Suomaa
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Ihmisen ja metsän juuret yhtä syvällä.
Suomaa on lumoava episodiromaani metsän voimasta ja suomalaisten elävästä luontosuhteesta, joka kannattelee meitä sukupolvesta toiseen.
Uurna sylissään nainen saapuu hiljaiseen taloon metsän keskellä. Kun viimeinenkin nokare äidin puolukkahillosta on syöty, on tyttären vuoro olla sukunsa vanhin. Ottaa haltuun talo ja maa sen ympärillä.
Suvun tarina ulottuu kauas neljänsadan vuoden taakse sotamies Mattsiin, joka tuli ja iski lapionsa turpeeseen. Siitä pitäen pohjalainen Nevabackan sukutila on todistanut pakahduttavia ihmiskohtaloita ajan myllerryksessä. Tilalla eletään luonnosta ja sen kanssa: on pellot ja loputon työ, on kultaiset lakat ja pyhät pihlajat, myyttiset eläimet ja luonnonhenget. Asukkaita koettelevat niin sodat, nälkävuodet kuin sydänsurutkin, mutta metsä suo heille turvan ja oman paikan.
”Huippukiinnostava tarinankertoja.” - The Guardian
Maria Turtschaninoff (s. 1977) on Finlandia Junior -palkittu kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Nuorten fantasiaromaani Maresi (2014) on jo moderni klassikko. Suomaa on Turtschaninoffin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Sen tarinat ovat saaneet alkunsa kirjailijan kiinnostuksesta omiin sukujuuriinsa Pohjanmaalla.
© 2022 Tammi (Äänikirja): 9789520444273
© 2022 Tammi (E-kirja): 9789520444266
Kääntäjät: Sirkka-Liisa Sjöblom
Julkaisupäivä
Äänikirja: 19. syyskuuta 2022
E-kirja: 19. syyskuuta 2022
Muut painokset
Samankaltaisia kirjoja kuin Suomaa
- Kivitasku Anni Kytömäki
- Kultarinta Anni Kytömäki
- Katrina: Romaani Sally Salminen
- Suo muistaa Jenni Räinä
- Erään kissan tutkimuksia Katja Kettu
- Meren muisti Petra Rautiainen
- Halla Helle Niillas Holmberg
- Mitä männyt näkevät Anna Soudakova
- Karhunkaatajan tyttäret Anneli Jordahl
- Maa joka ei koskaan sula Inkeri Markkula
- Jää Ulla-Lena Lundberg
- Nainen joka rakasti hyönteisiä Selja Ahava
- Kaarna Tommi Kinnunen
- Lähdin veljen luo Karin Smirnoff
- Mirabilis Anni Kytömäki
- Kultainen peura Miina Supinen
- Väylä Rosa Liksom
- Puolikuu Chi Zijian
- Isäni appelsiininkukkien maasta Irene Zidan
- Käräjät Markus Nummi
- Pimeät kuut Tommi Kinnunen
- Haikara levittää siipensä Anna Soudakova
- Lumeenkylväjät Tina Harnesk
- Tuhkaan piirretty maa Petra Rautiainen
- Muamo Karoliina Niskanen
- Margarita Anni Kytömäki
- Lopotti Tommi Kinnunen
- Varjele varjoani Anna Soudakova
- Elolliset Iida Turpeinen
- Ørja Riikka Sandberg
- Viimeiset todistajat Svetlana Aleksijevitš
- He ovat suolaa ja valoa Terhi Törmälehto
- Neljäntienristeys Tommi Kinnunen
- Sirkusleijonan mieli Joel Elstelä
- Rottien pyhimys Anneli Kanto
- Puolikas Inga Magga
- Hamnet Maggie O'Farrell
- Passio Pirkko Saisio
- Ennen lintuja Merja Mäki
- Sata auringonkiertoa Maritta Lintunen
- Taivaanpallo Olli Jalonen
- Pohjoisessa kahvi on juotu mustana Ella-Maria Nutti
- Merenpeitto Olli Jalonen
- Sielunpiirtäjän ilta Joel Haahtela
- Taivaanrannan taa Anthony Doerr
- Karkkipäivä Markus Nummi
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi