Marisa
27. syysk. 2023
Fantastinen kirja. Ajatuksia herättävä jäin niin koukkuun, että oli pakko kuunnella
Hengästyttävä trilleri Ilkka Remeksen ja Max Seeckin hengessä sukeltaa suoraan Iranin ja Irakin konfliktiin.
Iranilainen Kazem on joutunut nuorena sotilaana kemiallisen iskun kohteeksi ja nähnyt koulukaverinsa Dariuksen pakenevan taistelukentältä. Vuosien päästä irakilaisten vakoojana toiminut Darius pakenee Suomeen äitinsä kotimaahan ja päätyy Iranin pakolaisvakoilun kohteeksi. Kahden miehen tarinat nivoutuvat yhteen, kun Iranin ulkoministeriön osastopäälliköksi noussut Kazem tunnistaa Dariuksen suurlähetystön raporteista. Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukot saavat tehtävän Suomessa.
Ensimmäisestä osasta tuttu diplomaatti Antero Heinonen ja suojelupoliisin etsivä Krista Vuori saavat juonesta kiinni, mutta myös Anteron oma puoliso joutuu iranilaisen iskuryhmän tähtäimeen. Tapahtumien aikana kaikki joutuvat miettimään, kenelle tai mille he ovat lojaaleja.
Leino on työskennellyt yli 20 vuotta diplomaattina Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Hän on hyödyntänyt Teheranin kostossa omia kokemuksiaan Persianlahden konflikteista, vaikka tarina onkin fiktiivinen.
© 2023 Storytel Original (Äänikirja): 9789180682626
© 2023 Storytel Original (E-kirja): 9789180682633
Julkaisupäivä
Äänikirja: 25. syyskuuta 2023
E-kirja: 25. syyskuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 245 arvioon
Jännittävä
Koukuttava
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/245
Marisa
27. syysk. 2023
Fantastinen kirja. Ajatuksia herättävä jäin niin koukkuun, että oli pakko kuunnella
Jussi
5. lokak. 2023
Kuten kirjailijan esikoinen, niin tämäkin oli erittäin viihdyttävä ja hauska. Kirjailija tuntee Suomen viranomaisten etenkin UMn toimintatavat ja tietenkin myös Iranin. Kirja voisi taipua hyvin myös TV-ruutuun sillä hyvää dialogia ja vauhdikkaita tapahtumia on paljon.
Jarmo
30. syysk. 2023
Olipa hyvä jatko
Hele
3. lokak. 2023
Jännittävä kirja. Tykkäsin. Yllättäviä, tavanomaisesta poikkeavia käänteitä. Hyvä ääni lukijalla.
Nezal
2. lokak. 2023
Oikein hyvää teos.Kiitos lukijalle.
Hilkka
29. syysk. 2023
👍👍👍👍
Tea
30. syysk. 2023
Mukaansatempaava!
Sini
28. syysk. 2023
Hyvä dekkari.
Silja
30. syysk. 2023
Sujuvasti etenevä ja piti ihan kivasti otteessaan.
Hannele
3. lokak. 2023
Jälleen huippu . Lukija hyväKiitos
Suomi
Suomi