Ulla
17. kesäk. 2021
Toni Kamula Will you marry me? Voisit iltaisin lukea mulle kirjoja.
2.9
Romantiikka
Dekkarikuningatar ja elokuvatähti kertovat rakkaudesta, jonka puolesta on valmis kuolemaan.
Kun tappava virus uhkaa tuhota ihmiskunnan, kaksi muukalaista kohtaa loistohotellissa eristyksen keskellä. Sydämensä kylmettänyt naislääkäri ja vakaumuksensa ajama miespastori ovat eristäneet sisimpänsä muista jo pitkään. Nyt heidän tulee kuolemanvaaran uhatessa pysytellä eristyksissä myös fyysisesti, omiin hotellihuoneisiinsa sulkeutuneina.
Kohtalokas virhe kuitenkin johtaa kiellettyyn tapaamiseen ja suurenmoiseen, pakahduttavaan rakkauteen. Rakkauteen, jonka vuoksi on valmis mihin tahansa – jopa kuolemaan.
Dekkarikuningatar Camilla Läckbergin ja Hollywood-näyttelijä Alexander Karimin yhdessä kirjoittama rakkaustarina on kesän 2021 äänikirjatapaus, jonka Storytel julkaisee yksinoikeudella. Sydänjää on jännittävä, sykähdyttävä tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, ihmismielen syvyyksistä ja siitä, voiko elämä olla minkään arvoista ilman yhteyttä toisiin ihmisiin. Äänikirjaa varten sävelletty musiikki johdattaa kuuntelijan tarinan tunnelmaan ja tekee kuuntelukokemuksesta ainutlaatuisen. Tarina nähdään myös keväällä 2021 ensi-iltansa saaneena Viaplay-elokuvana Glacier.
© 2021 Storytel Original (Äänikirja): 9789180240338
© 2021 Storytel Original (E-kirja): 9789180240345
Kääntäjät: Iina Quist
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. kesäkuuta 2021
E-kirja: 15. kesäkuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1466 arvioon
Hämmentävä
Pitkäveteinen
Ajatuksia herättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1466
Ulla
17. kesäk. 2021
Toni Kamula Will you marry me? Voisit iltaisin lukea mulle kirjoja.
Mira
15. kesäk. 2021
Odotin koko ajan, milloin alkaa tapahtua. Kun vaikutti lupaavalta, oiottiin loppuratkaisua ihan liikaa lässyn-lässyn-kuvailun lisäämisellä. Alku oli lupaava, mutta juttu lässähti puolessa välissä. Ehta pannukakku.
Mari
17. kesäk. 2021
Karmivan ajankohtainen dystopia. Miellyttävät lukijat ja kerrontaan hyvin istuva näkökulmatekniikka tekevät teoksesta kiehtovaa kuunneltavaa.
Minna
17. kesäk. 2021
Pitkäveteinen, tylsä, en saanut tästä mitään irti. Parasta oli musiikki.
Anna
18. kesäk. 2021
Läckbergin viimeisimmät kirjat ollut hirveitä pettymyksiä 😒 musiikki oli todella ärsyttävää
Merja
16. kesäk. 2021
Oli mielenkiintoista kuulla kirjasta musiikkia.
T
17. kesäk. 2021
Ei musiikkia äänikirjoihin!
Anne-Maarit
20. kesäk. 2021
Ihana tarina ja musiikki oli kiva idea lukujen välillä❤
Pirjo
17. kesäk. 2021
Musiikki lukujen välissä oli loistava idea!
Soili
21. kesäk. 2021
Suuri pettymys! Paljon mainostettu ja hehkutettu kirja, mutta vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa. Päähenkilöiden taustatarinat oli kiinnostavin osuus. Naislukijan ääni ei sopinut tähän kirjaan, eikä musiikki.
Suomi
Suomi