3.7
Elämäkerrat
Rehellinen kertomus äidistä, joka rakastaa lapsiaan, mutta ei voi lopettaa huumeidenkäyttöä.
Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta pikku hiljaa huumeriippuvuus ja rikokset palaavat ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Sukulaisperhe tulee yllätysvisiitille, kun olohuoneessa sahataan haulikkoa lapsen leikkiessä lattialla. Kun esikoinen ja alle vuoden ikäinen pikkusisko otetaan huostaan, vanhemmat suistuvat huumekierteeseen. Kolmannen lapsen syntymä katkaisee käytön hetkeksi, mutta kun tämäkin otetaan huostaan, vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Vasta kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen, oma huumeidenkäyttö jää taka-alalle.
Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä rakkaisiin lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen? Mäkelä kuvaa huumeriippuvuuttaan ja suhdetta lapsiinsa riipaisevan rehellisesti. Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman. Kirja on tärkeää luettavaa myös huumeperheiden ja lastensuojelun parissa työskenteleville.
© 2019 Storyside (Äänikirja): 9789179216771
© 2011 Atena (E-kirja): 9789517966962
Julkaisupäivä
Äänikirja: 25. syyskuuta 2019
E-kirja: 20. toukokuuta 2011
3.7
Elämäkerrat
Rehellinen kertomus äidistä, joka rakastaa lapsiaan, mutta ei voi lopettaa huumeidenkäyttöä.
Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta pikku hiljaa huumeriippuvuus ja rikokset palaavat ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Sukulaisperhe tulee yllätysvisiitille, kun olohuoneessa sahataan haulikkoa lapsen leikkiessä lattialla. Kun esikoinen ja alle vuoden ikäinen pikkusisko otetaan huostaan, vanhemmat suistuvat huumekierteeseen. Kolmannen lapsen syntymä katkaisee käytön hetkeksi, mutta kun tämäkin otetaan huostaan, vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Vasta kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen, oma huumeidenkäyttö jää taka-alalle.
Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä rakkaisiin lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen? Mäkelä kuvaa huumeriippuvuuttaan ja suhdetta lapsiinsa riipaisevan rehellisesti. Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman. Kirja on tärkeää luettavaa myös huumeperheiden ja lastensuojelun parissa työskenteleville.
© 2019 Storyside (Äänikirja): 9789179216771
© 2011 Atena (E-kirja): 9789517966962
Julkaisupäivä
Äänikirja: 25. syyskuuta 2019
E-kirja: 20. toukokuuta 2011
Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 2654 arvioon
Surullinen
Ajatuksia herättävä
Hämmentävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/2654
Perttu
28. heinäk. 2020
Miksi joku tekee lapsia tähän maailmaan, pakottaa yhteiskunnan huolehtimaan niistä eläen samalla itsekin yhteiskunnan elättinä rikoksia tehden. Ja sitten kirjoittaa kirjan jossa moittii kuinka huonosti on kohdeltu. On kyllä uskomatonta. Hävettääköhän edes?
J
22. helmik. 2021
Kirjoittaja löytää enemmän syyllisiä ja virheitä yhteiskunnasta kuin itsestään.
Ninni
17. jouluk. 2021
Kirjoittaja kokee voivansa arvostella tavallisia, lapsistaan hyvin huolehtivia vanhempia siitä, etteivät he aina jaksa huomioida ja ihastella lastensa jokaista pihahdusta tai pysyä joka tilanteessa lasten kanssa keskustelevina ja ymmärtäväisinä vanhempina, jotka eivät menetä koskaan malttiaan. Tämän hän perustaa siihen, että hän itse etävanhempana (oman kamankäyttönsä takia lapsensa menettäneenä) hän on onnistunut olemaan kärsivällinen ja huomioiva vanhempi. Tälläinen jeesustelu naurattaisi, jos ei oksettaisi.
N
4. jouluk. 2021
Ensimmäinen itsekäs ajatus joka heräsi: tämän kuunneltuani tunnen olevani maailman paras äiti.Tämä oli kertakaikkisen inhottavaa ja kuvottavaa kuunneltavaa. Olen itse elänyt lapsuuteni päihdeperheessä (kunnes mut vihdoin otettiin huostaan 12-vuotiaana) ja tämän kirjoittajan teksti saa mun niskavillat pystyyn sekä selittämättömän vihan tunteen. Meillä on täysin erilainen ajattelutapa tämän kirjoittajan kanssa , hän syyttää kaikesta sossuja, poliiseja ja muita joiden vikoja hänen elämän vastoinkäymiset vähiten ovat. "Lapseni näkivät minussa hyvää" , "oma poikani puolusti minua " jne lässynlää. Kyllä minäkin sossupalavereissa 13-vuotiaana puolustin isääni ja palavereiden jälkeen haukuttiin yhdessä isän kanssa kaikki pystyyn , vasta nyt 15 vuoden jälkeen kun omat aivoni on aikuisten asennossa ja itselläni on kaksi pientä lasta tajuan miten sairasta se silloin oli ISÄNI taholta.
Hanna
19. marrask. 2020
Jotenkin jäi olo, että kirjoittaja syyttää yhteiskuntaa kaikista ongelmistaan. Ja tämä oli toki vain hänen näkökulmansa suhteestaan lapsiinsa, joita hän ei edes kasvattanut käytännössä. Surullista, mutta ilmeisen totta ja yleistä tällaiset tarinat ja ihmiskohtalot. Antaa kyllä perspektiiviä omaan elämään.
Minna-Mari
18. maalisk. 2020
Hyvin elävästi kirjoitettu surullinen perheen tarina. Kiitos ja voimia eteenpäin.
Hanna
18. lokak. 2022
Kirjoittaja on juurikin niitä ihmisiä, joilla on vain oikeuksia, eikä mitään velvollisuuksia. Ärsyttävää rehellistä työtä tekevien ihmisten ja yhteiskunnan syyllistämistä ja hyväksikäyttöä, vaikka ainoaa syyllistä hän saa tuijotella katsellessaan peiliin. Itse pilasi sekä itsensä, että lähipiirinsä elämät, vaikka apua on/oli saatavilla yllinkyllin verovaroilla kustannettua tietenkin. Kalliiksi tulevat nämä oman elämänsä sankarit. Tee niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen... Älä tunnusta mitään.... Uskomatonta!
Mimi
7. kesäk. 2020
Surullinen tarina huumehuuruisesta äitiydestä, jossa mikään, ei edes omat lapset saa kirjoittajaa luopumaan huumeista.
Tiia
19. marrask. 2020
Riipaisevan aito
Sirpa
16. helmik. 2020
Kunpa kirjoittaja pysyisi kuivilla ja jatkaisi kehittäisi taitoaan kirjoittaa. Tsemppiä!
Suomi
Suomi