Eeva
27. elok. 2021
Kiitos Aki ,missiosi onnistui loistavasti. Suosittelen jokaiselle.
4.2
Elämäkerrat
Aki Hintsan viimeinen vuosi.
Kun aika käy vähiin, mitkä asiat elämässä lopulta ovat merkityksellisiä?
Yksi heinäkuinen iltapäivä vuonna 2015 muutti kaiken. F1-kuljettajien luottolääkärinä tunnetuksi tullut Aki Hintsa valitteli kollegalleen selkä- ja vatsakipuja ja sai ohimennen tehtyjen testien jälkeen järkytyksekseen kuulla sairastavansa haimasyöpää. Diagnoosin saatuaan Hintsa istui tunnin toimistossaan kaikessa hiljaisuudessa ja tuijotti eteensä. Hänen elämäntyönsä oli ollut muiden ihmisten auttaminen ja paremman elämän tarjoaminen yrityksensä asiakkaille, mutta koskaan aikaisemmin hän ei ollut pystynyt analysoimaan omaa elämäänsä niin selkeästi kuin nyt. Pysäyttävä uutinen pani elämänarvot kertaheitolla uusiksi.
Aki Hintsan viimeiseksi jääneen vuoden päiväkirjoihin pohjautuva Tänään olen elossa on avoin kertomus arvostetun lääkärin kamppailusta syöpää vastaan; se on syvästi koskettava kuvaus toivosta ja ilosta, takaiskuista ja raastavasta surusta sekä perimmäisistä elämänarvoista.
Aki Hintsa (1958–2016) oli ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon keskittynyt lääkäri, joka toimi yksitoista vuotta Formula ykkösissä lääkärinä ja valmentajana. Vuonna 2008 Hintsa perusti Hintsa Performance -hyvinvointiyrityksen, jonka tavoitteena on parantaa kokonaisvaltaisella ja yksilöllisellä tavalla asiakkaidensa henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä elämänlaatua.
Oskari Saari (s. 1975) on vastaava tuottaja, tietokirjailija ja toimittaja, joka tuli Suomessa tunnetuksi F1-kilpailujen selostajana. Saaren kirjoittamaa, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvää teosta Aki Hintsa – Voittamisen anatomia on myyty yli 190 000 kappaletta, ja se on yksi 2000-luvun myydyimpiä suomalaisia kirjoja.
© 2021 WSOY (Äänikirja): 9789510475706
© 2021 WSOY (E-kirja): 9789510475690
Julkaisupäivä
Äänikirja: 26. elokuuta 2021
E-kirja: 26. elokuuta 2021

Nauti ääni- ja e-kirjoista missä ja milloin haluat.
Arviot perustuu 2980 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Viisas
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/2980
Eeva
27. elok. 2021
Kiitos Aki ,missiosi onnistui loistavasti. Suosittelen jokaiselle.
Simo
5. syysk. 2021
Ei ollut suutarilla kenkiä. Ihme kronologia. Olisi varmaan miehestä paremmankin kirjan saanut. Lukija ok tähän.
Teuvo
2. syysk. 2021
Vaikka kyseessä on päiväkirja tyyppinen kirja, se oli erittäin koskettava ja herätti paljon tunteita.
Timo
2. syysk. 2021
Herkkä tulkinta, sanattomaksi vetää
Pasi
4. syysk. 2021
Yksi rankimmista kirjoista mitä olen lukenut ja toisaalta yksi hienoimmista tarinoista mitä ihminen voi halutessaan saada aikaan
Sinikka
6. syysk. 2021
Hyvin toimitettu ja luettu kirja.Lämpimästi suosittelen. Akin Mission Rohkea Päätös! Vain elävässä uskossa Jeesukseen uskaltaa näin tehdä ja toimia.
Noora
11. syysk. 2021
Rehellinen, koskettava ja viisas. Kiitos että saamme lukea Hintsan viisautta ja pysähtyä elämään tätä hetkeä, nyt, kaikilla tasoilla.
Sari
3. syysk. 2021
Tunteita herättävä tarina miehestä jonka missio jäi kesken. Surullinen mutta rehellinen tarina siitä kuinka helposti unohdamme elää niin kuin opetamme kunnes aikaa ei enää ole rajattomasti edessä.
Marko
30. elok. 2021
Kirja vahvistaa Hintsan metodin ja ensimmäisen - The Core - teoksen viestiä oman elämän punaisen langan löytämisestä.
Tiina
29. elok. 2021
Koskettava. Herätti paljon ajatuksia.

Suomi
Suomi