Soruian tarina jatkuu upean saamelaistrilogian toisessa osassa.
Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja palannut kotiinsa. Soruia kantaa häpeää siitä, että hänen pieni poikansa on vieraalla verellä merkitty.
Kaukomieli ilmestyy miehineen saamelaisten kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Joukossa on mukana hänen poikansa Tornia, joka haluaa luoda yhteyden Soruiaan. Pirkkalaisten pappi yrittää käännyttää väkivalloin saamelaisia kristinuskoon, mutta heille noitarumpu ja jumalille uhraaminen ovat elintärkeitä. Lopulta tilanne käy sietämättömäksi, ja Soruian on jälleen otettava kohtalo omiin käsiinsä.
Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi.
© 2021 Gummerus (Äänikirja): 9789512424283
© 2015 Gummerus (E-kirja): 9789512401178
Julkaisupäivä
Äänikirja: 25. helmikuuta 2021
E-kirja: 20. elokuuta 2015

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 146 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 6/146
S
16. toukok. 2022
Aivan upea historiallinen sarja!
Sanna
23. huhtik. 2021
Upea kuvaus saamelaisesta kulttuurista. Tarina kulkee kauniisti. Ei haittaa vaikkei ensimmäistä osaa olisi lukenut, mukaan pääsee loistavasti.Kiitos upeasta teoksesta 💖
Leea
28. kesäk. 2023
Olipa hieno teos, ihanaa ja soljuvaa kieltä. Myös jännitystä riitti.
Mea
11. maalisk. 2021
Näkökulma saamelaisesta suunnasta muinaiseen tuhoon ja raakuuteen. Usein historia kerrotaan vain toiselta puolen ja silotellaan paljon
M
9. lokak. 2021
Suosittelen! Koskettava ja kaunis kirja. Hyvä lukija
Annuska
5. maalisk. 2021
Mielenkiintoinen sarja!
Suomi
Suomi