
  100. Auschwitzin seitsemän kääpiötä: Ovitzin perheen selviytymistarina
    Auschwitzin seitsemän kääpiötä: Ovitzin perheen selviytymistarina Yehuda Koren, Eilat Negev

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu